Chapter XVII - Purppura Porttien Tir'in'Tiral

Voitettuaan Sons ofHoarin johtajat lakeijoineen, urhomme ryntäsivät loukkaantunut Szaros käsivarsillaan Chauntean katedraaliin, Green Lady’s Districtille. Apotti Dalmar ohjasi sankarit levolle, kunnes seuraavana aamuna temppelin ylipappi Isä Aurinko ilmoitti Szaroksen parantuneen, toistaiseksi. Kantaen koteloituneen entropian taakkaa vasemmassa olkanivelessään, nuori velho liittyi jälleen muiden seuraan, kalpeana mutta määrätietoisena.

Helpottuneina sankarimme marssivat takaisin palatsin raunioille, ilmoittaakseen Noitakuningatar Simbulille tehtävän suoritetuksi. Simbul otti tiedot vaihtelevasti vastaan, keskittyen enimmäkseen räjähdyksessä menehtyneen Nerrol Hamastylin ruumiiseen. Simbul kertoi Umber Marcheilla sijainneen vartiotornin neutralisoinnin oleven nyt merkityksetöntä, mutta puskevansa hyökkäyksen tästä huolimatta Keep of Sorrowsiin, Thayn ensimmäisen linnoituksen porttiin. Täältä Yhdistyneet Läntiset Armeijat jatkaisivat hävittäen Thaylaisia settlementtejä pääsevät Tyraturoksen ja Pyaradoksen tasangoilla, kunnes jäljellä olisi vain Eltabbar.

Sanovat että Vihreän Palatsin räjähdyksen jälkeen
 ikä alkoi näkyä myös Simbulin kasvoilla

Urhoillemme Simbul varasi erikoistehtävän. Koska Yuirwoodin rinnakkaistason Sildëyuirin hallintaansa ottanut Hämäräherra oli ilmeisemminkin jotain muuta kuin kuljetuksellinen osa koko palapeliä, määräsi kuningatar urhot palaamaan tuolle tähtihaltiain tasolle, tehtävänään etsiä käsiinsä Hämäräherra Raeranthur Moth’turana ja estämään tämän avaamien portaalien käyttö sarrukh-lich Kress the Apostaten kutsurituaaleissa. Sillä Simbul varoitti, että mikäli Punaiset Velhot käyttäisivät yksinään Erun’Em’Namdaa Aglanrondia vastaan, pitäisi kartografien piirtää Sea of Fallen Starssin rannat uusiksi. Mutta jos yksikin olento, joka on Oremen muinaisissa kultaisissa temppeleissä lausunut jumaliakin vanhempia rituaalisanoja, saa haltuunsa tuon Nether Kääröistä voimakkamman, olisi Time of Troubles vain airut siitä kataklysmistä, joka Torilia ja heidän tuntemaansa maailmanjärjestystä kohtaisi.

Päättäväisinä ja tärkeinä, sankarimme palasivat Greyfort Manorille, hyvästelläkseen kiltatalonsa ehkä viimeistä kertaa. He pakkasivat mukaansa tärkeimmät seikkailuvälineensä, mukaan lukien Asarkanilta saatu musta kivilipas, jonka Szaros tunsi tarpeelliseksi. Noudettuaan uudet ratsunsa, Tulikengän, Vahteran, Brontton sekä Hiivan Griffonheight Keepistä, urhomme jättivät Velprintalarin taakseen jälleen kerran, haikeina mutta uskoen tehtävänsä tärkeyteen.

Matkalla Yuirwoodin Relkathin Jalkaan tapaamaan Hamafil Vihreää Velhoa, sankarimme sivuuttivat tuttuja maisemia. Näkkien piinaamasta Halendoksen kylästä he jatkoivat Sinisen Sammakon Majataloon Yuirmetsän kupeeseen, jossa he palkitsivat leppoisasti rupatelleen Letard Vanuvarpaan hyppysellisellä platina-jauhoa. Mutta matka Yuirwoodissa itsessään oli ahdistava, pelko lohikäärme Viarmantriul Kamalan kostosta varjosti heidän matkaansa, varsinkin kuultuaan maahiselta, kuinka tämä hirvittävä käärme oli surmannut Relkathin Jalan efoorin, harvinaisen laulukäärmeen Lady Melordianixin. Ahdistuksesta huolimatta, sankarimme tavoittivat metsän  puolihaltian keskuspisteen, jossa he tapasivat Belgarwynin sisaren, Prinsessa Blindesyn Olossynen.

Relkathin Jalkaan oli laskeutunut syksy.

Surtuaan yhdessä veljensä Branelwynnin lopullista poismenoa, prinsessa Blindesyn jakoi urhoillemme Vihreän Velhon sijainnin ja hoputti heitä kiirehtimään, sillä tämän oli määrä sulkea viimeinen tähtihaltiaintasolle vievä Menhir-portaalirinki yhdessä arkkidruidi Ilmiryl Tammisielun kanssa. Rynnistettyään druidin asumukseen Lehtiherran Saloon, he vakuuttivat Vihreän velhon ja druidi Tammisielun avaamaan menhir-ringin ennen sen tuhoamista. Mutta kesken druidin ikitammia liikuttelevien litanioiden, aikaisemmin metsässä tunnettu synkkyys palasi. Ja tällä kertaa se vyöryi heidän ylitseen.

Kuin maanjäristys, kuukausien riehunnan arpeuttama valtaisa vihreä lohikäärme, Viarmantriul Kamala, syöksyi pitkin puiden latvoja heidän kimppuunsa, karjuen myrkyllisiä sanoja lapsenmurhaajista. Loukkaantuneenakin tuo lohikäärmesemo taisteli vimmakkaasti, purren, raadellen, lyöden ja myrkkypilviä esiin puhkuen. Druidi Tammisielun jatkaessa epätoivoisesti litaniaansa menhir-paasien nostamiseksi ja aktivoimiseksi, sankarimme ottivat puolustavan taistelumuodostelman. Tuon muinaisen käärmeen iskut olivat veitsenteräviä, mutta urhomme kestivät. Toista oli Vihreän Velhon laita, jonka sinänsä voimakkaat loitsut valuivat harakoille, sillä hän oli sijoittunut väärin ja altisti kudoksensa lohikäärmemyrkyn räjähtävälle hajoamisprosessille.

Mutta raivonsa sokaisema Viarmantriul antoi sydämensä johdattaa järkeään ja lukuisat sankareidemme lyömät iskut saivat sen lopulta romahtamaan maahan, tuo samainen sydän kirveellä halkaistuna. Puuskuttaen ja vain vaaksan verran enemmän elävienkirjoissa olevat sankarimme keräsivät kamppeensa ja syöksyivät menhir-paasien keskelle auenneeseen transdimensionaaliseen portaaliin, jättäen taakseen arkkidruidi Tammisielun, lohikäärmeraadon, höyryävän kasan lihaa ja kudosnesteitä, joka kerran oli Hamafil Vihreä ja Aglarondin valtakunnan. 

Vai menikö se sittenkin näin?

Chapter XV - Kalavelkoja ja muuta löyhkäävää

Tuloksettoman hovimestarietsinnän päätteeksi sankarimme yöpyivät Greyfort Manorissa herätäkseen varhain. Oven koputuksella tasapaksu maalaisnainen Ahata Novik teki tykönsä ja ryhtyi kiltatalon hovimestariksi. Tyytyväisenä Sendor Sellswordin lähettämään naiseen, sankarimme suuntasivat ajatuksensa jälleen kostoon. Society of Verdant Arrown kidutuskellarissa kuulusteltu Taidemeklari Makt oli nimennyt Wynford ”Operaattori” Rees’in yhdeksi osaksi Prinssi Branelwynn Olossynen katoamista ja sankareillamme oli vihje Gangsterilordi Snowman’in työllistäneen Operaattoria useasti. Suunnaten saappaansa vanhaan satamaan, toverimme lähtivät etsimään Mesurg Sininahkaa, Syvyyksien Demonia, jonka tiedettiin toimivan houkuttimena Gerard Greyfortin ansaan saattamiseksi.

Rusmar Whitesnow aka Snowman
viimeistä kertaa itsevarmana

Käsipuoli vapaaottelija löytyikin Lahokölin tavernasta, josta sankarimme varjostivat tätä erään kalasavustamon takaiselle sivukujalle. Salapoliisityön ansiosta Sininahan reitiksi määriteltiin roskakasa ja sen alainen salaluukku. Kavuttuaan luukusta alas kapeaan ja matalaan käytävään, sankarimme jäivät satimeen tukalaan ballistasta ja palavasta öljystä kombinoituun ansaan. Syöksyen liekkien läpi, aikaisemminkin räjähtävissä paloissa meritoituneet vapaapalokuntalaisemme pääsivät turvaan käytävän päässä olevaan huoneeseen. Huoneen perukoilta he nousivat lyhyitä tikapuita pitkin toisesta salaluukusta ulos vanhaan ja tyhjään varastorakennukseen. Tuotapikaa oli ilmeistä että he olivat vihdoin saapuneet Snowmanin heille asettamaan ansaan, sillä varaston kahdelta yläparvelta työntyi esiin puolen tusinaa raskasta jalkajousta ja tulipalloin jännitettyä taikurein rannetta. Ivallinen sävy huulilla, myös itse Rusmar ”Snowman” Whitesnow, joka julisti sankarien päivien olevan luetut. Vasamien ja loitsujen ristituleen joutuneet sankarimme taistelivat tiensä pois pinteestä, lyöden Snowmanin lakeijoita kappaleiksi ja surmaten Mesurg Sininahan portaikkoon taikasalamalla. Loukkaantunut ja tappion kärsinyt Snowman aneli armoa, sillä hän oli suorittanut vakavan virhearvon sankarien potentiaalista.

Toimitettuaan Snowmanin Velprintalarin armeijan linnakkeeseen Griffonheight Keeppiin, sankarimme haukkasivat välipalaa ja ryhtyivät suunnittelemaan seuraavaa siirtoaan. Snowman oli nimennyt Tannathian Order – ritarikunnan Veli Andostoksen Operaattorin pseudonyymiksi.

Tannathian Orderin Suur-Mestari Hector Assel

Huolestuneina Operaattorin toimista Sons of Hoarin hyväksi, sankarimme lähtivät vihreiden ritareiden kartanolle. Kävi ilmi että suurin osa ritareista oli Suur-Mestari Hector Asselin johdolla Simbulin Palatsilla katselmuksessa ja tarjoamassa joukko-osastoa taisteluun Thayta vastaan. Portilla vastassa ollut Asemies Frealaf kuitenkin ohjasi urhot sisään. Sisäpihalla aseita öljyämästä yllytetty Veli Andostos kiisti alkuun sankariemme syytökset mutta hänen fasadinsa rapistui syytöstulituksen alla ja Operaattori astui esiin. Hävittyään lyhyen mittelön teräasein sankareitamme vastaan, veli Andostos eli Wynford Operaattori Rees puhui halveksuen ja julistaen urhojemme olevan jo myöhässä. Samassa Tannathian Orderin Suur-Mestari Hector Assel joukkoineen saapui ja aloitti tilanteen selvittämisen.

Mutta selvitys oli turhaa sillä sekä sankarien että ritareiden katseet vangitsi Simbulin vihreän palatsin suuren keskuskupolin sisältä loistaa punaisen violetteja valonsäteitä ja samassa kaupungin silhuettia hallitsevan mahtipontisen rakennuksen keskiö räjähtää sisältä käsin, valtaisan punaisen ja violetin räjähdysvoiman singotessa vihreän marmorikupolin lohkareita korkealle ilmaan . Räjähdyksen voimasta kolme palatsin suurta tornia sortuvat kuin tuuleen, singoten lisää kivitavaraa viuhkamiinan tavoin kohti ympäröiviä rakennuksia. Samassa valtava ukkosta muistuttava ääni saavutti sankarit, tämän perässä paineaalto joka löi rintaan ja sai lasi-ikkunat helisemään ja osin myös särkymään. Räjähdyksen nostattaman savupatsaan alkaessa kohota, taivaalta satoi kiviä ja lohkareita palatsin marmorista. Suurimmat lohkareet putoilivat palatsin ympärille, murskaten taloja kuin suuret trebuchetin ammukset.

Simbulin Vihreän Palatsin räjähdys "petturi" Branelwynnin toimesta

Järkyttyneinä urhomme ryntäsivät kohden palatsia, auttaen loukkaantuneita miten vain pystyivät. Pian oli ilmeistä ettei sortuneeseen palatsiin päässyt sisään ja sankarimme saattoivat vain toivoa koolla olleen Simbulin sotakabinetin selviytyneen hengissä. Läheinen Silverymoonin lähetystö oli sortunut suuren lohkareen iskusta ja huhut lähettilätär Oluevera Kultasäihkeen kuolemasta velloivat valtoimenaan. Palatsin pihalla kävi myös ilmi, että Belgarwynnin näköinen hahmo oli nähty astelevan palatsiin hetkeä ennen räjähdystä. Viimeistään tällöin sankarimme ymmärsivät Sons of Hoarin onnistuneen haltiathralli hankkeessaan ja he poistuivat ennen kuin Belgarwynniä yhditettäisiin veljeensä.

Tannathian Orderin sisäpihalla vastoinkäymiset jatkuivat. Vangittu Operaattori Wynford Rees oli onnistunut syöksemään itsensä vapaaseen säilään, täten estäen jatkokuullustelut. Tästä suivaantuneina, sankarimme tutkivat tämän niin kutsutun Veli Andostoksen askeettisen kammarin Veljeskunnan tiloissa. Kaapin takainen salakäytävä johtikin rakennuksen alaiseen salahuoneeseen, josta he löysivät kirjoja, laskemisvälineet ja lukitun arkun. Kykenemättä avaamaan arkkua, sankarimme lähtivät lukkosepän metsästykseen, tietäen että arkun sisältö saattaisi olla ainut keino näyttää toteen Sons of Hoarin junailema salaliitto Yuirwoodin haltioita ja Aglarondia vastaan. 

Wynford Operaattori Rees'in lukittu arkku

Chapter XIV - Jos haluat rauhaa, varaudu sotaan

Päästyään jälleen takaisin Aglarondiin, sankarimme läksivät kohti Velprintalaria. Jalkaisin matka vei tovin, varsinkin kun tie tyssäsi Mittermondin kylään. Yksi kylän taloista oli raunioina ja neuvottomat kyläläiset kokosivat lahjuskasaa keskelle pitäjää. Kylän puhuja, Silban Savuviiksi kertoi ”Maanvaivan” pesiytyneen Blumnau Puunveistäjän perunakellariin ja vaativan päivittäin ruokaa tai se nielee Leski-Liggetin torpan lisäksi loputkin talot. Sankarimme epäilivät kyseessä olevan tyly pila ja laskeutuivat perunakellariin jututtamaan tätä ”Maanvaivaa”. Pian kävi ilmi että kellarin alla oli duergar harmaakääpiöiden kaivanto. Jekuttavat kaljupäät joutuivat pian itse jäynän kohteeksi, ja vain yksi viidestä selvisi hengissä nauraakseen. Kyläläisten kiitokset lämmittivät sankariemme väsyneitä mieliä ja he jatkoivat matkaansa pääkaupunkia kohti, mukanaan poloinen duergar-vanki.

Saapuessaan Velprintalariin sankarimme havaitsivat jokaisen pääväylän olevan suljettu tarkastuspisteellä. Jututtaessaan paikallisia sekä tiesulkujen vartioita, he oppivat kaupungissa tapahtuneista hirveyksistä. Arvostettu parlamentikko Myghal Tretheway perheineen oli surmattu kotiinsa. Iskun takana oli luultavasti Yuirwoodin itsenäisyyttä ajava terroristijärjestö Society of the Verdant Arrow, sillä ainut surmansa saanut salamurhaaja oli suippokorvainen. Jatkaessaan matkaansa kaupungin halki, urhomme havaitsivat jännitteiden kasvaneen eri rotujen välillä. Griffonheight Keepin sotilaat ottivat pidetetyn duergarin kuulusteltavaksi ja urhomme pääsivät vihdoin henkilökohtaisen huollon pariin. Matkalla he poikkesivat Simbulin palatsilla ja jättivät tapaamispyynnön High Steward Nerrol Hamastylin kanssa.

Kiltatalon eteinen oli täpötäynnä kankaita. Hovimestari Masvar Lohenjuoksu oli sodanpelossaan haalinut halvalla hinnalla toista tusinaa kollia tuontikankaita, joiden kysynnän uskoi nousevan jahka sodan kauhut materialisoituisivat. Purettuaan reppunsa ja levättyään hetken urhomme huomasivat Masvarin kaupanpäälisiksi saaman kuparilampun olevan samanlainen kuin sen, jonka ukko-Dotsk oli antanut sankareille tapaus-tulielementaalin jälkeen. Vapaapalokuntalaisemme läksivät yhdessä Masvarin kanssa satamaan, josta he tavoittivat kangaskauppias Punjidin. Oranssiviittainen etelänmies opasti kevyellä väkivallan uhalla esimiehensä luo Al-Mussa Trading Companyn varastohalliin. Varasto oli täynnä mattoja ja kankaita ja konttilabyrintin keskeltä urhomme löysivät itsensä Muntasir Al-Mussan, Tämä punanahkainen, liekkikuvioin tatuoitu ilmiselvä efreeti esitti välinpitämätöntä vaikka oli todellisuudessa kauhuissaan. Se uhkaili Velprintalaria kohtaavalla tuomiolla, sillä kytevä kaupunki tulisi pian leimahtamaan hänen herransa Marrake al-Sidan al-Hariq ben Lazanin voimasta vihan liekkeihin.

Muntasir Al-Mussa, efreeti

Kissa ja hiiri-leikkiä muistuttava taistelu sammui yhtä nopeasti kuin oli leimahtanutkin, efreetin vaihtaessa olemassaolon tasoa. Valppaat kaupunkilaiset esittelivät ämpäritaitojaan sammuttaessaan savuttavaa kangasvarastoa, sankarien virkistäytyessä kiltatalolla. Käytyään vanhan sataman Ruususimpukassa ihailemassa rehevästi kukkivia naisia, urhomme läksivät palatsille silakan tuoksu sieraimissaan.

Nerrol Hamastylin lisäksi paikalla oli itse noitakuningatar Simbul. Palatsin lumoava Purppurahuone oli muutettu komentokeskukseksi, jossa suuren sotapöydän äärellä velhonmetsästäjä kenraali Alkrin Kolmbarc, Garordin linnakeen ja Vartiomuurin komentaja eversti Maldorn sekä Simbulmynin komentaja High Captain Hovor Seawind, puivat sotastrategiaa yhdessä Simbulin kanssa. Noitakuningatar kertoi sankareillemme että Aglarondin offensiivilla Thayta vastaan on läntisten valtakuntien tuki ja pyysikin urhojamme jälleen uuteen erikoistehtävään. Offensiivin ensimmäinen vaihe on Umber marshin vartiotornin eliminointi, jotta Aglarondin joukot sekä lännen yhdistyneitä joukkoja kuljettava Sembialainen laivasto voivat edetä kohti Thayn Ensimmäistä Jyrkännettä. Sankareiden onkin eliminoitava Umber Marshien etelälaidalla sijaitseva Putrid Spire of Nazejil, joka on punaisten velhojen hallussa, sillä se muodostaa valvonnan Umbermarshin ja Lapendrar joen väliselle ohuelle kaistaleelle, jota pitkin armeijat voivat liikkua. Luvaten kalpansa noitakuningattaren käyttöön, urhomme poistuivat High Steward Hamastylin työhuoneeseen, jossa heitä odotti tukku lahjoja.

Tärkeinä ja tyytyväisinä sankarimme marssivat takaisin kiltatalolle. Operaatio Drain the Swamp käynnistyisi vasta seuraavalla viikolla, joten urhoilla olisi kotva aikaa ruotia kaupungin tulehtunutta ilmapiiriä. Mutta tulehdus oli levinnyt jo kiltataloon, sillä Masvar Lohenjuoksu oli valmistanut päivälliseksi katukoiraa. Raivoisan sanaharkan päätteeksi hovimestariksi palkattu juoppo päätti työsuhteensa ovet paukkuen. Tältä jäi jälkeen kirje, jossa kehotettiin urhoja saapumaan tapaamiselle puoliltaöin länsikaupungissa westwardilla sijaitsevalle Juju-Parlor teehuoneelle. Lyhyiden voimatirsojen päätteeksi, urhomme lampsivat teelle. Paikalla oli kukas muukaan kuin Khuda-Dad, tummahipiäinen arpi-”bardi”, joka osoittautui Teflammin Varjomestarien kätyriksi episodissa kymmenen. Khuda ehdotti yhteistyötä, paljastaen urhoille johtolangan rikollispomo Rusmar Snowman Whitesnown olinpaikasta. Likainen työ Teflammilaisen varkaidenkillan puolesta ei innostanut urhoja, mutta soraäänten noustessa he poistuivat tapaamisesta luvaten harkita asiaa.

Khuda-Dad rentoutumassa Juju Parlorissa

Yövyttyään Greyfortin Kiltatalossa, neuvottomat soturimme nousivat keskipäivän jälkeen. Havaittuaan kuinka vaivalloisia arkiset askareet olivatkaan, urhomme lähtivät takaisin High Steward Hamastylin luo, lähinnä kysyäkseen mistä kaupungissa löytäisi kelvollisen hovimestarin. Hamastyl luki heidän vilpittömän kysymyksensä turhankin syvällisesti ja ohjasi sankarimme Lady Mytela Halvasynin Kartanolle Green Lady’s Districtille. Malttamattomina sankarimme läksivät hakemaan hyväkäytöksistä puolihaltia hovimestaria, mutta joutuivatkin keskelle Society of Verdant Arrown piilopaikkaa. Maanalle painunut Hwindir Jäälampi vakuutti sankareillemme ettei Verdant Arrow ole vastuussa rotuvihaa nostattaneesta Myrghal Tretheweyn murhasta. Salamurhaajaksi julistettu Thessar Norfaren on Verdant Arrowin agentti mutta tämä katosi murhia edeltäneenä päivänä vaikka hänen oli määrä osallistua strategiapalaveriin. Tretheweyn esittelemä Yuirwoodin autonomian dekomissio oli toki vakava isku heidän ajamalle itsenäisyydelle, mutta olisi Jäälammen mukaan ollut kierrettävissä Nerrol Hamastylin veto-oikeudella.

Mikä on Wynford "Operaattori" Rees
miehiään?

Hwindir kutsui sankarit mukaansa kartanon kellariin, jossa salaseuralla oli kidutettavanaan Makt Taidemeklari. Tämän oli todistettu olevan Sons of Hoarin agentti ja avain Belgarwynnin veljen prinssi Branelwynin olinpaikkaan. Kiitos Avelen hopeakielen, Makt paljasti tekevänsä töitä Suur-Aglarondin Muinaisesinein Etsijäin Killan yliantropologi Lordi Varran Gloskilille. Gloskil oli käynyt kirjeenvaihtoa Thayn orjalähettiläs Vorigan Malaergostin kanssa, koskien asiaa nimeltä ”Im-mûl – haltiathralli”. Makt vakuutti olevansa tietämätön haltiathrallin olinpaikasta, mutta vannotti Sons of Hoarin operatiivisen johtajan, Wynford Reesin tietävän. Mies on vaikeasti tavoitettava ja Makt tiesi hänet tunnetavan alamaailmassa nimellä Operaattori.

Tulistuneina saamistaan tiedoista, sankarimme marssivat palatsiin haukkumaan Nerrol Hamastylin pataluhdaksi, sillä ei haltiakartanolta mitään hovimestaria löytynyt. Kaulustaan venyttäen, Hamastyl vähätteli väärinkäsitystä ja opasti urhot Sendor the Sellswordin palkkasoturikiltaan, jossa urhojamme odotti Kurbag the Abuserin lämmin syli. 

Chapter XIII - Määränpää: Tuntematon

Astuttuaan Punaisen Velhon ansaan Immilmarin kaupungissa, urhomme kokivat jälleen äkillisen teleportaation. Kipunoiden haihtuessa sankariemme silmistä, he havaitsivat olevansa suuressa teltassa, seuranaan kolme murisevaa gnollia. Koirankuonolaiset tottelivat terästä, mutta niistä suurin osoitti olevansa Yeenoghu-jumalansa suosiossa. Tämän kolmihaarainen demonivarsta lopetti viuhumisen vasta gnolli-soturin komentajan käskystä. Astuessaan syvemmälle telttaan, sankarimme  tapasivat gnolleja komentavan Punaisen velhon, Assoros Rhymin. Kalju ja tatuoitu velho oli silminnähden sukua Szarokselle, joka valmistautui puolustamaan tarkoitusperiään isäänsä vastaan.

Mestari Rhym vaati poikaansa tulemaan tuomiolle Eltabbariin, Thayn pääkaupunkiin. Tyyni ja ilmeisen tietämätön sankarien asemasta Algarondin ulkopolitiikassa, Assoros Rhym lupasi myös säästää Szaroksen seuralaiset, mikäli nämä toisivat hänelle Ilk-Xuss’en rituaaliveitsen ja luoda teleportaatio-käärön jonka avulla kolme muuta voisivat palata Aglarondiin. Rhym kertoi urhojen olevan keskellä aavikkoa, Thayn velhojen Dabur 73 nimisellä kaivauksella, tarkoituksenaan kyseisen rituaaliveitsen löytäminen muinaisen kuninkaan hautakammiosta. Alakynnessä ja vailla pakoreittejä, sankarimme suostuivat laskeutumaan muinaiseen hautakammioon, jonka uumenissa heillä olisi aikaa punoa pakosuunnitelmaansa.

Aamuauringon valaisema kaivaus / työleiri todellakin oli hiekan saartama. Astuessaan sisään muinaiseen hautaholviin, punainen velho Doorus Buvan pyysi sankareita etsimään kolme hautoihin kadonnutta toveriaan, elossa tahi ei. Taival Mulhorandilaisen haudan syvyyksin alkoi varovasti, Punaisten Velhojen ekspedition jälkiä seuraten. Jo ensimmäinen kammio, suuren leijonapatsaan vartioima eteissali, paljasti kavalan skorpionikuilun, jonka pohjalla lojui tukku purppuranmustaksi turvonneita ruumiita. Jatkettuaan läpi eläinuhreilla täytetyn kammion, urhomme laskeutuivat tarkasti kaikuluodatut portaat, härkäpatsain koristeltuun saliin. Yksi kivihäristä oli lumouksen voimasta hyökännyt punaisten velhojen retkueen kimppuun, surmaten useita orjia, gnollisotureita ja myös yhden punaisen velhon. Ohittaen verilöylyn, toverimme työntyivät syvemmälle, kahdeksalla ovella reunustettuun käytävään.

Kussakin ovessa oli kaiverruksena Mulhorandilaisen mytologian mukaisia eläin/ihmis hahmoja ja väärää painaessa saivat sankarimme vastaansa matoja kihiseviä vainajia. Vasta painettuaan ”krokotiiliovea”, käytävä eteenpäin avautui ja urhomme ryhtyivät laskeutumaan jälleen uusia portaita. Ohitettuaan porrasturpiin johtavan ansan, he laskeutuivat kolkkoon kuninkaan jalkavaimoille tarkoitettuun hautakammioon. Rippeet punaisten velhojen retkikunnasta makasivat kammion lattialla, kuolleina ja kuivina. Samassa joukko tuonpuolisia varjoja, haamuja ja aaveita syöksyi sankareitamme kohden, riistäen elinvoimaa joka iskullaan. Olentojen henkinen vakaumus koko kuitenkin kolauksen kun kävi ilmi että miekka oli jälleen ektoplasmaa voimakkaampi.

 Uupuneina urhomme murtautuivat edemmäs, pieneen huoneeseen, jossa oli kolme ovea sekä pronssinen tulipesä. Sytytettyään hiilipannun punertavat hiilet, sankarimme perääntyivät köhien, sillä kyseessä oli helppo ansa. Tästä suivaantuneina, he murtautuivat sattumanvaraisesti yhden sinetöidyn kivioven läpi, joka avasi portaikon syvyyksiin. Mutta katso, portaat sankareidemme alla muuttivat muotonsa luiskaksi, ja avuttomat seikkailijat syöksyivät hirvittävää vauhtia kohti tuntematonta.

Syöksy päättyi yllättäen, mutta käytävän päähän oli viritetty useita veitsenteräviä rautalankoja, joiden tehtävänä oli viipaloida haudanryöstäjät ikään ja sukupuoleen katsomatta. Avelen ja Belgarwynin onnistui sujahtaa lankojen välistä puoliksi haltiamaisella ketteryydellä, kun taas nuori Szaros menetti vasemman jalkansa varpaat liki kokonaan. Levy- ja rengaspanssarit kirskuen syöksyvä Gerard katkoi loput langat silkalla elopainollaan.

Patsasreliefit

Selvittyään säikähdyksestä, urhomme ottivat uuden huoneen haltuunsa. Hieroglyfein koristellun eskikokoisen salin vastaseinää koristi kolme naispapitarta esittävää patsasreliefiä. Koska kukaan ei uskonut hautakammion päättyvän tähänkään huoneeseen, sankarimme aloittivat ovi & ansamekaniikkojen hapuilun patsasreliefien luota. Samalla hieroglyfit tulkittiin kuuluvaksi muinaisen Mulhorandilaisen jumalkuninkaan Sek-Anhurin saagaan.

Sattuma oli satumainen, sillä juuri Sek-Anhurin hautaan, Azulduth suolajärven rannalla heidän oli määrä matkata ennen joutumistaan teleportaatiokaappauksen uhreiksi. Näin ollen hauta kätki sisäänsä sekä Ilk-Xussin rituaalitikarin ja Asarkanin salaisuuden. Lopulta joku tunki sormensa yhteen patsasreliefien silmärei’istä, laukaisten ansan. Lattia portaikon edessä alkoi nousta, ja partaiden silmistä tursui mustaa öljymäistä mönjää, joka kävi hyökkäykseen sankareitamme vastaan, huoneen kutistuessa hitaasti kuin jätepuristin. Taistelu mustia vanukkaita vastaan oli voittoisa, kuten arvata saattaa, mutta Gerard menetti kalliilla teettämänsä hopeavarstan, joka syöpyi piloille mustassa marinadissa. Sankarimme eivät kuitenkaan murskautuneet kuoliaiksi, vaan patsaiden alle aukesi lyhyt portaikko, jota pitkin he pääsivät synkkätunnelmaiseen käytävään.

Jumalkuninkaan haudan vartija, Zahuur.

Avattuaan käytävän giljotiinimaisen teräs-skarabi-oven, arkeologimme astuivat itsensä jumalkuninkaan kahdeksantahoiseen hautaan.  Mutta ennen Sek-Anhurin sarkofagin avaamista, he kohtasivat neljä haudan vartijaa, jotka hyökkäsivät khopeshit valmiina suorittaakseen pyhän tehtävänsä. Pölyiset kalmot hakattiin maahan armotta, mutta tuhonsa hetkellä yksi muumioista kutsui Szarosta haudantakaisella äänellä:

 ” Szaros Rhym… Rasia, vartioholvissani.
Pidä siitä huolta, älä hukkaa, älä riko. 
Kress the Apostate, hallitsee.. Jumalvasara.  
Jos löytävät sinut, joudut rituaaliin.. Apokalypsi. 
..Uhraa itseäsi sille, Riko rasia. Tuhoa ne. Szaros.”

Näin puhui (ja luultavasti vihoviimeisen kerran) Assurmaath Asarkan Sekhmekheion. Yhdestä vartioholveista todella löytyi pieni mustanvihreä, sinetöity rasia, jonka kanteen oli kullattu kirjaimet S ja R. Sankarimme piilottivat sen visusti, etteivät punaiset velhot pääsisi siihen käsiksi. Itsensä jumalkuninkaan sarkofagin ryöstö sujui mallikkaasti, ja toismaailmallisen oloinen rituaalitikari kalasteltiin pyhitetyn vainajan rintaontelosta pientä inhoa tuntien.

Asarkin rasi (vas.), Ilk-Xuss'n rituaalitikari (oik.)

 Saavutettuaan tavoitteensa, urhomme aloittivat varovaisen paluumatkan pinnalle, pohtien kiihkeästi parasta tapaa livahtaa Assoros Rhymin hyppysistä. Lopulta he olivat nousseet takaisin haudan ensimmäiseen saliin, jossa punaiset velhot orjineen jo odottelivat seuruetta. Mestari Rhym piti kourassaan teleportaatioloitsun kääröä, jonka hän lupasi luovuttaa kolmelle Aglarondilaiselle mikäli Szaros ja Ilk-Xussin tikari tulisivat hänen mukaansa. Sankarien juoniessa epätoivoisesti keskenään säästääkseen nuoren maanpetturin hengen, paikalle saapui punainen velho Tsizergha Darnak , jonka ansiosta he olivat joutuneet tänne. Raivoissaan Assoros Rhymin diplomatiapainotteisesta linjasta, transmutaattori Darnak karjui punaisia velhoja surmaamaan koko seurueen välittömasti. Hetken mielijohteesta, Szaros astui eteenpäin, mutta velhon viekkaudella hän loihti telekineettisen pulssin, jolla riisti loitsukäärön isänsä käsistä. Suojautuen noidutun kiviseinän taakse, sankarimme lausuivat käärön taikasanat ja salamaniskuja vältellen pääsivät pakoon.

Rhym vanhemman loitsu oli tosi, sillä silmänräpäyksessä hiekkaiset kalkkikivipaadet vaihtuivat kumpuileviin nummiin Velprintalarista etelään.  Kylmä pohjoinen merituuli tervehti tuttavallisesti säikähdyksellä selvinneitä sankareitamme, mutta heidän edessään siintävä Aglarondin pääkaupunki valmistautui sotaan.

Kertomuksia Varjoista, osa 3. - Prinsessan Kirje

Seuraava ote on kopioitu varoen hiilellä jäljentäen pergamenttipinkasta, jonka päällä Prinsessa Blindesyn kirjoitti kirjeensä 24.8.1372DR 

”Teidän korkeutenne Kuningatar Silverhand. 

Tämä kirje on mitä kiireellisin. Toimin salassa Yuirwoodin efooreilta, jotka päättivät salata tietomme, siksi veljeni Prinssi Belgarwyn Olóssyne on yksi kirjeen kantajista. Hän kumppaneineen ovat todistajinani, ja voitte luottaa heihin. 

 Aglarondin valtakuntaa uhataan jälleen idästä. Thayn zulkiirit ovat käyneet sotaa meidän tietämättämme, sotaa, jonka he ovat voittaneet. Nyt Sildëyuirin-transdimensio on valloitettu ja esi-vanhempiemme suorat perilliset, tähtihaltiat, hävitetty. Tämä tragedia ei käy ilman rangaistusta, mutta Punaisten velhojen uhkaan on reagoitava ensin. Heidän hallussaan on nyt lukemattomia portaaleja suoraan Yuirwoodin suojattuun sydämeen, josta käsin he voivat ohittaa valtakunnan puolustukset. Vihreä Velho Hamafil on aloittanut työn metsän lukuisten Menhir-portaalien turvaamiseksi.  On myös syytä uskoa, että zulkiirien tavoitteena on myös saada haltuunsa aertefakti Jumalvasara, mutta en valitettavasti voi vahvistaa tätä. Veljeni Belgarwyn valaiskoon tietomme tästä artifaktista. 

Pelkään että mikäli tähtihaltiain kohtalo ja vallatut portaalit Yuirwoodin tuodaan yleiseen tietoon, valtakuntamme saattaa haljeta kahtia jo ennen zulkiirien iskua. Tämä lienee osa heidän suunnitelmaansa. 

Kunnioittaen, Prinsessa Blindesyn Olóssyne

Kertomuksia Varjoista, osa 2. - Glarondarin linnake

Seuraava ote on kopioitu lautasliinasta, johon Szaros Rhym hahmotteli edellisenä yönä kokemansa unen, laatien sen vuoropuhelun muotoon. 13.8.1372DR.

Unessaan hän oli yhä Glarondarin linnoituksessa kuulusteluhuoneessa. Taustalla kädet puuskassa seisoi Gerard, tuijottaen heitä tuimasti. Iäkäs eversti Maldorn haroi lyhyttä partaansa ja kumartui heidän puoleensa: 

Ihmeeksi minun on todettava että uskon teitä. Mikään ei viittaa että kertomanne olisi Valetta ja herra Sekhmekheion, teidän täytyisi olla hirvittävä flagelantti jos tekisitte kehollenne moiset arvet vain tarinan tähden! Mutta tapa jolla saavuitte on herättänyt epäluuloja ja kummastusta, joten en voi taata turvallisuuttanne täällä linnoituksessa. Mutta luottamusta ja arvostusta voi ansaita vai mitä herra Sekhmekheion, siksi haluan teidät palvelukseeni. Mukaanne saatte vanhan toverini Luutnantti Greyfortin joka on vastuussa suoraan minulle. Laadin teille kulkuluvan ja todistuksen jonka allekirjoitan ja sinetöin, se olkoon turvananne. Mutta tietäkää nuori herra Rhym, samalla pergamentilla valtuutan myös herra Greyfortin toteuttamaan nopeaa oikeutta mikäli sananne osoittautuvat valheellisiksi..

Kääntyen Gerardin puoleen: Luutnantti, ottakaa mukaanne myös vieraamme Velprintalarin hovista, Neiti Amion, en kestä häntä enää..”

Kertomuksia Varjoista, osa 1. - Punainen Velho

Seuraava ote on kopioitu kaarnan palasta, johon Szaros Rhym kirjoitti mietteitään kolmannessa persoonassa, 11.8.1372DR

Rehvastelu ja suuri suu. Ne olivat olleet hänen taakkanaan pienestä pitäen. Oli asia mikä tahansa, aina hänen nopea kielensä syöksi sanoja joita hän pian katuisi. Jo pienenä hän puhui itsensä tilanteeseen, josta maksoi nyt kalliisti. Nyt, jälkiviisaana, hän ei enää vannoisi tulevansa Arkki-Transmutaattoriksi aivan yhtä vikkelään mitä puolitoistavuosikymmentä sitten, ja tätä valkoista valetta hän joutui paikkailemaan ja paisuttamaan näihin päiviin asti. Vain yhtä kuun kiertoa sitten hänen puheillensa tuli vihdoin loppu, kun hänen oppilastoverinsa Segoris paljasti hänen valheensa molempien Mestarille. Jos hän ei olisi rehvastellut olevansa Segorista parempi käytännössä katsoen kaikessa, ei tuo lurjus olisi ehkä laverrellut. 

Hädissään hän kääntyi vartijaorjansa Asarkanin puoleen, mutta tämä yllätti hänet tietämällä hänen ahdingostaan. Asarkanin avulla he saivat käsiinsä Öljy-Jhangharan ja tämän tutkimat konjurantti-välineet, ja lopulta uhkailun ja kevyen kidutuksen jälkeen Öljy suostui paljastamaan transdimensionaalisen siirtymäamuletin salat.

 Jos vain hän olisi jälleen pysynyt hiljaa eikä Öljy olisi kuullut hirveitä uhkailuja ja solvauksia joita hän suustaan jälleen kerran pääsi, ei tuo kirottu konjurantti-oppilas olisi varmaankaan livauttanut ohjeistukseensa vääriä koordinaatteja.  

Teleportaatio-loitsu on jotain mitä hän ei kyllä halua kokea hetkeen uudestaan. Hänen vatsaansa väänsi, päätä jyskytti, mahtoiko hän jopa antaa hieman ylen, kunnes sumu heidän ympäriltään lopulta hälveni. Lukukammion kiillotettu marmorilattia ja tunkkainen synkkyys olivat vaihtuneet hiekkakenttään, korkeisiin, rujosti työstettyihin kivivarustuksiin ja siniseen taivaaseen jota vasten viuhuivat tuulen piekseminä lukuisat vaakunat ja liput. Näitä vihreäkeltaisia lippuja koristivat hurjat aarnikotkat, jotka hän oli oppinut tuntemaan pienestä pitäen vihollisen, Aglarondin valtakunnan, symbolina. Huomattuaan ympärillään kymmenet miekkoja huotristaan vetävät soturit ja ritarit, hän oli nostanut kätensä pystyyn, Asarkanin seuratessa hänen esimerkkiään.  

Ja jälleen hänen suunsa oli hänen järkeään edellä: ”Minä olen Szaros Rhym!  En ole Punainen Velho! Minä antaudun!”

Chapter VI - Kaupunki joka ei ole nähnyt sotaa

Matkustettuaan ulottuvuuksien ja haltiametsien läpi, urhomme saapuivat vihdoin Aglarondin pääkaupunkiin Velprintalariin. Tuon muurittoman suurkaupungin sadat rakennukset aaltoilivat suojaisaa satamapoukamaa ympäröivillä kukkuloilla, ja tuon vanhan kaupungin vivahteikas elämä kävi sankareillemme pian tutuksi. Puolihaltiatar Avele illasti Silverymoonin lähetystössä suur-lähettiläs Oluveara Kultasäihkeen kanssa ja tuli viimein vakuuttuneeksi ettei rouva suurlähettiläästä ole hänelle apua Relkathin Jalan hallitsijan, prinsessa Blindesynen antamassa tehtävässä. Myös prinssi Belgarwyn koki suurlähettilään tungettelevaksi. 

Seuraamalla Suur-Aglarondin Muinaisesinein Etsijäin Killan haltia-aarre ilmoitusta, sankarimme tapasivat Makt taidemeklarin, joka lupasi järjestää heille tapaamisen Killan puheenjohtajan, lordi Varran Gloskilin kanssa. Tätä tapaamista odotellessa he päättivät ratkoa kaupunkilaisten ongelmia, ja ryhtyivätkin Gerardin hankkimilla väliaikaisilla aseenkantoluvilla tekemään alkemistien killalle palvelusta. Hakiessaan alkemisti Ogus Umailin unohtunutta Halruaalaista upokasta killan vanhasta päämajasta, sankareitamme puri alkemistikärpänen nimeltä Baxter. Tästä selvittyään he rauhoittivat hermojaan talokaupoilla sillä arvokiinteistö on aina kannattava sijoitus. Lopulta urhoillemme välitettiin viesti ja jos sanansaattajaa on uskominen, lordi Gloskil on vihdoin valmis tapaamiselle.

Chapters I-IV - Uhka Idästä

Puolihaltia nainen Avele Amion saapui itäiseen Glarondarin linnakkeeseen keskikesällä 1372. Silverymoonilaisena diplomaattina hän oli siellä tutustumassa Aglarondin puolustukseen Velprintalarin hovin kutsusta. Vierailu sai yllätyskäänteen kun kaksi miestä ilmestyi linnakkeen keskuspihalle teleportaatio taian avulla. He olivat nuori velho-oppilas Szaros Rhym ja hänen tumma henkivartijaorjansa Asarkan Sekhmekheion, jotka pakenivat Eltabbarista, Thayn pääkaupungista. Linnakkeen komentajan, eversti Maldornin johtamissa kuulusteluissa he hakivat Aglarondista turvapaikkaa mutta kenraali lupasi luottaa heidän sanaansa vain jos he toteuttaisivat palveluksia Aglarondin hyväksi ja todistaisivat hyvät aikeensa. Heitä kaitsimaan eversti valitsi luottomiehensä, veteraani Gerard Greyfortin. Mukaansa he saivat myös neiti Amionin joka koki kahden muukalaisen näyttelevän merkittävää osaa tulevissa tapahtumissa.

Nelikko suuntasi pian kohti Lendorin kylää josta oli raportoitu levottomuuksia. Matkan aikana Avele ja Gerard kuulostelivat thaylaisia, mutta Greyfortille oli annettu lupa käyttää asettaan mikäli muukalaisten fasadi olisi valetta. Vapautettuaan kylän rosvojen kynsistä, ja pelastettuaan kirjaviisaan Galfram Deepwoodin näiden satimesta he saivat kuulla Galframin toimineen tietopankkina Punaisille Velhoille. Tietäjä oli laverrellut ummet ja lammet voimakkaasta aertifaktista, Jumalvasarasta, jonka voimia punaiset velhot siis saattoivat havitella. Hän paljasti myös itse suunnitelleensa pyrkivänsä seuraavaksi Yuirwoodin metsään jossa sijaitsevista muinaisista haltiaraunioista hänen oli määrä löytää Aistinkivi, näkemisen väline joka vihjaisi Jumalvasaran olinpaikasta.

Neuvoteltuaan asiasta kapteeni Erhornin kanssa, nelikko lähti itse kohti Yuirwoodia saadakseen lisätietoa ja löytääkseen aistinkiven. He suuntasivat kohti Relkathin Jalkaa, suurta puol-haltia asutusta keskellä Yuirwoodia. Kymmenpäivää myöhemmin he saapuivat perille kukistettuaan ensin Vanhan Huuhkajan pennun. Majatalo Sydänjuuressa he tapasivat Tarkaf Bluetuskin, Gerardin vanhan armeijatoverin joka toimi Relkathissa Aglarondin sotilasneuvonantajana. Kapteeni Tarkaf lupasi järjestää tapaamisen kaupungin päättäjien kanssa jossa nelikko voisi ilmaista asiansa.
Surmattuaan tukun gnolleja ja osallistuttuaan majatalojen väliseen keskikesän kevytmieliseen kilvoitteluun, Tarkaf sai sankarit tapaamaan Relkathin Jalan valtaapitäviä, prinsessa Blindelsyn Olóssyneä ja tämän efooreja joita olivat Lady Melordianix, vihreä velho Hamafil Sylerin, Yuirwoodin Metsämestarien Suur-Scoutti Ríven Edwenor ja populisti-kuvanveistäjä Yesveld Reshagar. Sankarit ilmoittivat halustaan löytää Aistinkivi ja neuvosto oli heille myötämielinen.
Metsämestari Riven Edwenor liitti nelikon matkaan samoaja Belgarwyn Olósynen jonka tehtävänä oli opastaa heidät Yuireshanyaarin tähtihaltijavaltakunnan muinaisen kaupungin Uail-Silden raunioille jossa Aistinkivi sijaitsi.

Selvittyään ukkosmyrskystä ja taivallettuaan raunioille, viisikko vangitsi aarteenryöstäjä Kreivi Cosmos Findarilaisen ja tämän apurit Cliamling Kauhean, Simion Sassaran ja Arthurin. Kun heidät oli jätetty vangeiksi samoajille, urhot penetroituivat muinaisiin raunioihin paatoksella. Taisteltuaan lohikäärmeitä, aaveita ja mekaanisia kauhuja vastaan, he lopulta löysivät Aistinkiven. Mutta puolustautuessaan kiven vartioita vastaan jokin meni pieleen, ja sankarit sinkoutuivat toiseen olemassaolon ulottuvuuteen.

He olivat saapuneet mystisen metsäiseen Sildëyurin transdimensionaaliseen tasoon jossa he tapasivat Feloinlia Taivassilmän, tähtihaltijattaren. Hän kertoi Raeranthur Moth’uran eli Hämäräherran yhdessä Lähettiläiden kanssa masinoimasta sisällissodasta jonka seurauksena tähtihaltiain pääkaupunki Tir’in’tiral oli liekeissä ja koko kansaa uhkasi hävitys. Feloinlia paljasti myös muinaisista kääröistä tietoja Jumalvasarasta ja kuinka se oli oli Iquar’Tel’Quassirin eli Luojakansojen luomus, usein kreditoitu kansalle jota kutsutaan nimeltä Sarrukh. Jumalvasara eli Erun’en’Namda luotiin muinaisessa Isstosseffifilin imperiumissa kauan sitten. Tarinat kertovat sarrukh velhojen cabalin, Ba’Etith’in keränneen laajalti muinaisten kansojen tietoja magiasta ja loitsuista ja koonnen ne ikivanhoihin kääröihin nimeltä The Golden Skins of the World Serpent, jotka jo tähtihaltioiden pahasti vanhentuneissa teksteissä tunnetaan the Nether Scrolleina. Kaikista voimakkaimmat loitsut koottiin olennon nimeltä Terraseer/Maailmannäkijä toimesta Oremen kaupungissa muotoon joka nykyään tunnetaan juuri nimellä Erun’en’Namda. Terraseer määräsi kuusikymmentä voimakasta sarrukh-lichiä vartioimaan Jumalvasaraa 100 vuoden vuoroissa. Sitä eivät Nethereneläiset koskaan saaneet haltuunsa eikä se ole näin osallinen nether scrolleja. ja tähtihaltiain kirjoissa sen olemassaolo on vahvasti kyseenalainen, sillä ennen Sarrukh rotujen lopullista tuhoa/kuihtumista, sitä käytettiin kymmenien/satojen alempien jumalien kuoliaaksi lyömiseen. Teksteissä sanotaan että tämä toimi saattoikin surmata Sarrukhien oman jumalan, World Serpentin.

Keskustelut kuitenkin taukosivat, sillä Hämäräherran elävätkuolleet kätyrit uhkasivat seurueen henkeä. Omituisesti Szarosta kohtaan käyttäytyneet vainajat kukistettiin ja Feloinlia lähti opastamaan seuruetta kohti Uirquissarin portaali-observatoriota jota hallitsi Mestari Nae’nithil Nyntynel. Observatorion kimppuun oli kuitenkin jo hyökätty mutta Nyntynel kykeni silti auttamaan sankareita. Samalla hän kertoi pelostaan että Hämäräherra oli luvannut Lähettiläille pääsyn Sildëyuirin portaaleihin joista oli suora tie Toriliin, Yuirwoodin metsään. Kesken portaalin preparoinnin, hyökkääjät palasivat, mukanaan velhoja. Feloinlia ja Mestari Nyntynel saivat taistelussa surmansa, kuten sai myös soturi Asarkan. joka uhrautui turvatakseen muiden paluun portaalin läpi. Neljä selviytynyttä havahtuivat aurinkoiselta menhir-aukiolta, Aglarondin pääkaupunki Velprintalar häämöittäen pohjoisessa, ja Relkathin Jalka idässä metsän siimeksessä.