Chapter XVIII - Purppura Porttien Tir’in’tiral pt. 2 – Varjojen Polut

Mustaa taivasta vasten suorina kurottuvat Sildeyuirin valkoiset puut tervehtivät urhojamme, jotka väsyneinä Viarmantriul Kamalaa vastaan käydystä taistelusta olivat jälleen siirtyneet ulottuvuudesta toiseen. Tuon puolitason tähdetön ja musta yö huokui pahaa tahtoa tyystin toisella tavalla kuin silloin kauan sitten kun urhomme viimeksi kävivät tähtihaltiain luona. Korkealla aavemaisten puiden yläpuolella sankarimme näkivät ilmassa leijuvan, maasta nostetun tornin jonka ympärillä kaartelivat suuret rauniokivet.

Onnekseen he olivat tyrmänneet yhtäkkisellä portaalillaan punaisen velhon Sask Zaximin ja tämän aisaparin, jotka olivat olleet tutkimassa kivikehää, jolle urhomme materialisoituivat. Yskien velho Zaxim kertoi tietonsa kunnes menehtyi tapaturmaisesti Szaroksen uuteen taikasauvaan. Punaisen velhon sanoja uskoen, urhomme lähtivät etenemään kohti taivaalla leijuvaa Yön Tornia, Hämäräherran linnaketta.

Musta Mato

Matka pimeyden valtaamassa taikametsässä oli jännittävä, harhailevien haltiavainajien tuijottaessa tyhjillä silmillään urhojamme kaikkialta. Lisäksi metsässä liikkui olentoja, joiden välitöntä läsnäoloa sankarimme tahtoivat vaistomaisesti välttää. Sattumalta he harhailivat suuren puun juurakkoon, jonne vanhaan varjolukin koloon oli piiloutunut kaksi vielä hengissä olevaa tähtihaltiaa. He olivat sisarukset Nidor ja Giriel. Lasten kertoessa koskettavan surullista tarinaansa, metsän hirviö, jota lapset olivat viikkoja pakoilleet vihdoin löysi heidät. Lasten kirkuessa Mustan Madon hyökkäävän, suuri lonkero kurotti juurakon alle, riistäen Avelen mukaansa. Muiden päästessä lasten kolosta ulos taistelemaan, oli Avele jo päässyt turvaan näppärällä taikuudellaan. Mato oli mieletön, mutta urhojemme miekat olivat haponkestävät. Toista oli haltialasten laita, sillä Musta Mato oksensi vatsastaan syövyttävää sappeaan kaikkialle.

Lopulta Hämäräherran lemmikki oli silvottu, ja urhomme jatkoivat matkaansa, vaalien haltialasten muistoa ottamalla näiden taikaviitan muistoesineeksi. Mutta uhka ei ollut ohi, sillä sankarimme havaitsivat kaukana puiden väleissä Yönratsastajia, Hämäräherran kirottuja kätyreitä.

Levättyään hetken, sankarimme jatkoivat matkaansa. Szaroksen entropinen vamma oireili Sildeyuirin mustuudessa, joka unohtui punaisen taikakiekon leijuessa urhojemme ylitse. Jahti oli alkanut, sillä kiekko saattaisi olla tapa päästä ylös Hämäräherran Torniin. Määrätietoinen harhailu luumaisten honkien ohitse päättyi metsän ja koko puolitason reunaan. Ulottuvuuksien välisen mustuutta uhmasi yksinäinen, raunioitunut tähtihaltiain vartiotorni, jonka sisäpihalle punainen kiekko laskeutui. Tietäen astelevansa turmion tielle, sankarimme läksivät yksissä tuumin ylittämään tornille vievää siltaa. He pääsivät puoliväliin, kunnes rauniotornia vartioinut punainen velho luurankolakeijoineen huomasi heidät. Elävienkuolleiden sillanpääasema oli pian murrettu, mutta pahuutta jyrisevät kaviot saartoivat heidät takaa. Hämäräherran neljän ratsumiehen rynnäkön pysäyttäminen onnistui mainiosti, kiitos taktisesti oikein aseteltujen piikkioras ja tulimuuri taikojen, mutta olentojen tosiluonne ei ollut pelkästään ratsu ja miekka, vaan kuolema ja tyhjyys. Imien sankariemme elinvoimmaa, Hämäräherran ratsumiesten tyhjät katseet saattoivat urhomme altavastaajan asemaan alasinta vasten. Ja tuota alasinta takoi itsessään Hämäräherra, rastastaen tuliharjaisella Painajaisellaan. Sankarimme eivät menettäneet uskoaan edes tuona epätoivon hetkenä, vaan he taistelivat urhoollisesti kunnes yksi toisensa jälkeen heidän voimansa ehtyivät.

Hämäräherra ratsuineen

Mutta heidän tarinansa ei päättynyt vielä, siellä tullessaan tajuihinsa, he ymmärsivät Hämäräherran ottaneen heidät vangeiksi. Vain Belgarwynn puuttui, sillä tämä oli sortunut ensimmäisenä Hämäräherran ratsumiesten negatiivisessa seurassa. Suurista tuskista kärsien, Szaros, Gerard ja Avele sinnittelivät Hämäräherran raahatessa heitä rautaisella otteellaan torninsa suureen halliin.

Aavemaisessa valtaistuinsalissa sankareitamme odotti järkytys, sillä yksi kerrallaan Hämäräherra avasi portaaleja, joista heitä kohtasi näyt ja hahmot kaukaisista maailmoista, mutta myös läheltä.

Ensimmäisen portin takaa sankareitamme katseli joukko kuparinahkaisia etelänmiehiä pronssisissa koruissa. Toisessa portissa mustansinisissä syvyyksissä suuri varjoinen olento avasi kolme punaista päällekkäistä silmäänsä urhoja kohden. Kolmannessa portissa oli harmaapartainen, hulluutta huokuva ihmismies. Neljäs portti oli näky suoraan käärmeolentojen temppeliin, jossa Yuan-Ti valmistelivat rituaalejaan. Viidennen portin hämärässä valkohiuksinen ihmisnainen, Alassra Silverhand, Aglarondin noitakuningatar katseli sankareitamme etäisesti. Kuudes portti sisälsi joukon Punaisia velhoja mustassa tornissaan, tunnistettavina edessä evokaattori Tsizerga Darnak ja mestari Assoros Rhym.

Lopulta Hämäräherra kajautti ilmoille ”Seitsemäs portti!” Portaali avautuu suoraan eteen, kolme kummallakin sivullaan. Sen läpi pimeydestä näkyy suuri, liskomiehen piirteitä omaava hahmo, jonka vihreinä palavat epäkuolleet silmät hohtivat pistävinä sankareitamme kohden. Se piti kuivassa suomuisessa kädessään kaareilevaa, lasista Ilk-Xussin rituaalitikaria ja toisessaan vihreän jadekiven tai smaragdin muotoon työstettyä, toismaailmallisen näköistä lasivasaraa, jonka ympärille oli kääritty läpikuultava, kultaisena hohkaava kuin käärmeen nahasta tehty käärö.

Olento puhui ja sen ääni kantoi urhojemme luo tuhansien vuosien takaa:

 ”Veriuhri on vihdoin täällä”

Chapter XVII - Purppura Porttien Tir'in'Tiral

Voitettuaan Sons ofHoarin johtajat lakeijoineen, urhomme ryntäsivät loukkaantunut Szaros käsivarsillaan Chauntean katedraaliin, Green Lady’s Districtille. Apotti Dalmar ohjasi sankarit levolle, kunnes seuraavana aamuna temppelin ylipappi Isä Aurinko ilmoitti Szaroksen parantuneen, toistaiseksi. Kantaen koteloituneen entropian taakkaa vasemmassa olkanivelessään, nuori velho liittyi jälleen muiden seuraan, kalpeana mutta määrätietoisena.

Helpottuneina sankarimme marssivat takaisin palatsin raunioille, ilmoittaakseen Noitakuningatar Simbulille tehtävän suoritetuksi. Simbul otti tiedot vaihtelevasti vastaan, keskittyen enimmäkseen räjähdyksessä menehtyneen Nerrol Hamastylin ruumiiseen. Simbul kertoi Umber Marcheilla sijainneen vartiotornin neutralisoinnin oleven nyt merkityksetöntä, mutta puskevansa hyökkäyksen tästä huolimatta Keep of Sorrowsiin, Thayn ensimmäisen linnoituksen porttiin. Täältä Yhdistyneet Läntiset Armeijat jatkaisivat hävittäen Thaylaisia settlementtejä pääsevät Tyraturoksen ja Pyaradoksen tasangoilla, kunnes jäljellä olisi vain Eltabbar.

Sanovat että Vihreän Palatsin räjähdyksen jälkeen
 ikä alkoi näkyä myös Simbulin kasvoilla

Urhoillemme Simbul varasi erikoistehtävän. Koska Yuirwoodin rinnakkaistason Sildëyuirin hallintaansa ottanut Hämäräherra oli ilmeisemminkin jotain muuta kuin kuljetuksellinen osa koko palapeliä, määräsi kuningatar urhot palaamaan tuolle tähtihaltiain tasolle, tehtävänään etsiä käsiinsä Hämäräherra Raeranthur Moth’turana ja estämään tämän avaamien portaalien käyttö sarrukh-lich Kress the Apostaten kutsurituaaleissa. Sillä Simbul varoitti, että mikäli Punaiset Velhot käyttäisivät yksinään Erun’Em’Namdaa Aglanrondia vastaan, pitäisi kartografien piirtää Sea of Fallen Starssin rannat uusiksi. Mutta jos yksikin olento, joka on Oremen muinaisissa kultaisissa temppeleissä lausunut jumaliakin vanhempia rituaalisanoja, saa haltuunsa tuon Nether Kääröistä voimakkamman, olisi Time of Troubles vain airut siitä kataklysmistä, joka Torilia ja heidän tuntemaansa maailmanjärjestystä kohtaisi.

Päättäväisinä ja tärkeinä, sankarimme palasivat Greyfort Manorille, hyvästelläkseen kiltatalonsa ehkä viimeistä kertaa. He pakkasivat mukaansa tärkeimmät seikkailuvälineensä, mukaan lukien Asarkanilta saatu musta kivilipas, jonka Szaros tunsi tarpeelliseksi. Noudettuaan uudet ratsunsa, Tulikengän, Vahteran, Brontton sekä Hiivan Griffonheight Keepistä, urhomme jättivät Velprintalarin taakseen jälleen kerran, haikeina mutta uskoen tehtävänsä tärkeyteen.

Matkalla Yuirwoodin Relkathin Jalkaan tapaamaan Hamafil Vihreää Velhoa, sankarimme sivuuttivat tuttuja maisemia. Näkkien piinaamasta Halendoksen kylästä he jatkoivat Sinisen Sammakon Majataloon Yuirmetsän kupeeseen, jossa he palkitsivat leppoisasti rupatelleen Letard Vanuvarpaan hyppysellisellä platina-jauhoa. Mutta matka Yuirwoodissa itsessään oli ahdistava, pelko lohikäärme Viarmantriul Kamalan kostosta varjosti heidän matkaansa, varsinkin kuultuaan maahiselta, kuinka tämä hirvittävä käärme oli surmannut Relkathin Jalan efoorin, harvinaisen laulukäärmeen Lady Melordianixin. Ahdistuksesta huolimatta, sankarimme tavoittivat metsän  puolihaltian keskuspisteen, jossa he tapasivat Belgarwynin sisaren, Prinsessa Blindesyn Olossynen.

Relkathin Jalkaan oli laskeutunut syksy.

Surtuaan yhdessä veljensä Branelwynnin lopullista poismenoa, prinsessa Blindesyn jakoi urhoillemme Vihreän Velhon sijainnin ja hoputti heitä kiirehtimään, sillä tämän oli määrä sulkea viimeinen tähtihaltiaintasolle vievä Menhir-portaalirinki yhdessä arkkidruidi Ilmiryl Tammisielun kanssa. Rynnistettyään druidin asumukseen Lehtiherran Saloon, he vakuuttivat Vihreän velhon ja druidi Tammisielun avaamaan menhir-ringin ennen sen tuhoamista. Mutta kesken druidin ikitammia liikuttelevien litanioiden, aikaisemmin metsässä tunnettu synkkyys palasi. Ja tällä kertaa se vyöryi heidän ylitseen.

Kuin maanjäristys, kuukausien riehunnan arpeuttama valtaisa vihreä lohikäärme, Viarmantriul Kamala, syöksyi pitkin puiden latvoja heidän kimppuunsa, karjuen myrkyllisiä sanoja lapsenmurhaajista. Loukkaantuneenakin tuo lohikäärmesemo taisteli vimmakkaasti, purren, raadellen, lyöden ja myrkkypilviä esiin puhkuen. Druidi Tammisielun jatkaessa epätoivoisesti litaniaansa menhir-paasien nostamiseksi ja aktivoimiseksi, sankarimme ottivat puolustavan taistelumuodostelman. Tuon muinaisen käärmeen iskut olivat veitsenteräviä, mutta urhomme kestivät. Toista oli Vihreän Velhon laita, jonka sinänsä voimakkaat loitsut valuivat harakoille, sillä hän oli sijoittunut väärin ja altisti kudoksensa lohikäärmemyrkyn räjähtävälle hajoamisprosessille.

Mutta raivonsa sokaisema Viarmantriul antoi sydämensä johdattaa järkeään ja lukuisat sankareidemme lyömät iskut saivat sen lopulta romahtamaan maahan, tuo samainen sydän kirveellä halkaistuna. Puuskuttaen ja vain vaaksan verran enemmän elävienkirjoissa olevat sankarimme keräsivät kamppeensa ja syöksyivät menhir-paasien keskelle auenneeseen transdimensionaaliseen portaaliin, jättäen taakseen arkkidruidi Tammisielun, lohikäärmeraadon, höyryävän kasan lihaa ja kudosnesteitä, joka kerran oli Hamafil Vihreä ja Aglarondin valtakunnan. 

Vai menikö se sittenkin näin?

Kertomuksia Varjoista, osa 3. - Prinsessan Kirje

Seuraava ote on kopioitu varoen hiilellä jäljentäen pergamenttipinkasta, jonka päällä Prinsessa Blindesyn kirjoitti kirjeensä 24.8.1372DR 

”Teidän korkeutenne Kuningatar Silverhand. 

Tämä kirje on mitä kiireellisin. Toimin salassa Yuirwoodin efooreilta, jotka päättivät salata tietomme, siksi veljeni Prinssi Belgarwyn Olóssyne on yksi kirjeen kantajista. Hän kumppaneineen ovat todistajinani, ja voitte luottaa heihin. 

 Aglarondin valtakuntaa uhataan jälleen idästä. Thayn zulkiirit ovat käyneet sotaa meidän tietämättämme, sotaa, jonka he ovat voittaneet. Nyt Sildëyuirin-transdimensio on valloitettu ja esi-vanhempiemme suorat perilliset, tähtihaltiat, hävitetty. Tämä tragedia ei käy ilman rangaistusta, mutta Punaisten velhojen uhkaan on reagoitava ensin. Heidän hallussaan on nyt lukemattomia portaaleja suoraan Yuirwoodin suojattuun sydämeen, josta käsin he voivat ohittaa valtakunnan puolustukset. Vihreä Velho Hamafil on aloittanut työn metsän lukuisten Menhir-portaalien turvaamiseksi.  On myös syytä uskoa, että zulkiirien tavoitteena on myös saada haltuunsa aertefakti Jumalvasara, mutta en valitettavasti voi vahvistaa tätä. Veljeni Belgarwyn valaiskoon tietomme tästä artifaktista. 

Pelkään että mikäli tähtihaltiain kohtalo ja vallatut portaalit Yuirwoodin tuodaan yleiseen tietoon, valtakuntamme saattaa haljeta kahtia jo ennen zulkiirien iskua. Tämä lienee osa heidän suunnitelmaansa. 

Kunnioittaen, Prinsessa Blindesyn Olóssyne

Chapters I-IV - Uhka Idästä

Puolihaltia nainen Avele Amion saapui itäiseen Glarondarin linnakkeeseen keskikesällä 1372. Silverymoonilaisena diplomaattina hän oli siellä tutustumassa Aglarondin puolustukseen Velprintalarin hovin kutsusta. Vierailu sai yllätyskäänteen kun kaksi miestä ilmestyi linnakkeen keskuspihalle teleportaatio taian avulla. He olivat nuori velho-oppilas Szaros Rhym ja hänen tumma henkivartijaorjansa Asarkan Sekhmekheion, jotka pakenivat Eltabbarista, Thayn pääkaupungista. Linnakkeen komentajan, eversti Maldornin johtamissa kuulusteluissa he hakivat Aglarondista turvapaikkaa mutta kenraali lupasi luottaa heidän sanaansa vain jos he toteuttaisivat palveluksia Aglarondin hyväksi ja todistaisivat hyvät aikeensa. Heitä kaitsimaan eversti valitsi luottomiehensä, veteraani Gerard Greyfortin. Mukaansa he saivat myös neiti Amionin joka koki kahden muukalaisen näyttelevän merkittävää osaa tulevissa tapahtumissa.

Nelikko suuntasi pian kohti Lendorin kylää josta oli raportoitu levottomuuksia. Matkan aikana Avele ja Gerard kuulostelivat thaylaisia, mutta Greyfortille oli annettu lupa käyttää asettaan mikäli muukalaisten fasadi olisi valetta. Vapautettuaan kylän rosvojen kynsistä, ja pelastettuaan kirjaviisaan Galfram Deepwoodin näiden satimesta he saivat kuulla Galframin toimineen tietopankkina Punaisille Velhoille. Tietäjä oli laverrellut ummet ja lammet voimakkaasta aertifaktista, Jumalvasarasta, jonka voimia punaiset velhot siis saattoivat havitella. Hän paljasti myös itse suunnitelleensa pyrkivänsä seuraavaksi Yuirwoodin metsään jossa sijaitsevista muinaisista haltiaraunioista hänen oli määrä löytää Aistinkivi, näkemisen väline joka vihjaisi Jumalvasaran olinpaikasta.

Neuvoteltuaan asiasta kapteeni Erhornin kanssa, nelikko lähti itse kohti Yuirwoodia saadakseen lisätietoa ja löytääkseen aistinkiven. He suuntasivat kohti Relkathin Jalkaa, suurta puol-haltia asutusta keskellä Yuirwoodia. Kymmenpäivää myöhemmin he saapuivat perille kukistettuaan ensin Vanhan Huuhkajan pennun. Majatalo Sydänjuuressa he tapasivat Tarkaf Bluetuskin, Gerardin vanhan armeijatoverin joka toimi Relkathissa Aglarondin sotilasneuvonantajana. Kapteeni Tarkaf lupasi järjestää tapaamisen kaupungin päättäjien kanssa jossa nelikko voisi ilmaista asiansa.
Surmattuaan tukun gnolleja ja osallistuttuaan majatalojen väliseen keskikesän kevytmieliseen kilvoitteluun, Tarkaf sai sankarit tapaamaan Relkathin Jalan valtaapitäviä, prinsessa Blindelsyn Olóssyneä ja tämän efooreja joita olivat Lady Melordianix, vihreä velho Hamafil Sylerin, Yuirwoodin Metsämestarien Suur-Scoutti Ríven Edwenor ja populisti-kuvanveistäjä Yesveld Reshagar. Sankarit ilmoittivat halustaan löytää Aistinkivi ja neuvosto oli heille myötämielinen.
Metsämestari Riven Edwenor liitti nelikon matkaan samoaja Belgarwyn Olósynen jonka tehtävänä oli opastaa heidät Yuireshanyaarin tähtihaltijavaltakunnan muinaisen kaupungin Uail-Silden raunioille jossa Aistinkivi sijaitsi.

Selvittyään ukkosmyrskystä ja taivallettuaan raunioille, viisikko vangitsi aarteenryöstäjä Kreivi Cosmos Findarilaisen ja tämän apurit Cliamling Kauhean, Simion Sassaran ja Arthurin. Kun heidät oli jätetty vangeiksi samoajille, urhot penetroituivat muinaisiin raunioihin paatoksella. Taisteltuaan lohikäärmeitä, aaveita ja mekaanisia kauhuja vastaan, he lopulta löysivät Aistinkiven. Mutta puolustautuessaan kiven vartioita vastaan jokin meni pieleen, ja sankarit sinkoutuivat toiseen olemassaolon ulottuvuuteen.

He olivat saapuneet mystisen metsäiseen Sildëyurin transdimensionaaliseen tasoon jossa he tapasivat Feloinlia Taivassilmän, tähtihaltijattaren. Hän kertoi Raeranthur Moth’uran eli Hämäräherran yhdessä Lähettiläiden kanssa masinoimasta sisällissodasta jonka seurauksena tähtihaltiain pääkaupunki Tir’in’tiral oli liekeissä ja koko kansaa uhkasi hävitys. Feloinlia paljasti myös muinaisista kääröistä tietoja Jumalvasarasta ja kuinka se oli oli Iquar’Tel’Quassirin eli Luojakansojen luomus, usein kreditoitu kansalle jota kutsutaan nimeltä Sarrukh. Jumalvasara eli Erun’en’Namda luotiin muinaisessa Isstosseffifilin imperiumissa kauan sitten. Tarinat kertovat sarrukh velhojen cabalin, Ba’Etith’in keränneen laajalti muinaisten kansojen tietoja magiasta ja loitsuista ja koonnen ne ikivanhoihin kääröihin nimeltä The Golden Skins of the World Serpent, jotka jo tähtihaltioiden pahasti vanhentuneissa teksteissä tunnetaan the Nether Scrolleina. Kaikista voimakkaimmat loitsut koottiin olennon nimeltä Terraseer/Maailmannäkijä toimesta Oremen kaupungissa muotoon joka nykyään tunnetaan juuri nimellä Erun’en’Namda. Terraseer määräsi kuusikymmentä voimakasta sarrukh-lichiä vartioimaan Jumalvasaraa 100 vuoden vuoroissa. Sitä eivät Nethereneläiset koskaan saaneet haltuunsa eikä se ole näin osallinen nether scrolleja. ja tähtihaltiain kirjoissa sen olemassaolo on vahvasti kyseenalainen, sillä ennen Sarrukh rotujen lopullista tuhoa/kuihtumista, sitä käytettiin kymmenien/satojen alempien jumalien kuoliaaksi lyömiseen. Teksteissä sanotaan että tämä toimi saattoikin surmata Sarrukhien oman jumalan, World Serpentin.

Keskustelut kuitenkin taukosivat, sillä Hämäräherran elävätkuolleet kätyrit uhkasivat seurueen henkeä. Omituisesti Szarosta kohtaan käyttäytyneet vainajat kukistettiin ja Feloinlia lähti opastamaan seuruetta kohti Uirquissarin portaali-observatoriota jota hallitsi Mestari Nae’nithil Nyntynel. Observatorion kimppuun oli kuitenkin jo hyökätty mutta Nyntynel kykeni silti auttamaan sankareita. Samalla hän kertoi pelostaan että Hämäräherra oli luvannut Lähettiläille pääsyn Sildëyuirin portaaleihin joista oli suora tie Toriliin, Yuirwoodin metsään. Kesken portaalin preparoinnin, hyökkääjät palasivat, mukanaan velhoja. Feloinlia ja Mestari Nyntynel saivat taistelussa surmansa, kuten sai myös soturi Asarkan. joka uhrautui turvatakseen muiden paluun portaalin läpi. Neljä selviytynyttä havahtuivat aurinkoiselta menhir-aukiolta, Aglarondin pääkaupunki Velprintalar häämöittäen pohjoisessa, ja Relkathin Jalka idässä metsän siimeksessä.