Kertomuksia Varjoista, osa 2. - Glarondarin linnake

Seuraava ote on kopioitu lautasliinasta, johon Szaros Rhym hahmotteli edellisenä yönä kokemansa unen, laatien sen vuoropuhelun muotoon. 13.8.1372DR.

Unessaan hän oli yhä Glarondarin linnoituksessa kuulusteluhuoneessa. Taustalla kädet puuskassa seisoi Gerard, tuijottaen heitä tuimasti. Iäkäs eversti Maldorn haroi lyhyttä partaansa ja kumartui heidän puoleensa: 

Ihmeeksi minun on todettava että uskon teitä. Mikään ei viittaa että kertomanne olisi Valetta ja herra Sekhmekheion, teidän täytyisi olla hirvittävä flagelantti jos tekisitte kehollenne moiset arvet vain tarinan tähden! Mutta tapa jolla saavuitte on herättänyt epäluuloja ja kummastusta, joten en voi taata turvallisuuttanne täällä linnoituksessa. Mutta luottamusta ja arvostusta voi ansaita vai mitä herra Sekhmekheion, siksi haluan teidät palvelukseeni. Mukaanne saatte vanhan toverini Luutnantti Greyfortin joka on vastuussa suoraan minulle. Laadin teille kulkuluvan ja todistuksen jonka allekirjoitan ja sinetöin, se olkoon turvananne. Mutta tietäkää nuori herra Rhym, samalla pergamentilla valtuutan myös herra Greyfortin toteuttamaan nopeaa oikeutta mikäli sananne osoittautuvat valheellisiksi..

Kääntyen Gerardin puoleen: Luutnantti, ottakaa mukaanne myös vieraamme Velprintalarin hovista, Neiti Amion, en kestä häntä enää..”

Kertomuksia Varjoista, osa 1. - Punainen Velho

Seuraava ote on kopioitu kaarnan palasta, johon Szaros Rhym kirjoitti mietteitään kolmannessa persoonassa, 11.8.1372DR

Rehvastelu ja suuri suu. Ne olivat olleet hänen taakkanaan pienestä pitäen. Oli asia mikä tahansa, aina hänen nopea kielensä syöksi sanoja joita hän pian katuisi. Jo pienenä hän puhui itsensä tilanteeseen, josta maksoi nyt kalliisti. Nyt, jälkiviisaana, hän ei enää vannoisi tulevansa Arkki-Transmutaattoriksi aivan yhtä vikkelään mitä puolitoistavuosikymmentä sitten, ja tätä valkoista valetta hän joutui paikkailemaan ja paisuttamaan näihin päiviin asti. Vain yhtä kuun kiertoa sitten hänen puheillensa tuli vihdoin loppu, kun hänen oppilastoverinsa Segoris paljasti hänen valheensa molempien Mestarille. Jos hän ei olisi rehvastellut olevansa Segorista parempi käytännössä katsoen kaikessa, ei tuo lurjus olisi ehkä laverrellut. 

Hädissään hän kääntyi vartijaorjansa Asarkanin puoleen, mutta tämä yllätti hänet tietämällä hänen ahdingostaan. Asarkanin avulla he saivat käsiinsä Öljy-Jhangharan ja tämän tutkimat konjurantti-välineet, ja lopulta uhkailun ja kevyen kidutuksen jälkeen Öljy suostui paljastamaan transdimensionaalisen siirtymäamuletin salat.

 Jos vain hän olisi jälleen pysynyt hiljaa eikä Öljy olisi kuullut hirveitä uhkailuja ja solvauksia joita hän suustaan jälleen kerran pääsi, ei tuo kirottu konjurantti-oppilas olisi varmaankaan livauttanut ohjeistukseensa vääriä koordinaatteja.  

Teleportaatio-loitsu on jotain mitä hän ei kyllä halua kokea hetkeen uudestaan. Hänen vatsaansa väänsi, päätä jyskytti, mahtoiko hän jopa antaa hieman ylen, kunnes sumu heidän ympäriltään lopulta hälveni. Lukukammion kiillotettu marmorilattia ja tunkkainen synkkyys olivat vaihtuneet hiekkakenttään, korkeisiin, rujosti työstettyihin kivivarustuksiin ja siniseen taivaaseen jota vasten viuhuivat tuulen piekseminä lukuisat vaakunat ja liput. Näitä vihreäkeltaisia lippuja koristivat hurjat aarnikotkat, jotka hän oli oppinut tuntemaan pienestä pitäen vihollisen, Aglarondin valtakunnan, symbolina. Huomattuaan ympärillään kymmenet miekkoja huotristaan vetävät soturit ja ritarit, hän oli nostanut kätensä pystyyn, Asarkanin seuratessa hänen esimerkkiään.  

Ja jälleen hänen suunsa oli hänen järkeään edellä: ”Minä olen Szaros Rhym!  En ole Punainen Velho! Minä antaudun!”