Chapter XVII - Purppura Porttien Tir'in'Tiral

Voitettuaan Sons ofHoarin johtajat lakeijoineen, urhomme ryntäsivät loukkaantunut Szaros käsivarsillaan Chauntean katedraaliin, Green Lady’s Districtille. Apotti Dalmar ohjasi sankarit levolle, kunnes seuraavana aamuna temppelin ylipappi Isä Aurinko ilmoitti Szaroksen parantuneen, toistaiseksi. Kantaen koteloituneen entropian taakkaa vasemmassa olkanivelessään, nuori velho liittyi jälleen muiden seuraan, kalpeana mutta määrätietoisena.

Helpottuneina sankarimme marssivat takaisin palatsin raunioille, ilmoittaakseen Noitakuningatar Simbulille tehtävän suoritetuksi. Simbul otti tiedot vaihtelevasti vastaan, keskittyen enimmäkseen räjähdyksessä menehtyneen Nerrol Hamastylin ruumiiseen. Simbul kertoi Umber Marcheilla sijainneen vartiotornin neutralisoinnin oleven nyt merkityksetöntä, mutta puskevansa hyökkäyksen tästä huolimatta Keep of Sorrowsiin, Thayn ensimmäisen linnoituksen porttiin. Täältä Yhdistyneet Läntiset Armeijat jatkaisivat hävittäen Thaylaisia settlementtejä pääsevät Tyraturoksen ja Pyaradoksen tasangoilla, kunnes jäljellä olisi vain Eltabbar.

Sanovat että Vihreän Palatsin räjähdyksen jälkeen
 ikä alkoi näkyä myös Simbulin kasvoilla

Urhoillemme Simbul varasi erikoistehtävän. Koska Yuirwoodin rinnakkaistason Sildëyuirin hallintaansa ottanut Hämäräherra oli ilmeisemminkin jotain muuta kuin kuljetuksellinen osa koko palapeliä, määräsi kuningatar urhot palaamaan tuolle tähtihaltiain tasolle, tehtävänään etsiä käsiinsä Hämäräherra Raeranthur Moth’turana ja estämään tämän avaamien portaalien käyttö sarrukh-lich Kress the Apostaten kutsurituaaleissa. Sillä Simbul varoitti, että mikäli Punaiset Velhot käyttäisivät yksinään Erun’Em’Namdaa Aglanrondia vastaan, pitäisi kartografien piirtää Sea of Fallen Starssin rannat uusiksi. Mutta jos yksikin olento, joka on Oremen muinaisissa kultaisissa temppeleissä lausunut jumaliakin vanhempia rituaalisanoja, saa haltuunsa tuon Nether Kääröistä voimakkamman, olisi Time of Troubles vain airut siitä kataklysmistä, joka Torilia ja heidän tuntemaansa maailmanjärjestystä kohtaisi.

Päättäväisinä ja tärkeinä, sankarimme palasivat Greyfort Manorille, hyvästelläkseen kiltatalonsa ehkä viimeistä kertaa. He pakkasivat mukaansa tärkeimmät seikkailuvälineensä, mukaan lukien Asarkanilta saatu musta kivilipas, jonka Szaros tunsi tarpeelliseksi. Noudettuaan uudet ratsunsa, Tulikengän, Vahteran, Brontton sekä Hiivan Griffonheight Keepistä, urhomme jättivät Velprintalarin taakseen jälleen kerran, haikeina mutta uskoen tehtävänsä tärkeyteen.

Matkalla Yuirwoodin Relkathin Jalkaan tapaamaan Hamafil Vihreää Velhoa, sankarimme sivuuttivat tuttuja maisemia. Näkkien piinaamasta Halendoksen kylästä he jatkoivat Sinisen Sammakon Majataloon Yuirmetsän kupeeseen, jossa he palkitsivat leppoisasti rupatelleen Letard Vanuvarpaan hyppysellisellä platina-jauhoa. Mutta matka Yuirwoodissa itsessään oli ahdistava, pelko lohikäärme Viarmantriul Kamalan kostosta varjosti heidän matkaansa, varsinkin kuultuaan maahiselta, kuinka tämä hirvittävä käärme oli surmannut Relkathin Jalan efoorin, harvinaisen laulukäärmeen Lady Melordianixin. Ahdistuksesta huolimatta, sankarimme tavoittivat metsän  puolihaltian keskuspisteen, jossa he tapasivat Belgarwynin sisaren, Prinsessa Blindesyn Olossynen.

Relkathin Jalkaan oli laskeutunut syksy.

Surtuaan yhdessä veljensä Branelwynnin lopullista poismenoa, prinsessa Blindesyn jakoi urhoillemme Vihreän Velhon sijainnin ja hoputti heitä kiirehtimään, sillä tämän oli määrä sulkea viimeinen tähtihaltiaintasolle vievä Menhir-portaalirinki yhdessä arkkidruidi Ilmiryl Tammisielun kanssa. Rynnistettyään druidin asumukseen Lehtiherran Saloon, he vakuuttivat Vihreän velhon ja druidi Tammisielun avaamaan menhir-ringin ennen sen tuhoamista. Mutta kesken druidin ikitammia liikuttelevien litanioiden, aikaisemmin metsässä tunnettu synkkyys palasi. Ja tällä kertaa se vyöryi heidän ylitseen.

Kuin maanjäristys, kuukausien riehunnan arpeuttama valtaisa vihreä lohikäärme, Viarmantriul Kamala, syöksyi pitkin puiden latvoja heidän kimppuunsa, karjuen myrkyllisiä sanoja lapsenmurhaajista. Loukkaantuneenakin tuo lohikäärmesemo taisteli vimmakkaasti, purren, raadellen, lyöden ja myrkkypilviä esiin puhkuen. Druidi Tammisielun jatkaessa epätoivoisesti litaniaansa menhir-paasien nostamiseksi ja aktivoimiseksi, sankarimme ottivat puolustavan taistelumuodostelman. Tuon muinaisen käärmeen iskut olivat veitsenteräviä, mutta urhomme kestivät. Toista oli Vihreän Velhon laita, jonka sinänsä voimakkaat loitsut valuivat harakoille, sillä hän oli sijoittunut väärin ja altisti kudoksensa lohikäärmemyrkyn räjähtävälle hajoamisprosessille.

Mutta raivonsa sokaisema Viarmantriul antoi sydämensä johdattaa järkeään ja lukuisat sankareidemme lyömät iskut saivat sen lopulta romahtamaan maahan, tuo samainen sydän kirveellä halkaistuna. Puuskuttaen ja vain vaaksan verran enemmän elävienkirjoissa olevat sankarimme keräsivät kamppeensa ja syöksyivät menhir-paasien keskelle auenneeseen transdimensionaaliseen portaaliin, jättäen taakseen arkkidruidi Tammisielun, lohikäärmeraadon, höyryävän kasan lihaa ja kudosnesteitä, joka kerran oli Hamafil Vihreä ja Aglarondin valtakunnan. 

Vai menikö se sittenkin näin?

Chapter XI - Mustaruusu

Sankarimme matkasivat Velprintalariin Khuda Dadin junailemalla Varjoportaalilla. Portaalin jäädessä Telflammin Varjomestareiden haltuun, urhomme palasivat takaisin kiltatalolleen. Talon restaurointi oli vihdoin valmistunut ja oven yllä riippuva tyhjä vaakunakyltti odotti itselleen nimeä. Seuraavana aamuna, pureskeltuaan kuivamuonaa aamiaiseksi, urhomme läksivät raportoimaan Theskin tehtävän onnistumisesta. He tavoittivat High Steward Nerrol Hamastylin nauttimassa aamiaista Palatsin puutarhassa, yhdessä paikallisten poliitikkojen kanssa. Hamastyl kertoi odottavansa Simbulin paluuta lännestä, jossa tämä oli tapaamassa voimakkaita liittolaisia. Hän odotteli myös jo päiviä myöhässä olevan diplomaatti Simcockin paluuta Rashemenista, tuosta kylmästä joutomaasta, jolla on vähintään Aglarondin veroinen sotahistoria Thayta vastaan.

Jääden odottelemaan tapahtumien kehittymistä, sankarimme suuntasivat kauan odotetun henkilökohtaisen huollon pariin. Nuori mystikko Szaros Rhym oli päättänyt tutkia varjojen mailla kuulemaansa ääntä hieman tarkemmin, kun taas kokenut velhonmetsästäjä Gerard Greyfort läksi etsimään kiltatalolle hovimestaria. Vanhentunut Avele Aimion jäi kiltatalolle kirjoittamaan kirjettä kotopuoleen, kuten jäi myös puoli-haltia prinssi Belgarwyn, jonka sulkakynä kuvaili vivahteikkaasti hämähäkkieläinten erinomaisuutta hänen siskolleen osoitetussa kirjeessä.

Szaros löysi vastauksia Neljän Kuun Temppelistä, Selune-jumalattaren pyhäköstä. Kaunis ylipapitar Lenore lupasi tavoittavansa hengen, joka Szarosta oli lähestynyt, 500kultarahan rituaalimaksua vastaan. Thayn toivo uskoi hokkuspokkuksen, ja lupasi palaavansa puolen yön aikaan rituaalia varten. Tällä välin Avele oli käynyt tarkastamansa sijoituskohteensa, Guillevic Tynnyrintekijän työpajan ja Stragan Kaivosyhtiön. Molemmilla pyyhki hyvin. Avele lupautui seuraamaan Szarosta Selunen temppeliin, kun kiltatalon ovi rysähti auki ja Gerard saapui yhdessä uuden hovimestarin kanssa. Masvar Lohenjuoksu sammui oitis keittiöön, mutta Gerard vaati päästä mukaan temppelin rientoihin. Szaros ja Avele livahtivat temppelille, mutta päihtynyt sotaveteraani seurasi heitä. Kiitos ylipapitar Lenoren neuvokkuuden, vanha hurtta saatiin rauhoittumaan nuoren papittaren hoiviin, muiden valmistellessa rituaalia.

Valmistelut olivat turhia, sillä mikään määrä timanttipölyä ei olisi tuottanut tulosta. Ylipapitar ei saanut kontaktia Szarosta piinanneeseen henkeen, ja nuori punainen velho oli ymmällään. Outo tilanne vaati outoja ratkaisuja, ja sankarimme löysivät itsensä pian Gor-Marrakin Esoteerisen Veljeskunnan seitsemältä ovelta. Mukaan oli eksynyt myös metsäpoliisi Belgarwyn, joka nähtiin kutittelemassa lukkeja Loitsukallion kaupunginosassa.

Taikurimestari Uxofeus tiesi miten voi tavoittaa tavoittamattoman, ja ohjeisti urhojamme etsimään Zindarakin Kompassin. Hän neuvoi heitä matkaamaan velho Rhydian Mustaruusun tornille, Yuirwoodin rajalle. Rauhallinen maaseutumatkailu olikin otollinen porkkana politiikan koneistossa ryvettyneille sankareillemme, ja he läksivät matkaan.

Ratsastettuaan uusilla ratsuillaan (joskin Belgarwyn onnistui keplottelemaan vanhan sotaorinsa takaisin itselleen) Halendoksen kylän läpi, urhomme poikkesivat pusikkoisille kukkuloille, jotka reunustivat Yuirwoodin pohjoista rajaa. Kolmantena matkapäivänä he vihdoin saapuivat Mustaruusun tornille, ja pääsivät pähkäilemään vahvaan ulko-oveen kaiverrettua arvoitusta. Belgarwyn ratkaisi pähkinän oitis, ja sankarimme ryntäsivät sisään tornin aulaan, joka kuhisi pieniä kiukkuisia hiisiä. Käyttäen raskasta väkivaltaa linnunluisia vihernahkoja vastaan, sotapäällikkömme putsasivat aulan ja sen alaiset kellarit saastasta. Hyvä niin, sillä he viettivät seuraavan vuorokauden pähkäillen neljästä pilarista ja viidestä muinaisesta alkuaineesta koostuvaa arvoitusta.

Päästyään vihdoin eteenpäin, he kulkivat läpi hylättyjen makuusijojen ja työhuoneiden. Lopulta viidennessä kerroksessa he löysivät rituaalihuoneen, jonka katto oli romahtanut ja seinät kuivuneen veren peitossa. Huoneessa oli myös pieni, inhottavan näköinen olento, joka lyllersi heidän luokseen haisten pahalle. Tuo siansilmäinen ryökäle sai miekasta, mutta kuolema oli sille vain portti uuteen elämään, ja olento kasvoi lihaa ja luita säästelemättä hirmuiseksi demoniksi. Tuo, myöhemmin Glabrezuksi tunnistettu, otus osoitti kuitenkin ylimielisyyttä neljää kuolevaista sankariamme kohtaan, jotka osoittivat teoillaan jälleen olevansa askeleen lähempänä kuolemattomuutta.

Puhaltaen verta keuhkoistaan, soturimme ryhtyivät etsimään Zindarak Kompassia. He eivät olleet ainoita, jotka löysivät jotain sinä päivänä, sillä Yuirwoodin kauhu ja terrorisoija, lohikäärme-äiti Viarmantriul Kamala paikallisti sankarimme Mustaruusun torniin. Myrkkyä syösten tuo suuri käärmes ryhtyi repimään tornia alas kerros kerrallaan, ja rohkeat urhomme pakenivat kellariin. Myrkkykaasujen kirveltäen silmiä, sankarimme sytyttivät taikavalonsa ja lähtivät ryömien hiisitunneleihin. Sokkeloisista käytävistä he pelastivat Letard Vanuvarpaan, maahismiehen jota hiidet olivat käyttäneet käymälänään. Nöyryytyksestään välittämättä Letard opasti sankarimme ylös Yuirwoodiin ja sieltä Sinisen Sammakon majataloon.

Hyvästeltyään päähän potkitun maahisen, sankarimme liftasivat vankkurikyydin takaisin Velprintalariin, jossa he marssivat oitis mestaritaikuri Uxofeuksen puheille. Taikuri kellutti Zindarakin kompassia elohopeavadissa ja kutsui ajan ja avaruuden herroja. Ohuen ohut säie elohopeaa nousi astiasta, ja värisi kaukaisella äänellä:

”Valtakunnassa Sek-Anhurin, Vahdissa Assuranin Temppelin portilla, seisoo  Assurmaath Sekhmekheion.”

Riemu repesi rituaalin vihdoin onnistuessa, mutta vastaus herätti uusia kysymyksiä. Oliko kyseessä todella Asarkan,  jonka kokonimen värisevä ääni lausui. Urhomme tiesivät toki tuon edesmenneen pronssinahan toimineen nuoruudessaan temppelivartijana  mutta veljeskunnan kirjaston mukaan Sek-Anhurin valtakunta sijaitsi Suur-Mulhorandissa yli vuosituhat sitten.

Uxofeus neuvoi, että mikäli Szarosta todella oli lähestytty menneisyydestä, tarvittaisiin voimakasta noituutta äänen luokse pääsemiseksi. Sellaista jota taitavat vain Rashemenin Wychalaran noidat. Ehkä noidat myös tietävät minne on jäänyt suurlähettiläs Simcock?