Chapter X - Alabasterin Miekat

Turvattuaan Thesk-vuorien örkkien kaivostoiminnan jatkuvuuden tuleville vuosille, urhomme jatkoivat matkaansa kohti Phsantin kauppakaupunkia. Ratsujen hidas jolkutus palautti seurueemme takaisin Kultaiselle Tielle ja Ruskean Ratsun majataloon. Tuolle yölle ei unta kuitenkaan suotu, sillä vihollinen oli jälleen läsnä. Luinen epäkuollut soturi apureineen ryntäsi sankariemme yösijoille, pakottaen heidät jälleen taistelemaan henkensä puolesta. Luurankojen pirstoutuessa seinille, kävi ilmi että myös osa majatalonpitäjä Moskalin muista vieraista oli pahan lumon alla. Näitä raahustavia zombeja oli siis myös tappaminen. Ennen kiivasta iskuaan majatalon sisäpihalle, urhot pelastivat rujon bardin Khuda Dadin vaimoineen ja näiden jäädessä elvyttämään majatalon isäntää. Ulkona urhojamme odotti häijyn nekromantian syy ja seuraus, Punainen Velho Thazal Tabar. Mutta kaikki elävä kuolee, ja punakaapu syöksyi sikolättiin taikasalaman lyömänä. Taistelu pihalla rymyäviä kätyreitä vastaan olisi ollut nopea, ellei punaisia velhoja olisi ollut kaksi. Kaikenlisäksi niillä oli mukanaan zombifikaation onnistuneesti läpikäynyt beholder, jonka epätarkat mutta vaaralliset silmäsäteet nostivat taistelun vaikeusastetta.

Lopulta mätäpaise oli maassa, toinen punainen velho pelotettu tiehensä ja zombiet lyöty. Mutta Szaros sai tuntea voiton piston kyljessään haavoittuessaan vakavasti joukkonsa viimeisen luurankosotilaan mustasta nuolesta. Majatalon roihutessa kohti tähtitaivasta, urhot, isäntä Moskal, Khuda Dad ja Nasreen poistuivat tuolta surulliselta paikalta, ratsastaen vauhdilla kohti Phsanttia uuden hyökkäyksen pelossa.

Päivän valjettua väsynyttä retkuetta vastaan ratsasti Phsantista lähtenyt sotilasryhmä. Joukon komentaja määräsi urhoillemme saattueen ja heidän matkansa Phsanttiin sujui rauhaisasti. Khuda Dadin pyynnöstä, urhomme eivät majoittuneet paikalliseen majataloon, vaan kätkivät tavaransa bardin vanhan ystävän, Borthenin isoäidin yläkertaan. He uskoivat tämän lymypaikan mahdollistavan turvallisen liikkumisen kaupungissa, ilman että Thayn velhot saisivat heistä vihiä.

Seuraavaksi he marssivat Alabasteri Bastioniin, Theskin Kounsiilin vahvaan majapaikkaan. Kauppaprinssi Wendrel Balindre otti odotetun seurueen innolla vastaan, ja esitteli heidät lopulle kounsiilille, jonka jäsenet olivat kukin Theskin kaupunkien mahtihenkilöitä. Kounsiilin vastaus sankarien esittämään pyyntöön oli kaksijakoinen, mutta kiitos Avelen oraalisten lahjojen, enemmistä saatiin kannattamaan Thayn vastaisia sotatoimia.

Suoritettuaan alkuperäisen tehtävänsä, paluu Velprintalariin alkoi painamaan urhojemme mielissä. Khuda Dadin toveri, Valeria Havong, esitteli heille tarinan taikuri Malath Tanthulin luomasta portaalista, jonka avulla paluu Velprintalariin olisi välitön. Heidän tarvitsisi vain saada portaalin avain takaisin haltuunsa shou-kaupungista. Tuo itäisten ihmisten asuttama eksoottinen miljöö toimi myös paikallisten rikollisten temmellyskenttänä, ja yksi heistä oli mies nimeltä Tuan Geming. Valerian tiedustelutietojen mukaan juuri hän piti hallussaan portaalin avainta, ja pienellä suostuttelulla sankarimme olivat jälleen valmiita tappamaan.

Isku Shou-kaupunkiin oli nopea ja tehokas. Pesulan alakerrassa sijainnut oopiumiluola oli täynnä vinosilmiä, joista sankarimme surmasivat pahantahtoiset. Murtautuessaan syvemmälle oopiumluolan syövereihin, kävi ilmi että Tuan Geming miehineen vangitsi huumeiden käyttäjiä häkkeihin ja käytti heitä osanaan synkkiä rituaaleja. Myrskytessään viimeiseen rituaalihuoneeseen ja kohdatessaan Tuan Gemingin silmästä silmään, urhomme todistavat hirvittävää morfoosia, joka vääristi ihmisvartaloita suomujen ja piikkien peittämiksi, käärmepartaisiksi pitkiä vesureita heiluttaviksi hirviöiksi. Mutta yksikään hirviö tai samurai ei kestänyt todellisen sankaruuden mahtia, ja kuppi kallistui urhoillemme jälleen kerran. Rituaalipedestaalilla muutosprosessin avaimena toiminut portaaliavain takavarikoitiin ja iskuryhmä palasi takaisin läntiseen kaupunkiin. Akateemikkona tunnettu tietäjä Dagobert opasti koko seurueen kellariinsa, jossa hänellä sattui olemaan toimimaton ulottuvuusportaali. Khuda Dad avusti urhoja aktivoimaan hopearenkaan, joka häivytti kellarit,  Akateemikot ja Valeriat kaukaisuuteen. Matkatessaan varjoisen meren yli kohti eteläistä Velprintalaria, kaukainen ääni kutsui Szarosta, hämmentäen nuoren noidan. Mutta muutkin olivat hämmentyneitä, sillä he havahtuivat vanhaan temppeliin, jossa vieras mies onnitteli Khuda Dadia tämän avattua jälleen portaalin Velprintalarin ja Phsantin välille.

 Belgarwynnin aavistaessa Khudan toimet Telfammin varjomestarien kolttosiksi, Szaros pohti yhä varjoissa kuulemaansa ääntä, joka käski häntä etsimään sen. 

Chapter IX - Kohti Telflammia!

Kiitos sankariemme ponnisteluiden, Velprintalarin satama oli jälleen sumuton. Tämä tiesi uuden luvun alkua myös uroillemme sillä he pystyivät vihdoin purjehtimaan Theskin valtakuntaan, ja täten jatkamaan tehtäväänsä. Kannettuaan kapsäkkinsä Storm Nomad karavelin ruumaan kapteeni Suzu Shagish käänsi keulapuomin kohti Telflammia. Meren käynti oli raakaa, ja muuan suuri aalto keinutti alusta puolelta toiselle. Aallon mukana kannelle nousi kolme suomuista shahuagin kostajaa, johtajanaan Songol Sevengill, jo päihitetyn Scyllon Valloittajan veli. Songol puhui, Songol haastoi ja Songol halkesi kuin valaanruho aurinkoisella rannalla. Osa laivan miehistöstä piti tapahtumaa ja urhojen toimia epäonnisina, varsinkin tulevan yön tapahtumien johdosta. Yövahti hälytti miehistön kannelle sillä isomaston juuresta oli löytynyt ruumis. Rankka-Reuhen oli kuiva ja kauhistunut vainaja, ja syy hänen kohtaloonsa oli mysteeri. Silminnäkijöitä ei ollut, mutta monella oli tarinansa kerrottavana. Sankarimme suorittivatkin mittavat kuulustelut, epäillen kaikkia paitsi itseään. Heidän lisäkseen myös Telflammiin matkalla oleva seikkailija-noviisi Malory Dugas, suoritti omat tutkimuksensa, epäillen sankareita.

Seuraavana päivänä epäilykset olivat kohdistuneet palkkasoturi Abramoniin, joka yhdessä Kurbag the Abuserin kanssa olivat mukana turvaamassa urhojemme diplomaattista koskemattomuutta. Abramon vaikutti kuumeiselta ja mies oli paniikin partaalla. Myös Thayn tulevalla nekromantikolla, Szaros Rhymillä oli oma epäiltynsä, nuori kauppiaantytär, LIda Lemontev. Telflammin häämöttäessä jo horisontissa, Abramov lopultakin murtui ja vaahtosi deliriumin kynnyksellä. Tällöin Szaroksen kuolleisiin suuntautuva kiinnostus vihdoin palkittiin, sillä hänen tapaamansa neiti Lemontev osoittautui menneiden murheiden aaveeksi. Onneksi sankarimme olivat kannella, sillä aave otti haltuunsa Suur-Bruunon, väkevän eunukin, jonka iskut olisivat vaatineet muuten useita uhreja. Elinvoimaa imevä kummitus sai lopulta miekasta ja pyyhittyään ektoplasmat sapeleistaan, sankarimme ottivat Abramovin kuulusteluun. Nujerrettu miespolo tunnusti murhanneensa nuoren tytön samalla merireitillä 15vuotta aikaisemmin, eikä Kapteeni Shagish nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin viiltää murhaajan henkitorvi.

Lopulta Telflammin valot vihdoin näkyivät , ja purjehtiessaan Castle Balindren ohi kaupungin satamaan, merineitsyemme saivat jälleen maata jalkojensa alle. Puhelias bardi Khuda Dad oli myöskin avulias, ja neuvoi diplomaattimme Shadowsun nimiseen majataloon, josta he voisivat aloittaa operaationsa. Tulevana päivänä he matkasivat Kauppiaiden Linnakkeeseen, jossa he tapasivat Telflammin Kauppiaiden Kounsiilin puheenjohtajan Kauppaprinssi Wendren Balindren. Kauppaprinssi ei vaatinut suurta taivuttelua luvatakseen kaupungin tuen Aglarondille, mikäli sotaan Thayn tyrannia vastaan ryhdyttäisiin. Kounsiilin jäsenet Pren Salgirk ja Aon Ponlok sen sijaan olivat epäileväisempia. Kauppaprinssi Balindre lupasi aloittaa myötämieliset puheet myös Theskin Suurkounsiilissa, Phsantin kaupungissa, jonne hän olisi matkalla seuraavaksi. Kahdenkesken hän myös lisäsi, että neuvotteluja edesauttaisi mikäli urhot poikkeaisivat matkallaan Zarthulin kaivoskylään, sillä monet Kounsiilin jäsenistä olivat osakkaina Zarthulin malmikaivoksessa, joka oli nyt tuntemattomasta syystä tyrehtynyt. Asiasta sovittiin ja urhomme poistuivat nauttimaan kaupungin keskustorin antimista. Idästä Kultaista Tietä pitkin tuodut erikoisuudet pistävätkin torilla silmään, mutta silmäshoppailu sai pian uhkaavan käänteen kun Szaros kohtasi huonoksi onnekseen vanhoja tuttuja. Miehillä oli ajellut päät,  punaiset viitat ja tatuoidut kasvot. Toinen miehistä oli Szaroksen vanha evokaattori opettaja, Sorander Haut,  Thaylainen akateemikko, joka oli oletettavasti suorassa yhteydessä Szaroksen vanhaan mestariin, Tizergha Darnakiin. Evokaattorivelho uhosi ottavansa välittömästi yhteyttä itään, sillä hän ei uskonut Szaroksen hätävaleita laisinkaan paikkaansa pitäviksi. Tästä kauhistuneina urhomme ryntäsivät takaisin majataloon kerätäkseen tavaransa. He ohjasivat ratsunsa Kultaiselle tielle kohti Phsanttia, jättäen pahoitteluviestin Kauppaprinsille, jonka he toivoivat tapaavansa jälleen kymmenpäivän kuluttua Phsantissa.

Kultainen tie vei urhomme ensin Grefin Ylityksen majataloon, jossa he todistivat tuiganin horden perintöä, kurkkulaulantaa. Phentin sotilaslinnoitus puhui synkkää kuvakieltä Thayn valloitusretkistä myös Theskin valtakuntaan. Lopulta Ruskean Ratsumiehen majatalosta urhomme kääntyivät kaakkoon kohti Theskin vuoria ja Zarthulin kaivoskylää. Lopulta möykkyinen vankkuripolku päättyi rumien tönöjen rykelmään, jota vain kaivostoiminnan aloittaneet pasifistiörkit kutsuisivat kodikseen. Huomaamattomasti mukana kulkenut Kurbag the Abuser osoittautui oivaksi tulkiksi asioidessa kylän vanhimman Ragulgin kanssa. Vanha vihernahka valitteli Pikijuuren kaivoksen olevan poissa toiminnasta sillä kaivosmiehet olivat kaivaneet liian syvälle. Balrogit silmissään urhomme kuitenkin lupasivat tutkia hylätyt kaivokset. Örkkimainarit opastivat tunnelitarkastajat sortuman luo, josta huhuttiin Dagul Gajarbanin eli demonikäärmeen iskeneen. Puoliksi sulaneet kaivajan jäänteet tukivat tätä olettamusta, ja seinässä olevan aukon sisältä paljastunut, viisi tasoinen muinaisten saurusrotujen temppeli vahvisti sen. Demonikäärme osoittautui Spirit Nagaksi, jonka tasolta toiselle ylettyvät metkut koituivat liki urhojemme kohtaloksi. Lopulta käärmes oli kuitenkin päätön, mutta tämä maksoi Belgarwynnin molemmat lemmikit. Maailmanloppua hehkuttavat kaiverrukset temppelin metalliseinissä eivät painaneet sankariemme mieliä synkkyyteen, vaan he palasivat takaisin örkkikylään juhlittuina sankareina.

Krapulaisina ja satulanalukset täynnä raakaa piisaminlihaa, urhomme läksivät ratsain kohti Phsantin lähihistoriallisesti merkittävää kaupunkia.