Chapter XII - Henkien maa

Löydettyään velho Rhydian Mustaruusun tornista potenttia divinaatiomagiaa huokuvan Zindarakin Kompassin, nelipäinen sankarijuokomme, Avele ”Suu joka puhuu” Aemion, Szaros ”Punainen Sauva” Rhym, Belgarwyn ”kitiinikuiskaaja” Olóssyne ja Gerard ”Shyvarin solan teurastaja” Greyfort, pääsivät vihdoin palaaman Taikuri Uxofeuksen luo. Zindarakin kompassi johdatti taikurin loitsut Assurmaath Asarkan Sekhmekheionia kohden, mutta oppiakseen lisää, sankarimme ohjattiin kohti Rashemenia ja Wychalaran noitia.

Retkeilyn uuvuttamina he palasivat Gor-Marrakin Esoteeristen Velhojen tornilta vielä nimeämättömälle kiltatalolleen. Nautittuaan lyhyet yöunet ja herättyään vastentahtoisesti kodinpäämies Masvar Lohenjuoksun kello seitsemän pekoneille, kiltatalon ovea paukutettiin. Kalastaja Osip toi mukanaan kiireellistä sanaa satamamestari Lennerd Westeralta, jonka luo urhomme marssivat oitis, joskin ärtyneinä. Sembialaisen kuunari Harkonnen laiturilla kävi pian ilmi, ettei sankareita odottanut Lennerd Westera toiminut omasta tahdostaan, vaan jonkin mielenhallintaloitsun lumoamana. Sankareitamme Scyllon Valloittajan tuhosta syyttänyt Westera sai ikäväkseen surmansa ennen mysteerin ratkeamista sillä laiturille nalkkiin jääneet sankarimme saivat kimppuunsa vedenalaisen mahdin. C’tholduiniksi itseään kutsuva aboleth luotaili ja tutki sankariemme voimatasoja mutta vetäytyi lopulta tuhanneksi vuodeksi punomaan juoniaan urhojemme mahdollisten jälkeläisten päiden menoksi. 

Abolethin ilkeät telepatialoukkaukset saivat Avelen itkemään vielä useiksi vuoroiksi taistelun jälkeen mutta Gerardin olotila huononi nopeasti. Heittäydyttyään mereen kohtaamaan abolethin molemmille suotuisassa ympäristössä, Gerard oli noussut pintaan haukatakseen happea, jolloin hänen kasvoilleen lensi vesikauhuinen lepakko. Myöhemmin hän spekuloi että kontakti vaahtoavan nahkasiiven kanssa sai hänen ihonsa kuulaaksi ja vuotamaan ruumiinnesteitä pian taistelun jälkeen. Onneksi Valkur jumalalle pyhitetty Suolatuulten kirkko oli lähellä, ja pastori Wilgerin parantavat loitsut säästivät vanhan velhonmetsästäjän tuskaiselta lepakkorabies tartunnalta.

Kuivattuaan kalsarinsa, sankarimme suuntasivat kohti Velprintalarin neuvoston salia tapaamaan high-steward Nerrol Hamastyliä sillä he muistelivat myös Hamastylin murehtineen Rashemenia. Neuvoston Salin pihalla parveili jos jonkinmoista diplomaattia sillä oli kuun viimeisen kymmenyksen viimeinen päivä ja jokaisen Aglarondilaisen kaupungin tahi yhteisön edustajat kokoontuivat Velprintalariin Suurta Neuvostoa varten. Paikalla oli myös Relkathin Jalan ihastuttava puolihaltiaprinsessa Blindesyn Olóssyne. Belgarwynin ja tämän sisaren kohtaaminen oli lämminhenkinen, joskin yksikätinen kapteeni Tarkaf Bluetusk viilensi tunnelmaa. Pian paikalle eksyi myös Nerrol Hamastyl, joka oli silminnähden hermostunut, sillä Simbulin oli määrä esittää Thayn-vastaisen offensiivin perusprinsiipit, eikä noitakuningatarta näkynyt missään. Sankarien kerrottua Rashemen intresseistään Hamastylille, pyytää hän heitä siirtymään tuohon kesyttömään pohjoiseen valtakuntaan välittömästi. High-Steward on nimittäin huolissaan kadonneesta suurlähettilästä, Simcockista, jonka vastuulla on pyytää Rashemeniä mukaan allianssiin. Hamastyl ohjeisti urhot pikimmiten Noituuden Torneille velhotar Marina Bundaranin luo, jonka voimilla matka Rashemeniin kävisi silmänräpäyksessä.

Poistuessaan Neuvoston salilta, väkijoukosta putoaa kirje suoraan Belgarwynin eteen. Siihen oli laadittu: ”Veljesi. Metsäinkävijäin Sali, kysy Hwindiriä” ja allekirjoituksessa vihreän nuolen symboli. Kirje kuumotteli puolihaltian sormia, sillä vihjeet hänen kadonneesta isoveljestään Prinssi Branelwyristä olivat harvassa. Sankarimme poikkesivat kuitenkin ensin Noituuden Torneille, kolmelle taikuuden pilarille, jotka kohosivat kuin kohtalon oikusta aivan Velhoroihun velhonmetsästäjien kartanon vieressä. Ihailtuaan velhottarien taianomaista viidakkoa, toverimme pääsivät velhotar Marinan juttusille. Neiti Bundaran tiesi kollegansa Andika Jasarin vieneen Simcockin teleportaation keinoin Rahskemeniin, jonne hän lupaa viedä myös sankarimme. Velhotar puhui lämpimästi myös edesmenneestä Lenia Taivastulesta, johon hän yhdisti Gerardin.

Velhottaren jäädessä preparoimaan loitsujaan, sankarimme läksivät keräämään kamppeensa. Mutta tätä ennen he suuntasivat Metsäinkävijäin Salille. Kirjeessä mainittu puolihaltia Hwindir Jäälampi otti Belgarwynin ja Avelen avosylin vastaan, ihmiskaksikon jäädessä yksille baaritiskin luo. Jäälampi kertoi uskovansa Prinssi Branelwynin olevan elossa mutta vangittuna täällä Velprintalarissa. Puolihaltiamme ottivat uutisen vastaan epäillen, mutta toiveikkaana. Hwindir vannoi saavansa asialle vahvistuksen aivan näinä päivinä mutta hänen puheensa kääntyi nationalistiseen puolihaltiapopulismiin, jossa maalattiin vihreämpää tulevaisuutta vailla ihmisvallan iestä. Kauempaa tilannetta seurannut Gerard oli juuri nostamassa tuoppia huulilleen, kun demagogin tiivistämää tunnelmaa leikattiin veitsen terällä. Koristen verta, vanha velhonmetsästäjä kaatui polvilleen pidelleen kurkkuaan, viitallisen salamurhaajan sännätessä ulos Salista. Aina yhtä valpas Szaros ryntäsi puukottajan perään. Kiivas kujajuoksu päättyi lopulta vanhaan satamaan, herättäen oitis epäilykset rikollislordi Rusmar Whitesnow, eli Snowmanin suuntaan. Kiitos nopeiden hoitoloitsujen, Gerard selviytyi ja Hwindirin vakuutellessa tietämättömyyttään, sankarimme poistuivat kiltatalolle pakkaamaan, jättäen kansakunnan jakavan rotusodan vielä hetkeksi kytemään.

Palattuaan Noituuden Torneille, velhotar Marina Bundaran lennätti urhomme teleportaatioringin luo. Korkean tornin huipussa hän lausui loitsun, joka sinkosi toverimme kauas Rashemeniin, ethran-parantaja Vela Peikonlemmen mökille. Matka suurlähettiläs Simcockin löytämiseksi alkoi murheellisesti, sillä Marina onnistui taikomaan itsensä kiviseinään. Loihdittu kiviseinä oli toiminut Simcockin ja velhotar Andikan puolustuksena, mutta sankarimme löysivät kummankin pahoin kärsineet ruumiit palaneen mökin luota. Samassa he joutuivat puolustamaan myös omia henkiriepujaan. Sotatorven soidessa Mustan Luun örkkisoturit vyöryivät sankareitamme kohden. Mutta edes raskaasti panssaroidut karhuilla ratsastavat raakalaiset eivät pystyneet urhojamme lannistamaan, vaan pian vaappui itse Mardulk Seipäänkärki käsi ojossa kohti viljavan kultaisia peltoja.

Kuolleen örkkikomentajan varusteista löytyi juuri tähän sijaintiin osoittava kartta, jonka alkuperä oli pääteltävissä thayhin. Lisäksi örkillä oli hallussaan Simcockin verinen pergamentti, jonka tämän piti toimittaa Rashemenin Rautaherralle Volas Dyervolkille. Kiitos avuliaan metsästäjän Radovan Kantorovin, matkamiehemme pääsivät pian keskellä Rashemenia sijaitsevaan Mulptanin kaupunkiin. Vietettyään yönsä Iloisen Naalin majatalossa, seurueemme vuokrasi ponit Termôn Tinakengän talleilta, tarkoituksenaan ratsastaa Immilmariin, Rashemenin pääkaupunkiin. Päivän ratsastus viiltävässä alkutalven viimassa sai osan tovereistamme kokeilemaan Jhuild-tuliviiniä Kadonneen Tokan tienvarsitavernassa. Matkan jatkuessa pilvisessä mutta yhä hyytävässä kelissä, seurueemme saapui suuren telttaringin luo. Kävi ilmi että kerrankin tuuli oli myötäinen, sillä leiri oli itsensä Rautaherran seurueen. Kookas soturipäällikkö otti Aglarondin diplomaatit vastaan, ja kertoi olevansa matkalla Urlingiin, keskustelemaan henkien ja wychalaran-noitien kanssa. Kuultuaan sankariemme asian, hän kehotti näitä ratsastamaan Äyrämille, Urlingmetsän läheisille vaikeakulkuisille nummille. Siellä heidän tulisi surmata Balakaha-peto, ja täten ansaita henkien ja noitien suosio.

Yövyttyään Rautaherran teltoilla, urhomme suuntasivat pohjoiseen. Äyrämät heittivät haasteen myös kokeneelle Belgarwynille, jonka jäljitystaidot johtivat heidät jääpeikkojen railoon. Tällä kertaa miekat jäivät tuppeen, sillä seurueen verbaalikot syöttivät peikoille pajunköyttä. He saivat niistettyä näiltä vajakeilta myös vihjeen Balakahan olinpaikasta, ja jatkoivat matkaansa kiireesti. Seuraavana päivänä pedon pesä oli löydetty. Vaarallinen laskeutuminen luolaan ja kuiluihin ahdisti kiipeilijämme tukalaan tilanteeseen itsensä Balakahan näyttäytyessä. Osan vielä roikkuessa köysissä, behir-hirviöksi paljastunut peto iski kuin syöksemänsä salamat. Mutta jos oli sen isku viekas ja nopea, niin oli myös itse taistelu. Voipuneina mutta yhä hengissä, sankarimme riistivät olennolta sen lohkaremaisen pään ja aloittivat monimutkaisen siirto-operaation sen kuljettamiseksi Urlingin kylään. Palkkiokseen he löysivät myös lumotun laukun, jonka sisällä oli toistasataa paunaa sipuleita.

Pyytäjämme suuntasivat kohti Urlingin pientä kylää. Siellä Rautaherra Volas Dyervolk oli silminnähden hämmästynyt sankarien uroteosta, ja lupasi puhua suopeasti kun oli aika puhuttaa noitia. Tähtien loistaessa kirkkaina yö taivaalla, Rautaherra seurueineen opasti urhomme Urlingmetsän rajalle. Noitavalojen hohteessa he kohtasivat seitsemän alastonta naishahmoa, jotka puhuivat kuin yhdellä suulla. Rashemenilaiset lauloivat ikivanhoja loitsujaan noidille, jotka vastasivat myös näiden kysymyksiin. Wychalaran hyväksyi Rashemenin liiton Aglarondin kanssa ja vannotti sodan Thayta vastaan tuovan siltikin suurta surua. Muodollisuuksien päätyttyä, vain yksi naishahmoista jäi paikalleen ja lähestyi sankareita. Lady Yhelbruna oli voimakas noita ja hän lupasi auttaa sankareita ottamaan vielä kerran yhteyttä etsimäänsä henkeen. Hänen lausumansa loitsun voima oli suunnaton, ja pian kaikkialla oli vain pilkkopimeää. Mutta tuon pimeyden keskeltä astui esiin hahmo, kaljun soturin, jonka jokainen tunnisti Asarkaniksi.

Hän kuuli Szaroksen kutsuvan ja kertoi kohdanneensa Sildë-Yuirissa olennon nimeltä Xutan Tarkkailija. Tämä muinaisen saurialaisen ylipapin henki tahtoi tuhota Asarkanin, sillä Kress the Apostaten, luopion, paluuta ei ollut ennalta nähty. Kuolemansa hetkellä Asarkan oli kutsunut Szarosta, mutta heräsi uudelleen. Hän oli jälleen jumalkuningas Sek-Anhurin palveluksessa, Assuranin temppelivartijana. Asarkan kertoi jumalkuninkaan ajan olevan lopussa ja hänen itsensä olevan yksi zahuur’eista, pyhitetyistä sotureista, jotka vartioisivat tämän matkaa tuonpuoleiseen. Hän pyysi Zharosta etsimään Sek-Anhurin hautatemppelin Azulduth suolajärven rannalta. Asarkanin hahmon alkaessa hiipumaan hän vannotti Szarosta pitämään itsensä turvassa, mutta kiirehtimään ennen kuin punaiset velhot saavat Jumalvasaran mahdin haltuunsa.

Sulatellen vanhan pronssinahan sanoja, urhot kiittivät Rautaherraa ja Wychalaran noitia. Heille neuvottiin Immilmarissa sijaitseva Aglarondin lähetystö, jossa Simcock oli työskennellyt ennen kuolemaansa. Kahden päivän hyisen matkustamisen jälkeen sankarimme saavuttivat Ashane-järven rannalla kukoistavan Rashemenin helmen, kaupungin jota dominoi valtaisa rautainen linnake. Aglarondin lähetystössä suurlähettilään kuolemasta harmistunut virkailija Kamrt Palokaivo neuvoi urhomme velho Flurim Taikakauran puheille. Muutaman tunnin valmistelun jälkeen tämä olikin valmis loihtimaan diplomaattimme takaisin Velprintalariin. Mutta kesken loitsun velhon ulkomuoto koki myös morfoosin, ja ystävälliset parrakkaat kasvot väistyivät kylmän, tatuoidun kaljun hahmon tieltä. Silmänräpäyksessä Szaros tunnisti vanhan mestarinsa Thaysta, Tsizergha Darnakin. Myös Gerard tunnisti miehen, sillä hän on kohdannut tämän Shyvarin Sodan verilöylyssä. Tämän loitsu surmasi hänen rakkaansa Lenia Taivastulen. 

Samassa he olivat poissa. 

Chapter XI - Mustaruusu

Sankarimme matkasivat Velprintalariin Khuda Dadin junailemalla Varjoportaalilla. Portaalin jäädessä Telflammin Varjomestareiden haltuun, urhomme palasivat takaisin kiltatalolleen. Talon restaurointi oli vihdoin valmistunut ja oven yllä riippuva tyhjä vaakunakyltti odotti itselleen nimeä. Seuraavana aamuna, pureskeltuaan kuivamuonaa aamiaiseksi, urhomme läksivät raportoimaan Theskin tehtävän onnistumisesta. He tavoittivat High Steward Nerrol Hamastylin nauttimassa aamiaista Palatsin puutarhassa, yhdessä paikallisten poliitikkojen kanssa. Hamastyl kertoi odottavansa Simbulin paluuta lännestä, jossa tämä oli tapaamassa voimakkaita liittolaisia. Hän odotteli myös jo päiviä myöhässä olevan diplomaatti Simcockin paluuta Rashemenista, tuosta kylmästä joutomaasta, jolla on vähintään Aglarondin veroinen sotahistoria Thayta vastaan.

Jääden odottelemaan tapahtumien kehittymistä, sankarimme suuntasivat kauan odotetun henkilökohtaisen huollon pariin. Nuori mystikko Szaros Rhym oli päättänyt tutkia varjojen mailla kuulemaansa ääntä hieman tarkemmin, kun taas kokenut velhonmetsästäjä Gerard Greyfort läksi etsimään kiltatalolle hovimestaria. Vanhentunut Avele Aimion jäi kiltatalolle kirjoittamaan kirjettä kotopuoleen, kuten jäi myös puoli-haltia prinssi Belgarwyn, jonka sulkakynä kuvaili vivahteikkaasti hämähäkkieläinten erinomaisuutta hänen siskolleen osoitetussa kirjeessä.

Szaros löysi vastauksia Neljän Kuun Temppelistä, Selune-jumalattaren pyhäköstä. Kaunis ylipapitar Lenore lupasi tavoittavansa hengen, joka Szarosta oli lähestynyt, 500kultarahan rituaalimaksua vastaan. Thayn toivo uskoi hokkuspokkuksen, ja lupasi palaavansa puolen yön aikaan rituaalia varten. Tällä välin Avele oli käynyt tarkastamansa sijoituskohteensa, Guillevic Tynnyrintekijän työpajan ja Stragan Kaivosyhtiön. Molemmilla pyyhki hyvin. Avele lupautui seuraamaan Szarosta Selunen temppeliin, kun kiltatalon ovi rysähti auki ja Gerard saapui yhdessä uuden hovimestarin kanssa. Masvar Lohenjuoksu sammui oitis keittiöön, mutta Gerard vaati päästä mukaan temppelin rientoihin. Szaros ja Avele livahtivat temppelille, mutta päihtynyt sotaveteraani seurasi heitä. Kiitos ylipapitar Lenoren neuvokkuuden, vanha hurtta saatiin rauhoittumaan nuoren papittaren hoiviin, muiden valmistellessa rituaalia.

Valmistelut olivat turhia, sillä mikään määrä timanttipölyä ei olisi tuottanut tulosta. Ylipapitar ei saanut kontaktia Szarosta piinanneeseen henkeen, ja nuori punainen velho oli ymmällään. Outo tilanne vaati outoja ratkaisuja, ja sankarimme löysivät itsensä pian Gor-Marrakin Esoteerisen Veljeskunnan seitsemältä ovelta. Mukaan oli eksynyt myös metsäpoliisi Belgarwyn, joka nähtiin kutittelemassa lukkeja Loitsukallion kaupunginosassa.

Taikurimestari Uxofeus tiesi miten voi tavoittaa tavoittamattoman, ja ohjeisti urhojamme etsimään Zindarakin Kompassin. Hän neuvoi heitä matkaamaan velho Rhydian Mustaruusun tornille, Yuirwoodin rajalle. Rauhallinen maaseutumatkailu olikin otollinen porkkana politiikan koneistossa ryvettyneille sankareillemme, ja he läksivät matkaan.

Ratsastettuaan uusilla ratsuillaan (joskin Belgarwyn onnistui keplottelemaan vanhan sotaorinsa takaisin itselleen) Halendoksen kylän läpi, urhomme poikkesivat pusikkoisille kukkuloille, jotka reunustivat Yuirwoodin pohjoista rajaa. Kolmantena matkapäivänä he vihdoin saapuivat Mustaruusun tornille, ja pääsivät pähkäilemään vahvaan ulko-oveen kaiverrettua arvoitusta. Belgarwyn ratkaisi pähkinän oitis, ja sankarimme ryntäsivät sisään tornin aulaan, joka kuhisi pieniä kiukkuisia hiisiä. Käyttäen raskasta väkivaltaa linnunluisia vihernahkoja vastaan, sotapäällikkömme putsasivat aulan ja sen alaiset kellarit saastasta. Hyvä niin, sillä he viettivät seuraavan vuorokauden pähkäillen neljästä pilarista ja viidestä muinaisesta alkuaineesta koostuvaa arvoitusta.

Päästyään vihdoin eteenpäin, he kulkivat läpi hylättyjen makuusijojen ja työhuoneiden. Lopulta viidennessä kerroksessa he löysivät rituaalihuoneen, jonka katto oli romahtanut ja seinät kuivuneen veren peitossa. Huoneessa oli myös pieni, inhottavan näköinen olento, joka lyllersi heidän luokseen haisten pahalle. Tuo siansilmäinen ryökäle sai miekasta, mutta kuolema oli sille vain portti uuteen elämään, ja olento kasvoi lihaa ja luita säästelemättä hirmuiseksi demoniksi. Tuo, myöhemmin Glabrezuksi tunnistettu, otus osoitti kuitenkin ylimielisyyttä neljää kuolevaista sankariamme kohtaan, jotka osoittivat teoillaan jälleen olevansa askeleen lähempänä kuolemattomuutta.

Puhaltaen verta keuhkoistaan, soturimme ryhtyivät etsimään Zindarak Kompassia. He eivät olleet ainoita, jotka löysivät jotain sinä päivänä, sillä Yuirwoodin kauhu ja terrorisoija, lohikäärme-äiti Viarmantriul Kamala paikallisti sankarimme Mustaruusun torniin. Myrkkyä syösten tuo suuri käärmes ryhtyi repimään tornia alas kerros kerrallaan, ja rohkeat urhomme pakenivat kellariin. Myrkkykaasujen kirveltäen silmiä, sankarimme sytyttivät taikavalonsa ja lähtivät ryömien hiisitunneleihin. Sokkeloisista käytävistä he pelastivat Letard Vanuvarpaan, maahismiehen jota hiidet olivat käyttäneet käymälänään. Nöyryytyksestään välittämättä Letard opasti sankarimme ylös Yuirwoodiin ja sieltä Sinisen Sammakon majataloon.

Hyvästeltyään päähän potkitun maahisen, sankarimme liftasivat vankkurikyydin takaisin Velprintalariin, jossa he marssivat oitis mestaritaikuri Uxofeuksen puheille. Taikuri kellutti Zindarakin kompassia elohopeavadissa ja kutsui ajan ja avaruuden herroja. Ohuen ohut säie elohopeaa nousi astiasta, ja värisi kaukaisella äänellä:

”Valtakunnassa Sek-Anhurin, Vahdissa Assuranin Temppelin portilla, seisoo  Assurmaath Sekhmekheion.”

Riemu repesi rituaalin vihdoin onnistuessa, mutta vastaus herätti uusia kysymyksiä. Oliko kyseessä todella Asarkan,  jonka kokonimen värisevä ääni lausui. Urhomme tiesivät toki tuon edesmenneen pronssinahan toimineen nuoruudessaan temppelivartijana  mutta veljeskunnan kirjaston mukaan Sek-Anhurin valtakunta sijaitsi Suur-Mulhorandissa yli vuosituhat sitten.

Uxofeus neuvoi, että mikäli Szarosta todella oli lähestytty menneisyydestä, tarvittaisiin voimakasta noituutta äänen luokse pääsemiseksi. Sellaista jota taitavat vain Rashemenin Wychalaran noidat. Ehkä noidat myös tietävät minne on jäänyt suurlähettiläs Simcock?