Chapter XVIII - Purppura Porttien Tir’in’tiral pt. 2 – Varjojen Polut

Mustaa taivasta vasten suorina kurottuvat Sildeyuirin valkoiset puut tervehtivät urhojamme, jotka väsyneinä Viarmantriul Kamalaa vastaan käydystä taistelusta olivat jälleen siirtyneet ulottuvuudesta toiseen. Tuon puolitason tähdetön ja musta yö huokui pahaa tahtoa tyystin toisella tavalla kuin silloin kauan sitten kun urhomme viimeksi kävivät tähtihaltiain luona. Korkealla aavemaisten puiden yläpuolella sankarimme näkivät ilmassa leijuvan, maasta nostetun tornin jonka ympärillä kaartelivat suuret rauniokivet.

Onnekseen he olivat tyrmänneet yhtäkkisellä portaalillaan punaisen velhon Sask Zaximin ja tämän aisaparin, jotka olivat olleet tutkimassa kivikehää, jolle urhomme materialisoituivat. Yskien velho Zaxim kertoi tietonsa kunnes menehtyi tapaturmaisesti Szaroksen uuteen taikasauvaan. Punaisen velhon sanoja uskoen, urhomme lähtivät etenemään kohti taivaalla leijuvaa Yön Tornia, Hämäräherran linnaketta.

Musta Mato

Matka pimeyden valtaamassa taikametsässä oli jännittävä, harhailevien haltiavainajien tuijottaessa tyhjillä silmillään urhojamme kaikkialta. Lisäksi metsässä liikkui olentoja, joiden välitöntä läsnäoloa sankarimme tahtoivat vaistomaisesti välttää. Sattumalta he harhailivat suuren puun juurakkoon, jonne vanhaan varjolukin koloon oli piiloutunut kaksi vielä hengissä olevaa tähtihaltiaa. He olivat sisarukset Nidor ja Giriel. Lasten kertoessa koskettavan surullista tarinaansa, metsän hirviö, jota lapset olivat viikkoja pakoilleet vihdoin löysi heidät. Lasten kirkuessa Mustan Madon hyökkäävän, suuri lonkero kurotti juurakon alle, riistäen Avelen mukaansa. Muiden päästessä lasten kolosta ulos taistelemaan, oli Avele jo päässyt turvaan näppärällä taikuudellaan. Mato oli mieletön, mutta urhojemme miekat olivat haponkestävät. Toista oli haltialasten laita, sillä Musta Mato oksensi vatsastaan syövyttävää sappeaan kaikkialle.

Lopulta Hämäräherran lemmikki oli silvottu, ja urhomme jatkoivat matkaansa, vaalien haltialasten muistoa ottamalla näiden taikaviitan muistoesineeksi. Mutta uhka ei ollut ohi, sillä sankarimme havaitsivat kaukana puiden väleissä Yönratsastajia, Hämäräherran kirottuja kätyreitä.

Levättyään hetken, sankarimme jatkoivat matkaansa. Szaroksen entropinen vamma oireili Sildeyuirin mustuudessa, joka unohtui punaisen taikakiekon leijuessa urhojemme ylitse. Jahti oli alkanut, sillä kiekko saattaisi olla tapa päästä ylös Hämäräherran Torniin. Määrätietoinen harhailu luumaisten honkien ohitse päättyi metsän ja koko puolitason reunaan. Ulottuvuuksien välisen mustuutta uhmasi yksinäinen, raunioitunut tähtihaltiain vartiotorni, jonka sisäpihalle punainen kiekko laskeutui. Tietäen astelevansa turmion tielle, sankarimme läksivät yksissä tuumin ylittämään tornille vievää siltaa. He pääsivät puoliväliin, kunnes rauniotornia vartioinut punainen velho luurankolakeijoineen huomasi heidät. Elävienkuolleiden sillanpääasema oli pian murrettu, mutta pahuutta jyrisevät kaviot saartoivat heidät takaa. Hämäräherran neljän ratsumiehen rynnäkön pysäyttäminen onnistui mainiosti, kiitos taktisesti oikein aseteltujen piikkioras ja tulimuuri taikojen, mutta olentojen tosiluonne ei ollut pelkästään ratsu ja miekka, vaan kuolema ja tyhjyys. Imien sankariemme elinvoimmaa, Hämäräherran ratsumiesten tyhjät katseet saattoivat urhomme altavastaajan asemaan alasinta vasten. Ja tuota alasinta takoi itsessään Hämäräherra, rastastaen tuliharjaisella Painajaisellaan. Sankarimme eivät menettäneet uskoaan edes tuona epätoivon hetkenä, vaan he taistelivat urhoollisesti kunnes yksi toisensa jälkeen heidän voimansa ehtyivät.

Hämäräherra ratsuineen

Mutta heidän tarinansa ei päättynyt vielä, siellä tullessaan tajuihinsa, he ymmärsivät Hämäräherran ottaneen heidät vangeiksi. Vain Belgarwynn puuttui, sillä tämä oli sortunut ensimmäisenä Hämäräherran ratsumiesten negatiivisessa seurassa. Suurista tuskista kärsien, Szaros, Gerard ja Avele sinnittelivät Hämäräherran raahatessa heitä rautaisella otteellaan torninsa suureen halliin.

Aavemaisessa valtaistuinsalissa sankareitamme odotti järkytys, sillä yksi kerrallaan Hämäräherra avasi portaaleja, joista heitä kohtasi näyt ja hahmot kaukaisista maailmoista, mutta myös läheltä.

Ensimmäisen portin takaa sankareitamme katseli joukko kuparinahkaisia etelänmiehiä pronssisissa koruissa. Toisessa portissa mustansinisissä syvyyksissä suuri varjoinen olento avasi kolme punaista päällekkäistä silmäänsä urhoja kohden. Kolmannessa portissa oli harmaapartainen, hulluutta huokuva ihmismies. Neljäs portti oli näky suoraan käärmeolentojen temppeliin, jossa Yuan-Ti valmistelivat rituaalejaan. Viidennen portin hämärässä valkohiuksinen ihmisnainen, Alassra Silverhand, Aglarondin noitakuningatar katseli sankareitamme etäisesti. Kuudes portti sisälsi joukon Punaisia velhoja mustassa tornissaan, tunnistettavina edessä evokaattori Tsizerga Darnak ja mestari Assoros Rhym.

Lopulta Hämäräherra kajautti ilmoille ”Seitsemäs portti!” Portaali avautuu suoraan eteen, kolme kummallakin sivullaan. Sen läpi pimeydestä näkyy suuri, liskomiehen piirteitä omaava hahmo, jonka vihreinä palavat epäkuolleet silmät hohtivat pistävinä sankareitamme kohden. Se piti kuivassa suomuisessa kädessään kaareilevaa, lasista Ilk-Xussin rituaalitikaria ja toisessaan vihreän jadekiven tai smaragdin muotoon työstettyä, toismaailmallisen näköistä lasivasaraa, jonka ympärille oli kääritty läpikuultava, kultaisena hohkaava kuin käärmeen nahasta tehty käärö.

Olento puhui ja sen ääni kantoi urhojemme luo tuhansien vuosien takaa:

 ”Veriuhri on vihdoin täällä”

Chapter XVII - Purppura Porttien Tir'in'Tiral

Voitettuaan Sons ofHoarin johtajat lakeijoineen, urhomme ryntäsivät loukkaantunut Szaros käsivarsillaan Chauntean katedraaliin, Green Lady’s Districtille. Apotti Dalmar ohjasi sankarit levolle, kunnes seuraavana aamuna temppelin ylipappi Isä Aurinko ilmoitti Szaroksen parantuneen, toistaiseksi. Kantaen koteloituneen entropian taakkaa vasemmassa olkanivelessään, nuori velho liittyi jälleen muiden seuraan, kalpeana mutta määrätietoisena.

Helpottuneina sankarimme marssivat takaisin palatsin raunioille, ilmoittaakseen Noitakuningatar Simbulille tehtävän suoritetuksi. Simbul otti tiedot vaihtelevasti vastaan, keskittyen enimmäkseen räjähdyksessä menehtyneen Nerrol Hamastylin ruumiiseen. Simbul kertoi Umber Marcheilla sijainneen vartiotornin neutralisoinnin oleven nyt merkityksetöntä, mutta puskevansa hyökkäyksen tästä huolimatta Keep of Sorrowsiin, Thayn ensimmäisen linnoituksen porttiin. Täältä Yhdistyneet Läntiset Armeijat jatkaisivat hävittäen Thaylaisia settlementtejä pääsevät Tyraturoksen ja Pyaradoksen tasangoilla, kunnes jäljellä olisi vain Eltabbar.

Sanovat että Vihreän Palatsin räjähdyksen jälkeen
 ikä alkoi näkyä myös Simbulin kasvoilla

Urhoillemme Simbul varasi erikoistehtävän. Koska Yuirwoodin rinnakkaistason Sildëyuirin hallintaansa ottanut Hämäräherra oli ilmeisemminkin jotain muuta kuin kuljetuksellinen osa koko palapeliä, määräsi kuningatar urhot palaamaan tuolle tähtihaltiain tasolle, tehtävänään etsiä käsiinsä Hämäräherra Raeranthur Moth’turana ja estämään tämän avaamien portaalien käyttö sarrukh-lich Kress the Apostaten kutsurituaaleissa. Sillä Simbul varoitti, että mikäli Punaiset Velhot käyttäisivät yksinään Erun’Em’Namdaa Aglanrondia vastaan, pitäisi kartografien piirtää Sea of Fallen Starssin rannat uusiksi. Mutta jos yksikin olento, joka on Oremen muinaisissa kultaisissa temppeleissä lausunut jumaliakin vanhempia rituaalisanoja, saa haltuunsa tuon Nether Kääröistä voimakkamman, olisi Time of Troubles vain airut siitä kataklysmistä, joka Torilia ja heidän tuntemaansa maailmanjärjestystä kohtaisi.

Päättäväisinä ja tärkeinä, sankarimme palasivat Greyfort Manorille, hyvästelläkseen kiltatalonsa ehkä viimeistä kertaa. He pakkasivat mukaansa tärkeimmät seikkailuvälineensä, mukaan lukien Asarkanilta saatu musta kivilipas, jonka Szaros tunsi tarpeelliseksi. Noudettuaan uudet ratsunsa, Tulikengän, Vahteran, Brontton sekä Hiivan Griffonheight Keepistä, urhomme jättivät Velprintalarin taakseen jälleen kerran, haikeina mutta uskoen tehtävänsä tärkeyteen.

Matkalla Yuirwoodin Relkathin Jalkaan tapaamaan Hamafil Vihreää Velhoa, sankarimme sivuuttivat tuttuja maisemia. Näkkien piinaamasta Halendoksen kylästä he jatkoivat Sinisen Sammakon Majataloon Yuirmetsän kupeeseen, jossa he palkitsivat leppoisasti rupatelleen Letard Vanuvarpaan hyppysellisellä platina-jauhoa. Mutta matka Yuirwoodissa itsessään oli ahdistava, pelko lohikäärme Viarmantriul Kamalan kostosta varjosti heidän matkaansa, varsinkin kuultuaan maahiselta, kuinka tämä hirvittävä käärme oli surmannut Relkathin Jalan efoorin, harvinaisen laulukäärmeen Lady Melordianixin. Ahdistuksesta huolimatta, sankarimme tavoittivat metsän  puolihaltian keskuspisteen, jossa he tapasivat Belgarwynin sisaren, Prinsessa Blindesyn Olossynen.

Relkathin Jalkaan oli laskeutunut syksy.

Surtuaan yhdessä veljensä Branelwynnin lopullista poismenoa, prinsessa Blindesyn jakoi urhoillemme Vihreän Velhon sijainnin ja hoputti heitä kiirehtimään, sillä tämän oli määrä sulkea viimeinen tähtihaltiaintasolle vievä Menhir-portaalirinki yhdessä arkkidruidi Ilmiryl Tammisielun kanssa. Rynnistettyään druidin asumukseen Lehtiherran Saloon, he vakuuttivat Vihreän velhon ja druidi Tammisielun avaamaan menhir-ringin ennen sen tuhoamista. Mutta kesken druidin ikitammia liikuttelevien litanioiden, aikaisemmin metsässä tunnettu synkkyys palasi. Ja tällä kertaa se vyöryi heidän ylitseen.

Kuin maanjäristys, kuukausien riehunnan arpeuttama valtaisa vihreä lohikäärme, Viarmantriul Kamala, syöksyi pitkin puiden latvoja heidän kimppuunsa, karjuen myrkyllisiä sanoja lapsenmurhaajista. Loukkaantuneenakin tuo lohikäärmesemo taisteli vimmakkaasti, purren, raadellen, lyöden ja myrkkypilviä esiin puhkuen. Druidi Tammisielun jatkaessa epätoivoisesti litaniaansa menhir-paasien nostamiseksi ja aktivoimiseksi, sankarimme ottivat puolustavan taistelumuodostelman. Tuon muinaisen käärmeen iskut olivat veitsenteräviä, mutta urhomme kestivät. Toista oli Vihreän Velhon laita, jonka sinänsä voimakkaat loitsut valuivat harakoille, sillä hän oli sijoittunut väärin ja altisti kudoksensa lohikäärmemyrkyn räjähtävälle hajoamisprosessille.

Mutta raivonsa sokaisema Viarmantriul antoi sydämensä johdattaa järkeään ja lukuisat sankareidemme lyömät iskut saivat sen lopulta romahtamaan maahan, tuo samainen sydän kirveellä halkaistuna. Puuskuttaen ja vain vaaksan verran enemmän elävienkirjoissa olevat sankarimme keräsivät kamppeensa ja syöksyivät menhir-paasien keskelle auenneeseen transdimensionaaliseen portaaliin, jättäen taakseen arkkidruidi Tammisielun, lohikäärmeraadon, höyryävän kasan lihaa ja kudosnesteitä, joka kerran oli Hamafil Vihreä ja Aglarondin valtakunnan. 

Vai menikö se sittenkin näin?

Chapter XVI - Trepidation of Tremendous Singularity aka The Aftershave

Vihreän Palatsin räjähdyksen jälkeen aurinko oli ehtinyt siirtyä 75 astetta lännemmäs, kun sankareidemme saappaat iskivät pitkin Pitkää Kauppakatua, taakkanaan raskaasti lukittu kirstu. He rynnistivät sisään kääpiölukkoseppä Thirgenin työhuoneeseen ja uskoivat kirstun ansoitusten ohittamisen pitkäparran ammattitaidon varaan. Kaksikymmentäviisi kultapalaa myöhemmin, kirstun sisältö selvisi heille. Operaattorin kirstu sisälsi kiistattomat todisteet  Snowmannin laittomuuksista ja selkeitä viitteitä  Sons of Hoarin rotumanifestien synergiasta Vihreän Palatsin räjähdykseen. He saivat vihiä haltiathralliin sotkeutuneesta Sarastuksen Äänestä, jonka toimia Suur-Alkemistin laboratoriossa Operaattori oli edesauttanut.

Devourer möröt ovat tunnettu yhteistyöstään
 punapukuisten velhojen kanssa.

Jahtikoiran vainulla sankarimme riensivät Alkemistien killalle, jossa alkemisti-Metok kertoi Suur-Alkemisti Ogus Umailin olleen kadoksissa jo toista viikkoa. Mädän haju sieraimissaan, totuuden puolustajamme seurasivat Metok’ia vanhan Ashgrainin residenssiin, jossa tämä tiesi Suur-Alkemistin viettäneen aikaansa ykstisyislaboratoriossaan. Lähistön kaupunkilaiset osasivat kertoa kaskuin, kuinka vanhasta rapistuneesta herraskartanosta oli kuulunut viime aikoina omituista ulinaa. Tästä valpastuneina, urhomme rynnivät sisään, avaten kellariin johtavan rautaoven ulkopuoliset salvat valmiina taistoon. Raskaasti riepotellusta kellarilaboratoriosta urhomme saivatkin vastaansa luisen, vaikeroivan jätin suoraan pahuuden tasoilta. Tämä myöhemmin Devourer olennoksi tunnistettu mörkö rääkyi nimeä Nagalat Vrass mutta hiljeni lopulta teräaseiden pyynnöstä. Kerätessään reppunsa täyteen rikotun laboratorion rikkauksia, sankarimme päättelivät Nagalat Vrassin olleen joko Sarastuksen Ääni tai tämän paikalle tuoma rituaalin suorittaja. Mutta yksi asia oli varmaa, mies oli Thaylainen Mestarievokaattori. Sons of Hoarin vehkeily Punaisten Velhojen kanssa oli jo liki varmaa, mutta sankarimme päättivät vielä varmistaa yhden kysymysmerkin. Sillä raunioituneiden laitteiden joukosta he löysivät myös hiiltyneen sauvan, johon oli kirjailtu nimi Uxofeus.

Epäluuloisina Gor-Marrakin Esoteeristen velhojen motiiveista koko sopassa, he marssivat näiden kitiinillä suojattuun torniinsa. Kävi ilmi että Uxofeus oli lainannut Suur-Alkemistille Setamahin Riimusauvaa ja täten joutunut epäonniseen välikäteen salaliitossa. Hän osasi tosin tunnistaa Simbulin Vihreän Palatsin räjähdyksen Vassagon Seitsemäksi Sinetiksi. Kuunnellessaan astraalitasoja, oli hän kuullut lausuttavan viisi sinettiä seitsemästä, jolloin varotoimena Esoteerinen Torni oli suojattu. Hän kertoi demonilordi Vassagon opettaneen rituaalin muinoin kolmelle velholle, jotka pelastivat tämän tanar’ri demoneja hallitsevien, muinaisten obyrith-demonilordien kynsistä. Seitsemää Sinettiä oli käytetty Thayssa Bezanturin kaupungissa zulkiiri Fadri Toot:in salamurhassa vajaa vuosisata sitten, seikka joka tuki Punaisten Velhojen sekaannusta Vihreän Palatsin räjähdykseen. Yhdessä Uxofeuksen kanssa sankarimme päättelivät mieleltään murretun Branelwynnin olleen seitsemällä riimulla kaiverrettu ”vapaaehtoinen” uhri.

"Nanaeel"
Yksi Vassagon
seitsemästä sinetistä

Murheellisina ja vailla High Steward Nerrol Hamastylin johdatusta, sankarimme harhailivat pitkin Spellcliffin kaupunginosaa kunnes kuulas, komentava ja hiljaista raivoa tihkuva valtiattaren ääni iski salaman lailla jokaisen Velprintalarin tajuntaan. Ääni oli Noitakuningatar Simbulin ja hän julisti ettei räjähdyksen ja eripuran syy ollut liioin Aglarondin ihmisissä eikä puolihaltioissa, vaan idän myrkyllisessä Thayssa. Ilmestyen samalla hohtavana hahmona korkealle rauniopalatsin ylle, Simbul kokosi kansaansa yhdeksi joukoksi valmiina kostamaan Thaylle ja näiden kanssa vehkeileville maanpettureille.

Jättäen mahdolliset false flag teoriat sikseen, urhomme rynnistivät kohti rauniopalatsia, jonka liepeille Simbulin hahmo puheen jälkeen laskeutui. Tuolla väsynyt mutta määrätietoinen Simbul jakoi käskyjä Griffonheight Keepin komentaja Odall Sabanille ja Velhoroihun uudelle komentajalle magefinder majuri Torendilille. Valmiina auttamaan Simbulia, sankarimme lupautuivat tämän palvelukseen, jolloin raivoisa kuningatar vaati heitä siirtymään välittömästi Suur-Aglarondin Muinaisesinein Etsijäin Killalle ja surmaamaan Lordi Varran Gloskillin, Ismail Dedriechin, Carliela Benstylinin ja jokaisen Sons of Hoariin liittyvän vailla armoa, sitä ei maanpettureille suoda. 

Findarilaisen taiteilijan
 Kreivi Kosmos Findarilaisen muistoa
ylevöittävä teos vuodelta 1381 DR

Tyytyväisenä kerrankin selkeään toimeksiantoon ja hihat käärivään mandaattiin, sankarimme täyttivät taisteluvyönsä ja läksivät Komentaja Sabanin lainaaman joukko-osaston kanssa kiltatalolle. Sotilaiden piiritettyä rakennuksen, urhomme syöksyivät sisään, surmaten vastarintaa tehneet. Sons of Hoarin kannattajiin oli iskenyt pelko Simbulin ilmestyttyä ja vastarinta oli alkuun kevyempää kuin urhomme odottivat. Eteissalin portaille surmansa saivat petturipappi Ismail Dedrich sekä Findarin Puolustajat, Kreivi Cosmos Findarilainen ja Simeon Sassara apureineen. Belgarwynnin loihtimien verikoirien ja Avelen tarkistaessa alakerran muita huoneita, Gerard ja Szaros kohtasivat kapteeni Greyfortin vanhan toverin, Tarkaf Bluetuskin vartioimassa työhuonetta, jonka oven alta iski polttettujen dokumenttien katku. Katkaistuaan siteensä vanhaan toveriinsa teräasein, Gerard ja sankarimme iskivät savuiseen työhuoneeseen, jossa Lordi Gloskil sekä kauppiasruova Benstylin polttivat todisteita. Gloskil kaivoi viimeisen ässän hihastaan, Sphere of Tol Silrienin, muinaisen haltia-aertefaktin, jonka huhuttiin vanginneen entisaikoina Sildeyuriin hyökänneen voiman Khaatryskaischin.

 Puheista välittämättä, Gloskil mursi lasikuulan maahan, vapauttaen sen sisäisen olennon. Savun ja säihkeen keskeltä sankareitamme katsoi tusinan verran kelmeitä silmiä, kunnes suuri keskussilmä aukaisi luomensa ja pyyhkäisi urhomme anti-maagisella katsellaan. Pelästyneinä klassistakin klassisempaa vastustaan, urhomme päästivät Gloskillin pakoon sillä Beholder heidän edessään oli kunkin henkilökohtaisen selviytymisen kannalta prioriteetti numero yksi. Taistelu kartanossa oli väkivaltainen, vaikka Belgarwynn lukkeineen tulikin vakuuttuneeksi kuinka hyvä tyyppi Khaatryskaisch-belholderi todellisuudessa oli. Vähemmän vakuttuneita olivat kaikki muut, varsinkin Gloskillin liittolainen kauppisrouva Carliela Benstylin, jonka beholder iski kuoliaaksi yhdellä silmäniskulla. Myös Gerard ymmärsi vihdoin sukunimensä soinnut kun hirviön silmäsäde tavoitti tämän kehon notkeista väistöyrityksistä huolimatta. Mestari Greyfort patsastui kivettyen. Myös Szaros hävisi katseiden välttelyn ja vihreä disintergraatio-säde tuhkaannutti hänet kuolettavasti. Tämä sai Belgarwynnin valpastumaan lumouksestaan ja yhdessä vielä taistelleen Avelen kanssa he onnistuivat kukistamaan beholderin, jonka nesteet purskahtivat kuin ylikypsästä tomaatista.

Muinainen Khaatryskaisch beholder oli alkanut
 vankeudessaan osoittaa kuivumisen merkkejä

Yrittäessään auttaa loukkaantuneita tovereitaan, Avele huomasi pois pyrkivän hahmon, Gloskillin. Kahden viimesen sankarimme onnistui pysäyttää tämä Sons of Hoarin johtohahmo, jonka runneltu ruumis lensi alas eteissalin portaisiin muiden maanpettureiden jatkoksi. Henkitoreissaan Gloskil myönsi Sarastuksen Äänen, eli Thayn lähettiläsorja Vorigan Malaergostin sekä Branelwynnin rituaalin suorittaneen evokaattorimestari Nagalat Vrassin jo lähteneen itään vastaanottamaan Sarrukh-Lich Kress the Apostaten tulemista, sillä Vassagon Seitsemän Sinettiä ja Raeranthur Moth’turan eli Hämäräherran avaamat portaali Sildeyurissa olivat viimeiset vaiheet tämän kutsumisessa. Kykenemättä kuuntelemaan enempää Gloskillin käärmekielen juonipaljastuksia, sankarimme antoivat tälle kuoliniskun ja palasivat hoitamaan haavottuneitaan. Gerard Greyfort palasi lihaksi mutta hoitorohdoin tajuihinsa saatu Szaros oli lopen lyöty. Hänen vasen kätensä oli tyystin poissa olkaniveltä myöden, ja tuskaansa valittava nuorukainen teki kuolemaa.  

Chapter XV - Kalavelkoja ja muuta löyhkäävää

Tuloksettoman hovimestarietsinnän päätteeksi sankarimme yöpyivät Greyfort Manorissa herätäkseen varhain. Oven koputuksella tasapaksu maalaisnainen Ahata Novik teki tykönsä ja ryhtyi kiltatalon hovimestariksi. Tyytyväisenä Sendor Sellswordin lähettämään naiseen, sankarimme suuntasivat ajatuksensa jälleen kostoon. Society of Verdant Arrown kidutuskellarissa kuulusteltu Taidemeklari Makt oli nimennyt Wynford ”Operaattori” Rees’in yhdeksi osaksi Prinssi Branelwynn Olossynen katoamista ja sankareillamme oli vihje Gangsterilordi Snowman’in työllistäneen Operaattoria useasti. Suunnaten saappaansa vanhaan satamaan, toverimme lähtivät etsimään Mesurg Sininahkaa, Syvyyksien Demonia, jonka tiedettiin toimivan houkuttimena Gerard Greyfortin ansaan saattamiseksi.

Rusmar Whitesnow aka Snowman
viimeistä kertaa itsevarmana

Käsipuoli vapaaottelija löytyikin Lahokölin tavernasta, josta sankarimme varjostivat tätä erään kalasavustamon takaiselle sivukujalle. Salapoliisityön ansiosta Sininahan reitiksi määriteltiin roskakasa ja sen alainen salaluukku. Kavuttuaan luukusta alas kapeaan ja matalaan käytävään, sankarimme jäivät satimeen tukalaan ballistasta ja palavasta öljystä kombinoituun ansaan. Syöksyen liekkien läpi, aikaisemminkin räjähtävissä paloissa meritoituneet vapaapalokuntalaisemme pääsivät turvaan käytävän päässä olevaan huoneeseen. Huoneen perukoilta he nousivat lyhyitä tikapuita pitkin toisesta salaluukusta ulos vanhaan ja tyhjään varastorakennukseen. Tuotapikaa oli ilmeistä että he olivat vihdoin saapuneet Snowmanin heille asettamaan ansaan, sillä varaston kahdelta yläparvelta työntyi esiin puolen tusinaa raskasta jalkajousta ja tulipalloin jännitettyä taikurein rannetta. Ivallinen sävy huulilla, myös itse Rusmar ”Snowman” Whitesnow, joka julisti sankarien päivien olevan luetut. Vasamien ja loitsujen ristituleen joutuneet sankarimme taistelivat tiensä pois pinteestä, lyöden Snowmanin lakeijoita kappaleiksi ja surmaten Mesurg Sininahan portaikkoon taikasalamalla. Loukkaantunut ja tappion kärsinyt Snowman aneli armoa, sillä hän oli suorittanut vakavan virhearvon sankarien potentiaalista.

Toimitettuaan Snowmanin Velprintalarin armeijan linnakkeeseen Griffonheight Keeppiin, sankarimme haukkasivat välipalaa ja ryhtyivät suunnittelemaan seuraavaa siirtoaan. Snowman oli nimennyt Tannathian Order – ritarikunnan Veli Andostoksen Operaattorin pseudonyymiksi.

Tannathian Orderin Suur-Mestari Hector Assel

Huolestuneina Operaattorin toimista Sons of Hoarin hyväksi, sankarimme lähtivät vihreiden ritareiden kartanolle. Kävi ilmi että suurin osa ritareista oli Suur-Mestari Hector Asselin johdolla Simbulin Palatsilla katselmuksessa ja tarjoamassa joukko-osastoa taisteluun Thayta vastaan. Portilla vastassa ollut Asemies Frealaf kuitenkin ohjasi urhot sisään. Sisäpihalla aseita öljyämästä yllytetty Veli Andostos kiisti alkuun sankariemme syytökset mutta hänen fasadinsa rapistui syytöstulituksen alla ja Operaattori astui esiin. Hävittyään lyhyen mittelön teräasein sankareitamme vastaan, veli Andostos eli Wynford Operaattori Rees puhui halveksuen ja julistaen urhojemme olevan jo myöhässä. Samassa Tannathian Orderin Suur-Mestari Hector Assel joukkoineen saapui ja aloitti tilanteen selvittämisen.

Mutta selvitys oli turhaa sillä sekä sankarien että ritareiden katseet vangitsi Simbulin vihreän palatsin suuren keskuskupolin sisältä loistaa punaisen violetteja valonsäteitä ja samassa kaupungin silhuettia hallitsevan mahtipontisen rakennuksen keskiö räjähtää sisältä käsin, valtaisan punaisen ja violetin räjähdysvoiman singotessa vihreän marmorikupolin lohkareita korkealle ilmaan . Räjähdyksen voimasta kolme palatsin suurta tornia sortuvat kuin tuuleen, singoten lisää kivitavaraa viuhkamiinan tavoin kohti ympäröiviä rakennuksia. Samassa valtava ukkosta muistuttava ääni saavutti sankarit, tämän perässä paineaalto joka löi rintaan ja sai lasi-ikkunat helisemään ja osin myös särkymään. Räjähdyksen nostattaman savupatsaan alkaessa kohota, taivaalta satoi kiviä ja lohkareita palatsin marmorista. Suurimmat lohkareet putoilivat palatsin ympärille, murskaten taloja kuin suuret trebuchetin ammukset.

Simbulin Vihreän Palatsin räjähdys "petturi" Branelwynnin toimesta

Järkyttyneinä urhomme ryntäsivät kohden palatsia, auttaen loukkaantuneita miten vain pystyivät. Pian oli ilmeistä ettei sortuneeseen palatsiin päässyt sisään ja sankarimme saattoivat vain toivoa koolla olleen Simbulin sotakabinetin selviytyneen hengissä. Läheinen Silverymoonin lähetystö oli sortunut suuren lohkareen iskusta ja huhut lähettilätär Oluevera Kultasäihkeen kuolemasta velloivat valtoimenaan. Palatsin pihalla kävi myös ilmi, että Belgarwynnin näköinen hahmo oli nähty astelevan palatsiin hetkeä ennen räjähdystä. Viimeistään tällöin sankarimme ymmärsivät Sons of Hoarin onnistuneen haltiathralli hankkeessaan ja he poistuivat ennen kuin Belgarwynniä yhditettäisiin veljeensä.

Tannathian Orderin sisäpihalla vastoinkäymiset jatkuivat. Vangittu Operaattori Wynford Rees oli onnistunut syöksemään itsensä vapaaseen säilään, täten estäen jatkokuullustelut. Tästä suivaantuneina, sankarimme tutkivat tämän niin kutsutun Veli Andostoksen askeettisen kammarin Veljeskunnan tiloissa. Kaapin takainen salakäytävä johtikin rakennuksen alaiseen salahuoneeseen, josta he löysivät kirjoja, laskemisvälineet ja lukitun arkun. Kykenemättä avaamaan arkkua, sankarimme lähtivät lukkosepän metsästykseen, tietäen että arkun sisältö saattaisi olla ainut keino näyttää toteen Sons of Hoarin junailema salaliitto Yuirwoodin haltioita ja Aglarondia vastaan. 

Wynford Operaattori Rees'in lukittu arkku

Chapter XIV - Jos haluat rauhaa, varaudu sotaan

Päästyään jälleen takaisin Aglarondiin, sankarimme läksivät kohti Velprintalaria. Jalkaisin matka vei tovin, varsinkin kun tie tyssäsi Mittermondin kylään. Yksi kylän taloista oli raunioina ja neuvottomat kyläläiset kokosivat lahjuskasaa keskelle pitäjää. Kylän puhuja, Silban Savuviiksi kertoi ”Maanvaivan” pesiytyneen Blumnau Puunveistäjän perunakellariin ja vaativan päivittäin ruokaa tai se nielee Leski-Liggetin torpan lisäksi loputkin talot. Sankarimme epäilivät kyseessä olevan tyly pila ja laskeutuivat perunakellariin jututtamaan tätä ”Maanvaivaa”. Pian kävi ilmi että kellarin alla oli duergar harmaakääpiöiden kaivanto. Jekuttavat kaljupäät joutuivat pian itse jäynän kohteeksi, ja vain yksi viidestä selvisi hengissä nauraakseen. Kyläläisten kiitokset lämmittivät sankariemme väsyneitä mieliä ja he jatkoivat matkaansa pääkaupunkia kohti, mukanaan poloinen duergar-vanki.

Saapuessaan Velprintalariin sankarimme havaitsivat jokaisen pääväylän olevan suljettu tarkastuspisteellä. Jututtaessaan paikallisia sekä tiesulkujen vartioita, he oppivat kaupungissa tapahtuneista hirveyksistä. Arvostettu parlamentikko Myghal Tretheway perheineen oli surmattu kotiinsa. Iskun takana oli luultavasti Yuirwoodin itsenäisyyttä ajava terroristijärjestö Society of the Verdant Arrow, sillä ainut surmansa saanut salamurhaaja oli suippokorvainen. Jatkaessaan matkaansa kaupungin halki, urhomme havaitsivat jännitteiden kasvaneen eri rotujen välillä. Griffonheight Keepin sotilaat ottivat pidetetyn duergarin kuulusteltavaksi ja urhomme pääsivät vihdoin henkilökohtaisen huollon pariin. Matkalla he poikkesivat Simbulin palatsilla ja jättivät tapaamispyynnön High Steward Nerrol Hamastylin kanssa.

Kiltatalon eteinen oli täpötäynnä kankaita. Hovimestari Masvar Lohenjuoksu oli sodanpelossaan haalinut halvalla hinnalla toista tusinaa kollia tuontikankaita, joiden kysynnän uskoi nousevan jahka sodan kauhut materialisoituisivat. Purettuaan reppunsa ja levättyään hetken urhomme huomasivat Masvarin kaupanpäälisiksi saaman kuparilampun olevan samanlainen kuin sen, jonka ukko-Dotsk oli antanut sankareille tapaus-tulielementaalin jälkeen. Vapaapalokuntalaisemme läksivät yhdessä Masvarin kanssa satamaan, josta he tavoittivat kangaskauppias Punjidin. Oranssiviittainen etelänmies opasti kevyellä väkivallan uhalla esimiehensä luo Al-Mussa Trading Companyn varastohalliin. Varasto oli täynnä mattoja ja kankaita ja konttilabyrintin keskeltä urhomme löysivät itsensä Muntasir Al-Mussan, Tämä punanahkainen, liekkikuvioin tatuoitu ilmiselvä efreeti esitti välinpitämätöntä vaikka oli todellisuudessa kauhuissaan. Se uhkaili Velprintalaria kohtaavalla tuomiolla, sillä kytevä kaupunki tulisi pian leimahtamaan hänen herransa Marrake al-Sidan al-Hariq ben Lazanin voimasta vihan liekkeihin.

Muntasir Al-Mussa, efreeti

Kissa ja hiiri-leikkiä muistuttava taistelu sammui yhtä nopeasti kuin oli leimahtanutkin, efreetin vaihtaessa olemassaolon tasoa. Valppaat kaupunkilaiset esittelivät ämpäritaitojaan sammuttaessaan savuttavaa kangasvarastoa, sankarien virkistäytyessä kiltatalolla. Käytyään vanhan sataman Ruususimpukassa ihailemassa rehevästi kukkivia naisia, urhomme läksivät palatsille silakan tuoksu sieraimissaan.

Nerrol Hamastylin lisäksi paikalla oli itse noitakuningatar Simbul. Palatsin lumoava Purppurahuone oli muutettu komentokeskukseksi, jossa suuren sotapöydän äärellä velhonmetsästäjä kenraali Alkrin Kolmbarc, Garordin linnakeen ja Vartiomuurin komentaja eversti Maldorn sekä Simbulmynin komentaja High Captain Hovor Seawind, puivat sotastrategiaa yhdessä Simbulin kanssa. Noitakuningatar kertoi sankareillemme että Aglarondin offensiivilla Thayta vastaan on läntisten valtakuntien tuki ja pyysikin urhojamme jälleen uuteen erikoistehtävään. Offensiivin ensimmäinen vaihe on Umber marshin vartiotornin eliminointi, jotta Aglarondin joukot sekä lännen yhdistyneitä joukkoja kuljettava Sembialainen laivasto voivat edetä kohti Thayn Ensimmäistä Jyrkännettä. Sankareiden onkin eliminoitava Umber Marshien etelälaidalla sijaitseva Putrid Spire of Nazejil, joka on punaisten velhojen hallussa, sillä se muodostaa valvonnan Umbermarshin ja Lapendrar joen väliselle ohuelle kaistaleelle, jota pitkin armeijat voivat liikkua. Luvaten kalpansa noitakuningattaren käyttöön, urhomme poistuivat High Steward Hamastylin työhuoneeseen, jossa heitä odotti tukku lahjoja.

Tärkeinä ja tyytyväisinä sankarimme marssivat takaisin kiltatalolle. Operaatio Drain the Swamp käynnistyisi vasta seuraavalla viikolla, joten urhoilla olisi kotva aikaa ruotia kaupungin tulehtunutta ilmapiiriä. Mutta tulehdus oli levinnyt jo kiltataloon, sillä Masvar Lohenjuoksu oli valmistanut päivälliseksi katukoiraa. Raivoisan sanaharkan päätteeksi hovimestariksi palkattu juoppo päätti työsuhteensa ovet paukkuen. Tältä jäi jälkeen kirje, jossa kehotettiin urhoja saapumaan tapaamiselle puoliltaöin länsikaupungissa westwardilla sijaitsevalle Juju-Parlor teehuoneelle. Lyhyiden voimatirsojen päätteeksi, urhomme lampsivat teelle. Paikalla oli kukas muukaan kuin Khuda-Dad, tummahipiäinen arpi-”bardi”, joka osoittautui Teflammin Varjomestarien kätyriksi episodissa kymmenen. Khuda ehdotti yhteistyötä, paljastaen urhoille johtolangan rikollispomo Rusmar Snowman Whitesnown olinpaikasta. Likainen työ Teflammilaisen varkaidenkillan puolesta ei innostanut urhoja, mutta soraäänten noustessa he poistuivat tapaamisesta luvaten harkita asiaa.

Khuda-Dad rentoutumassa Juju Parlorissa

Yövyttyään Greyfortin Kiltatalossa, neuvottomat soturimme nousivat keskipäivän jälkeen. Havaittuaan kuinka vaivalloisia arkiset askareet olivatkaan, urhomme lähtivät takaisin High Steward Hamastylin luo, lähinnä kysyäkseen mistä kaupungissa löytäisi kelvollisen hovimestarin. Hamastyl luki heidän vilpittömän kysymyksensä turhankin syvällisesti ja ohjasi sankarimme Lady Mytela Halvasynin Kartanolle Green Lady’s Districtille. Malttamattomina sankarimme läksivät hakemaan hyväkäytöksistä puolihaltia hovimestaria, mutta joutuivatkin keskelle Society of Verdant Arrown piilopaikkaa. Maanalle painunut Hwindir Jäälampi vakuutti sankareillemme ettei Verdant Arrow ole vastuussa rotuvihaa nostattaneesta Myrghal Tretheweyn murhasta. Salamurhaajaksi julistettu Thessar Norfaren on Verdant Arrowin agentti mutta tämä katosi murhia edeltäneenä päivänä vaikka hänen oli määrä osallistua strategiapalaveriin. Tretheweyn esittelemä Yuirwoodin autonomian dekomissio oli toki vakava isku heidän ajamalle itsenäisyydelle, mutta olisi Jäälammen mukaan ollut kierrettävissä Nerrol Hamastylin veto-oikeudella.

Mikä on Wynford "Operaattori" Rees
miehiään?

Hwindir kutsui sankarit mukaansa kartanon kellariin, jossa salaseuralla oli kidutettavanaan Makt Taidemeklari. Tämän oli todistettu olevan Sons of Hoarin agentti ja avain Belgarwynnin veljen prinssi Branelwynin olinpaikkaan. Kiitos Avelen hopeakielen, Makt paljasti tekevänsä töitä Suur-Aglarondin Muinaisesinein Etsijäin Killan yliantropologi Lordi Varran Gloskilille. Gloskil oli käynyt kirjeenvaihtoa Thayn orjalähettiläs Vorigan Malaergostin kanssa, koskien asiaa nimeltä ”Im-mûl – haltiathralli”. Makt vakuutti olevansa tietämätön haltiathrallin olinpaikasta, mutta vannotti Sons of Hoarin operatiivisen johtajan, Wynford Reesin tietävän. Mies on vaikeasti tavoitettava ja Makt tiesi hänet tunnetavan alamaailmassa nimellä Operaattori.

Tulistuneina saamistaan tiedoista, sankarimme marssivat palatsiin haukkumaan Nerrol Hamastylin pataluhdaksi, sillä ei haltiakartanolta mitään hovimestaria löytynyt. Kaulustaan venyttäen, Hamastyl vähätteli väärinkäsitystä ja opasti urhot Sendor the Sellswordin palkkasoturikiltaan, jossa urhojamme odotti Kurbag the Abuserin lämmin syli. 

Chapter XIII - Määränpää: Tuntematon

Astuttuaan Punaisen Velhon ansaan Immilmarin kaupungissa, urhomme kokivat jälleen äkillisen teleportaation. Kipunoiden haihtuessa sankariemme silmistä, he havaitsivat olevansa suuressa teltassa, seuranaan kolme murisevaa gnollia. Koirankuonolaiset tottelivat terästä, mutta niistä suurin osoitti olevansa Yeenoghu-jumalansa suosiossa. Tämän kolmihaarainen demonivarsta lopetti viuhumisen vasta gnolli-soturin komentajan käskystä. Astuessaan syvemmälle telttaan, sankarimme  tapasivat gnolleja komentavan Punaisen velhon, Assoros Rhymin. Kalju ja tatuoitu velho oli silminnähden sukua Szarokselle, joka valmistautui puolustamaan tarkoitusperiään isäänsä vastaan.

Mestari Rhym vaati poikaansa tulemaan tuomiolle Eltabbariin, Thayn pääkaupunkiin. Tyyni ja ilmeisen tietämätön sankarien asemasta Algarondin ulkopolitiikassa, Assoros Rhym lupasi myös säästää Szaroksen seuralaiset, mikäli nämä toisivat hänelle Ilk-Xuss’en rituaaliveitsen ja luoda teleportaatio-käärön jonka avulla kolme muuta voisivat palata Aglarondiin. Rhym kertoi urhojen olevan keskellä aavikkoa, Thayn velhojen Dabur 73 nimisellä kaivauksella, tarkoituksenaan kyseisen rituaaliveitsen löytäminen muinaisen kuninkaan hautakammiosta. Alakynnessä ja vailla pakoreittejä, sankarimme suostuivat laskeutumaan muinaiseen hautakammioon, jonka uumenissa heillä olisi aikaa punoa pakosuunnitelmaansa.

Aamuauringon valaisema kaivaus / työleiri todellakin oli hiekan saartama. Astuessaan sisään muinaiseen hautaholviin, punainen velho Doorus Buvan pyysi sankareita etsimään kolme hautoihin kadonnutta toveriaan, elossa tahi ei. Taival Mulhorandilaisen haudan syvyyksin alkoi varovasti, Punaisten Velhojen ekspedition jälkiä seuraten. Jo ensimmäinen kammio, suuren leijonapatsaan vartioima eteissali, paljasti kavalan skorpionikuilun, jonka pohjalla lojui tukku purppuranmustaksi turvonneita ruumiita. Jatkettuaan läpi eläinuhreilla täytetyn kammion, urhomme laskeutuivat tarkasti kaikuluodatut portaat, härkäpatsain koristeltuun saliin. Yksi kivihäristä oli lumouksen voimasta hyökännyt punaisten velhojen retkueen kimppuun, surmaten useita orjia, gnollisotureita ja myös yhden punaisen velhon. Ohittaen verilöylyn, toverimme työntyivät syvemmälle, kahdeksalla ovella reunustettuun käytävään.

Kussakin ovessa oli kaiverruksena Mulhorandilaisen mytologian mukaisia eläin/ihmis hahmoja ja väärää painaessa saivat sankarimme vastaansa matoja kihiseviä vainajia. Vasta painettuaan ”krokotiiliovea”, käytävä eteenpäin avautui ja urhomme ryhtyivät laskeutumaan jälleen uusia portaita. Ohitettuaan porrasturpiin johtavan ansan, he laskeutuivat kolkkoon kuninkaan jalkavaimoille tarkoitettuun hautakammioon. Rippeet punaisten velhojen retkikunnasta makasivat kammion lattialla, kuolleina ja kuivina. Samassa joukko tuonpuolisia varjoja, haamuja ja aaveita syöksyi sankareitamme kohden, riistäen elinvoimaa joka iskullaan. Olentojen henkinen vakaumus koko kuitenkin kolauksen kun kävi ilmi että miekka oli jälleen ektoplasmaa voimakkaampi.

 Uupuneina urhomme murtautuivat edemmäs, pieneen huoneeseen, jossa oli kolme ovea sekä pronssinen tulipesä. Sytytettyään hiilipannun punertavat hiilet, sankarimme perääntyivät köhien, sillä kyseessä oli helppo ansa. Tästä suivaantuneina, he murtautuivat sattumanvaraisesti yhden sinetöidyn kivioven läpi, joka avasi portaikon syvyyksiin. Mutta katso, portaat sankareidemme alla muuttivat muotonsa luiskaksi, ja avuttomat seikkailijat syöksyivät hirvittävää vauhtia kohti tuntematonta.

Syöksy päättyi yllättäen, mutta käytävän päähän oli viritetty useita veitsenteräviä rautalankoja, joiden tehtävänä oli viipaloida haudanryöstäjät ikään ja sukupuoleen katsomatta. Avelen ja Belgarwynin onnistui sujahtaa lankojen välistä puoliksi haltiamaisella ketteryydellä, kun taas nuori Szaros menetti vasemman jalkansa varpaat liki kokonaan. Levy- ja rengaspanssarit kirskuen syöksyvä Gerard katkoi loput langat silkalla elopainollaan.

Patsasreliefit

Selvittyään säikähdyksestä, urhomme ottivat uuden huoneen haltuunsa. Hieroglyfein koristellun eskikokoisen salin vastaseinää koristi kolme naispapitarta esittävää patsasreliefiä. Koska kukaan ei uskonut hautakammion päättyvän tähänkään huoneeseen, sankarimme aloittivat ovi & ansamekaniikkojen hapuilun patsasreliefien luota. Samalla hieroglyfit tulkittiin kuuluvaksi muinaisen Mulhorandilaisen jumalkuninkaan Sek-Anhurin saagaan.

Sattuma oli satumainen, sillä juuri Sek-Anhurin hautaan, Azulduth suolajärven rannalla heidän oli määrä matkata ennen joutumistaan teleportaatiokaappauksen uhreiksi. Näin ollen hauta kätki sisäänsä sekä Ilk-Xussin rituaalitikarin ja Asarkanin salaisuuden. Lopulta joku tunki sormensa yhteen patsasreliefien silmärei’istä, laukaisten ansan. Lattia portaikon edessä alkoi nousta, ja partaiden silmistä tursui mustaa öljymäistä mönjää, joka kävi hyökkäykseen sankareitamme vastaan, huoneen kutistuessa hitaasti kuin jätepuristin. Taistelu mustia vanukkaita vastaan oli voittoisa, kuten arvata saattaa, mutta Gerard menetti kalliilla teettämänsä hopeavarstan, joka syöpyi piloille mustassa marinadissa. Sankarimme eivät kuitenkaan murskautuneet kuoliaiksi, vaan patsaiden alle aukesi lyhyt portaikko, jota pitkin he pääsivät synkkätunnelmaiseen käytävään.

Jumalkuninkaan haudan vartija, Zahuur.

Avattuaan käytävän giljotiinimaisen teräs-skarabi-oven, arkeologimme astuivat itsensä jumalkuninkaan kahdeksantahoiseen hautaan.  Mutta ennen Sek-Anhurin sarkofagin avaamista, he kohtasivat neljä haudan vartijaa, jotka hyökkäsivät khopeshit valmiina suorittaakseen pyhän tehtävänsä. Pölyiset kalmot hakattiin maahan armotta, mutta tuhonsa hetkellä yksi muumioista kutsui Szarosta haudantakaisella äänellä:

 ” Szaros Rhym… Rasia, vartioholvissani.
Pidä siitä huolta, älä hukkaa, älä riko. 
Kress the Apostate, hallitsee.. Jumalvasara.  
Jos löytävät sinut, joudut rituaaliin.. Apokalypsi. 
..Uhraa itseäsi sille, Riko rasia. Tuhoa ne. Szaros.”

Näin puhui (ja luultavasti vihoviimeisen kerran) Assurmaath Asarkan Sekhmekheion. Yhdestä vartioholveista todella löytyi pieni mustanvihreä, sinetöity rasia, jonka kanteen oli kullattu kirjaimet S ja R. Sankarimme piilottivat sen visusti, etteivät punaiset velhot pääsisi siihen käsiksi. Itsensä jumalkuninkaan sarkofagin ryöstö sujui mallikkaasti, ja toismaailmallisen oloinen rituaalitikari kalasteltiin pyhitetyn vainajan rintaontelosta pientä inhoa tuntien.

Asarkin rasi (vas.), Ilk-Xuss'n rituaalitikari (oik.)

 Saavutettuaan tavoitteensa, urhomme aloittivat varovaisen paluumatkan pinnalle, pohtien kiihkeästi parasta tapaa livahtaa Assoros Rhymin hyppysistä. Lopulta he olivat nousseet takaisin haudan ensimmäiseen saliin, jossa punaiset velhot orjineen jo odottelivat seuruetta. Mestari Rhym piti kourassaan teleportaatioloitsun kääröä, jonka hän lupasi luovuttaa kolmelle Aglarondilaiselle mikäli Szaros ja Ilk-Xussin tikari tulisivat hänen mukaansa. Sankarien juoniessa epätoivoisesti keskenään säästääkseen nuoren maanpetturin hengen, paikalle saapui punainen velho Tsizergha Darnak , jonka ansiosta he olivat joutuneet tänne. Raivoissaan Assoros Rhymin diplomatiapainotteisesta linjasta, transmutaattori Darnak karjui punaisia velhoja surmaamaan koko seurueen välittömasti. Hetken mielijohteesta, Szaros astui eteenpäin, mutta velhon viekkaudella hän loihti telekineettisen pulssin, jolla riisti loitsukäärön isänsä käsistä. Suojautuen noidutun kiviseinän taakse, sankarimme lausuivat käärön taikasanat ja salamaniskuja vältellen pääsivät pakoon.

Rhym vanhemman loitsu oli tosi, sillä silmänräpäyksessä hiekkaiset kalkkikivipaadet vaihtuivat kumpuileviin nummiin Velprintalarista etelään.  Kylmä pohjoinen merituuli tervehti tuttavallisesti säikähdyksellä selvinneitä sankareitamme, mutta heidän edessään siintävä Aglarondin pääkaupunki valmistautui sotaan.

Chapter XII - Henkien maa

Löydettyään velho Rhydian Mustaruusun tornista potenttia divinaatiomagiaa huokuvan Zindarakin Kompassin, nelipäinen sankarijuokomme, Avele ”Suu joka puhuu” Aemion, Szaros ”Punainen Sauva” Rhym, Belgarwyn ”kitiinikuiskaaja” Olóssyne ja Gerard ”Shyvarin solan teurastaja” Greyfort, pääsivät vihdoin palaaman Taikuri Uxofeuksen luo. Zindarakin kompassi johdatti taikurin loitsut Assurmaath Asarkan Sekhmekheionia kohden, mutta oppiakseen lisää, sankarimme ohjattiin kohti Rashemenia ja Wychalaran noitia.

Retkeilyn uuvuttamina he palasivat Gor-Marrakin Esoteeristen Velhojen tornilta vielä nimeämättömälle kiltatalolleen. Nautittuaan lyhyet yöunet ja herättyään vastentahtoisesti kodinpäämies Masvar Lohenjuoksun kello seitsemän pekoneille, kiltatalon ovea paukutettiin. Kalastaja Osip toi mukanaan kiireellistä sanaa satamamestari Lennerd Westeralta, jonka luo urhomme marssivat oitis, joskin ärtyneinä. Sembialaisen kuunari Harkonnen laiturilla kävi pian ilmi, ettei sankareita odottanut Lennerd Westera toiminut omasta tahdostaan, vaan jonkin mielenhallintaloitsun lumoamana. Sankareitamme Scyllon Valloittajan tuhosta syyttänyt Westera sai ikäväkseen surmansa ennen mysteerin ratkeamista sillä laiturille nalkkiin jääneet sankarimme saivat kimppuunsa vedenalaisen mahdin. C’tholduiniksi itseään kutsuva aboleth luotaili ja tutki sankariemme voimatasoja mutta vetäytyi lopulta tuhanneksi vuodeksi punomaan juoniaan urhojemme mahdollisten jälkeläisten päiden menoksi. 

Abolethin ilkeät telepatialoukkaukset saivat Avelen itkemään vielä useiksi vuoroiksi taistelun jälkeen mutta Gerardin olotila huononi nopeasti. Heittäydyttyään mereen kohtaamaan abolethin molemmille suotuisassa ympäristössä, Gerard oli noussut pintaan haukatakseen happea, jolloin hänen kasvoilleen lensi vesikauhuinen lepakko. Myöhemmin hän spekuloi että kontakti vaahtoavan nahkasiiven kanssa sai hänen ihonsa kuulaaksi ja vuotamaan ruumiinnesteitä pian taistelun jälkeen. Onneksi Valkur jumalalle pyhitetty Suolatuulten kirkko oli lähellä, ja pastori Wilgerin parantavat loitsut säästivät vanhan velhonmetsästäjän tuskaiselta lepakkorabies tartunnalta.

Kuivattuaan kalsarinsa, sankarimme suuntasivat kohti Velprintalarin neuvoston salia tapaamaan high-steward Nerrol Hamastyliä sillä he muistelivat myös Hamastylin murehtineen Rashemenia. Neuvoston Salin pihalla parveili jos jonkinmoista diplomaattia sillä oli kuun viimeisen kymmenyksen viimeinen päivä ja jokaisen Aglarondilaisen kaupungin tahi yhteisön edustajat kokoontuivat Velprintalariin Suurta Neuvostoa varten. Paikalla oli myös Relkathin Jalan ihastuttava puolihaltiaprinsessa Blindesyn Olóssyne. Belgarwynin ja tämän sisaren kohtaaminen oli lämminhenkinen, joskin yksikätinen kapteeni Tarkaf Bluetusk viilensi tunnelmaa. Pian paikalle eksyi myös Nerrol Hamastyl, joka oli silminnähden hermostunut, sillä Simbulin oli määrä esittää Thayn-vastaisen offensiivin perusprinsiipit, eikä noitakuningatarta näkynyt missään. Sankarien kerrottua Rashemen intresseistään Hamastylille, pyytää hän heitä siirtymään tuohon kesyttömään pohjoiseen valtakuntaan välittömästi. High-Steward on nimittäin huolissaan kadonneesta suurlähettilästä, Simcockista, jonka vastuulla on pyytää Rashemeniä mukaan allianssiin. Hamastyl ohjeisti urhot pikimmiten Noituuden Torneille velhotar Marina Bundaranin luo, jonka voimilla matka Rashemeniin kävisi silmänräpäyksessä.

Poistuessaan Neuvoston salilta, väkijoukosta putoaa kirje suoraan Belgarwynin eteen. Siihen oli laadittu: ”Veljesi. Metsäinkävijäin Sali, kysy Hwindiriä” ja allekirjoituksessa vihreän nuolen symboli. Kirje kuumotteli puolihaltian sormia, sillä vihjeet hänen kadonneesta isoveljestään Prinssi Branelwyristä olivat harvassa. Sankarimme poikkesivat kuitenkin ensin Noituuden Torneille, kolmelle taikuuden pilarille, jotka kohosivat kuin kohtalon oikusta aivan Velhoroihun velhonmetsästäjien kartanon vieressä. Ihailtuaan velhottarien taianomaista viidakkoa, toverimme pääsivät velhotar Marinan juttusille. Neiti Bundaran tiesi kollegansa Andika Jasarin vieneen Simcockin teleportaation keinoin Rahskemeniin, jonne hän lupaa viedä myös sankarimme. Velhotar puhui lämpimästi myös edesmenneestä Lenia Taivastulesta, johon hän yhdisti Gerardin.

Velhottaren jäädessä preparoimaan loitsujaan, sankarimme läksivät keräämään kamppeensa. Mutta tätä ennen he suuntasivat Metsäinkävijäin Salille. Kirjeessä mainittu puolihaltia Hwindir Jäälampi otti Belgarwynin ja Avelen avosylin vastaan, ihmiskaksikon jäädessä yksille baaritiskin luo. Jäälampi kertoi uskovansa Prinssi Branelwynin olevan elossa mutta vangittuna täällä Velprintalarissa. Puolihaltiamme ottivat uutisen vastaan epäillen, mutta toiveikkaana. Hwindir vannoi saavansa asialle vahvistuksen aivan näinä päivinä mutta hänen puheensa kääntyi nationalistiseen puolihaltiapopulismiin, jossa maalattiin vihreämpää tulevaisuutta vailla ihmisvallan iestä. Kauempaa tilannetta seurannut Gerard oli juuri nostamassa tuoppia huulilleen, kun demagogin tiivistämää tunnelmaa leikattiin veitsen terällä. Koristen verta, vanha velhonmetsästäjä kaatui polvilleen pidelleen kurkkuaan, viitallisen salamurhaajan sännätessä ulos Salista. Aina yhtä valpas Szaros ryntäsi puukottajan perään. Kiivas kujajuoksu päättyi lopulta vanhaan satamaan, herättäen oitis epäilykset rikollislordi Rusmar Whitesnow, eli Snowmanin suuntaan. Kiitos nopeiden hoitoloitsujen, Gerard selviytyi ja Hwindirin vakuutellessa tietämättömyyttään, sankarimme poistuivat kiltatalolle pakkaamaan, jättäen kansakunnan jakavan rotusodan vielä hetkeksi kytemään.

Palattuaan Noituuden Torneille, velhotar Marina Bundaran lennätti urhomme teleportaatioringin luo. Korkean tornin huipussa hän lausui loitsun, joka sinkosi toverimme kauas Rashemeniin, ethran-parantaja Vela Peikonlemmen mökille. Matka suurlähettiläs Simcockin löytämiseksi alkoi murheellisesti, sillä Marina onnistui taikomaan itsensä kiviseinään. Loihdittu kiviseinä oli toiminut Simcockin ja velhotar Andikan puolustuksena, mutta sankarimme löysivät kummankin pahoin kärsineet ruumiit palaneen mökin luota. Samassa he joutuivat puolustamaan myös omia henkiriepujaan. Sotatorven soidessa Mustan Luun örkkisoturit vyöryivät sankareitamme kohden. Mutta edes raskaasti panssaroidut karhuilla ratsastavat raakalaiset eivät pystyneet urhojamme lannistamaan, vaan pian vaappui itse Mardulk Seipäänkärki käsi ojossa kohti viljavan kultaisia peltoja.

Kuolleen örkkikomentajan varusteista löytyi juuri tähän sijaintiin osoittava kartta, jonka alkuperä oli pääteltävissä thayhin. Lisäksi örkillä oli hallussaan Simcockin verinen pergamentti, jonka tämän piti toimittaa Rashemenin Rautaherralle Volas Dyervolkille. Kiitos avuliaan metsästäjän Radovan Kantorovin, matkamiehemme pääsivät pian keskellä Rashemenia sijaitsevaan Mulptanin kaupunkiin. Vietettyään yönsä Iloisen Naalin majatalossa, seurueemme vuokrasi ponit Termôn Tinakengän talleilta, tarkoituksenaan ratsastaa Immilmariin, Rashemenin pääkaupunkiin. Päivän ratsastus viiltävässä alkutalven viimassa sai osan tovereistamme kokeilemaan Jhuild-tuliviiniä Kadonneen Tokan tienvarsitavernassa. Matkan jatkuessa pilvisessä mutta yhä hyytävässä kelissä, seurueemme saapui suuren telttaringin luo. Kävi ilmi että kerrankin tuuli oli myötäinen, sillä leiri oli itsensä Rautaherran seurueen. Kookas soturipäällikkö otti Aglarondin diplomaatit vastaan, ja kertoi olevansa matkalla Urlingiin, keskustelemaan henkien ja wychalaran-noitien kanssa. Kuultuaan sankariemme asian, hän kehotti näitä ratsastamaan Äyrämille, Urlingmetsän läheisille vaikeakulkuisille nummille. Siellä heidän tulisi surmata Balakaha-peto, ja täten ansaita henkien ja noitien suosio.

Yövyttyään Rautaherran teltoilla, urhomme suuntasivat pohjoiseen. Äyrämät heittivät haasteen myös kokeneelle Belgarwynille, jonka jäljitystaidot johtivat heidät jääpeikkojen railoon. Tällä kertaa miekat jäivät tuppeen, sillä seurueen verbaalikot syöttivät peikoille pajunköyttä. He saivat niistettyä näiltä vajakeilta myös vihjeen Balakahan olinpaikasta, ja jatkoivat matkaansa kiireesti. Seuraavana päivänä pedon pesä oli löydetty. Vaarallinen laskeutuminen luolaan ja kuiluihin ahdisti kiipeilijämme tukalaan tilanteeseen itsensä Balakahan näyttäytyessä. Osan vielä roikkuessa köysissä, behir-hirviöksi paljastunut peto iski kuin syöksemänsä salamat. Mutta jos oli sen isku viekas ja nopea, niin oli myös itse taistelu. Voipuneina mutta yhä hengissä, sankarimme riistivät olennolta sen lohkaremaisen pään ja aloittivat monimutkaisen siirto-operaation sen kuljettamiseksi Urlingin kylään. Palkkiokseen he löysivät myös lumotun laukun, jonka sisällä oli toistasataa paunaa sipuleita.

Pyytäjämme suuntasivat kohti Urlingin pientä kylää. Siellä Rautaherra Volas Dyervolk oli silminnähden hämmästynyt sankarien uroteosta, ja lupasi puhua suopeasti kun oli aika puhuttaa noitia. Tähtien loistaessa kirkkaina yö taivaalla, Rautaherra seurueineen opasti urhomme Urlingmetsän rajalle. Noitavalojen hohteessa he kohtasivat seitsemän alastonta naishahmoa, jotka puhuivat kuin yhdellä suulla. Rashemenilaiset lauloivat ikivanhoja loitsujaan noidille, jotka vastasivat myös näiden kysymyksiin. Wychalaran hyväksyi Rashemenin liiton Aglarondin kanssa ja vannotti sodan Thayta vastaan tuovan siltikin suurta surua. Muodollisuuksien päätyttyä, vain yksi naishahmoista jäi paikalleen ja lähestyi sankareita. Lady Yhelbruna oli voimakas noita ja hän lupasi auttaa sankareita ottamaan vielä kerran yhteyttä etsimäänsä henkeen. Hänen lausumansa loitsun voima oli suunnaton, ja pian kaikkialla oli vain pilkkopimeää. Mutta tuon pimeyden keskeltä astui esiin hahmo, kaljun soturin, jonka jokainen tunnisti Asarkaniksi.

Hän kuuli Szaroksen kutsuvan ja kertoi kohdanneensa Sildë-Yuirissa olennon nimeltä Xutan Tarkkailija. Tämä muinaisen saurialaisen ylipapin henki tahtoi tuhota Asarkanin, sillä Kress the Apostaten, luopion, paluuta ei ollut ennalta nähty. Kuolemansa hetkellä Asarkan oli kutsunut Szarosta, mutta heräsi uudelleen. Hän oli jälleen jumalkuningas Sek-Anhurin palveluksessa, Assuranin temppelivartijana. Asarkan kertoi jumalkuninkaan ajan olevan lopussa ja hänen itsensä olevan yksi zahuur’eista, pyhitetyistä sotureista, jotka vartioisivat tämän matkaa tuonpuoleiseen. Hän pyysi Zharosta etsimään Sek-Anhurin hautatemppelin Azulduth suolajärven rannalta. Asarkanin hahmon alkaessa hiipumaan hän vannotti Szarosta pitämään itsensä turvassa, mutta kiirehtimään ennen kuin punaiset velhot saavat Jumalvasaran mahdin haltuunsa.

Sulatellen vanhan pronssinahan sanoja, urhot kiittivät Rautaherraa ja Wychalaran noitia. Heille neuvottiin Immilmarissa sijaitseva Aglarondin lähetystö, jossa Simcock oli työskennellyt ennen kuolemaansa. Kahden päivän hyisen matkustamisen jälkeen sankarimme saavuttivat Ashane-järven rannalla kukoistavan Rashemenin helmen, kaupungin jota dominoi valtaisa rautainen linnake. Aglarondin lähetystössä suurlähettilään kuolemasta harmistunut virkailija Kamrt Palokaivo neuvoi urhomme velho Flurim Taikakauran puheille. Muutaman tunnin valmistelun jälkeen tämä olikin valmis loihtimaan diplomaattimme takaisin Velprintalariin. Mutta kesken loitsun velhon ulkomuoto koki myös morfoosin, ja ystävälliset parrakkaat kasvot väistyivät kylmän, tatuoidun kaljun hahmon tieltä. Silmänräpäyksessä Szaros tunnisti vanhan mestarinsa Thaysta, Tsizergha Darnakin. Myös Gerard tunnisti miehen, sillä hän on kohdannut tämän Shyvarin Sodan verilöylyssä. Tämän loitsu surmasi hänen rakkaansa Lenia Taivastulen. 

Samassa he olivat poissa.