Chapter IX - Kohti Telflammia!

Kiitos sankariemme ponnisteluiden, Velprintalarin satama oli jälleen sumuton. Tämä tiesi uuden luvun alkua myös uroillemme sillä he pystyivät vihdoin purjehtimaan Theskin valtakuntaan, ja täten jatkamaan tehtäväänsä. Kannettuaan kapsäkkinsä Storm Nomad karavelin ruumaan kapteeni Suzu Shagish käänsi keulapuomin kohti Telflammia. Meren käynti oli raakaa, ja muuan suuri aalto keinutti alusta puolelta toiselle. Aallon mukana kannelle nousi kolme suomuista shahuagin kostajaa, johtajanaan Songol Sevengill, jo päihitetyn Scyllon Valloittajan veli. Songol puhui, Songol haastoi ja Songol halkesi kuin valaanruho aurinkoisella rannalla. Osa laivan miehistöstä piti tapahtumaa ja urhojen toimia epäonnisina, varsinkin tulevan yön tapahtumien johdosta. Yövahti hälytti miehistön kannelle sillä isomaston juuresta oli löytynyt ruumis. Rankka-Reuhen oli kuiva ja kauhistunut vainaja, ja syy hänen kohtaloonsa oli mysteeri. Silminnäkijöitä ei ollut, mutta monella oli tarinansa kerrottavana. Sankarimme suorittivatkin mittavat kuulustelut, epäillen kaikkia paitsi itseään. Heidän lisäkseen myös Telflammiin matkalla oleva seikkailija-noviisi Malory Dugas, suoritti omat tutkimuksensa, epäillen sankareita.

Seuraavana päivänä epäilykset olivat kohdistuneet palkkasoturi Abramoniin, joka yhdessä Kurbag the Abuserin kanssa olivat mukana turvaamassa urhojemme diplomaattista koskemattomuutta. Abramon vaikutti kuumeiselta ja mies oli paniikin partaalla. Myös Thayn tulevalla nekromantikolla, Szaros Rhymillä oli oma epäiltynsä, nuori kauppiaantytär, LIda Lemontev. Telflammin häämöttäessä jo horisontissa, Abramov lopultakin murtui ja vaahtosi deliriumin kynnyksellä. Tällöin Szaroksen kuolleisiin suuntautuva kiinnostus vihdoin palkittiin, sillä hänen tapaamansa neiti Lemontev osoittautui menneiden murheiden aaveeksi. Onneksi sankarimme olivat kannella, sillä aave otti haltuunsa Suur-Bruunon, väkevän eunukin, jonka iskut olisivat vaatineet muuten useita uhreja. Elinvoimaa imevä kummitus sai lopulta miekasta ja pyyhittyään ektoplasmat sapeleistaan, sankarimme ottivat Abramovin kuulusteluun. Nujerrettu miespolo tunnusti murhanneensa nuoren tytön samalla merireitillä 15vuotta aikaisemmin, eikä Kapteeni Shagish nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin viiltää murhaajan henkitorvi.

Lopulta Telflammin valot vihdoin näkyivät , ja purjehtiessaan Castle Balindren ohi kaupungin satamaan, merineitsyemme saivat jälleen maata jalkojensa alle. Puhelias bardi Khuda Dad oli myöskin avulias, ja neuvoi diplomaattimme Shadowsun nimiseen majataloon, josta he voisivat aloittaa operaationsa. Tulevana päivänä he matkasivat Kauppiaiden Linnakkeeseen, jossa he tapasivat Telflammin Kauppiaiden Kounsiilin puheenjohtajan Kauppaprinssi Wendren Balindren. Kauppaprinssi ei vaatinut suurta taivuttelua luvatakseen kaupungin tuen Aglarondille, mikäli sotaan Thayn tyrannia vastaan ryhdyttäisiin. Kounsiilin jäsenet Pren Salgirk ja Aon Ponlok sen sijaan olivat epäileväisempia. Kauppaprinssi Balindre lupasi aloittaa myötämieliset puheet myös Theskin Suurkounsiilissa, Phsantin kaupungissa, jonne hän olisi matkalla seuraavaksi. Kahdenkesken hän myös lisäsi, että neuvotteluja edesauttaisi mikäli urhot poikkeaisivat matkallaan Zarthulin kaivoskylään, sillä monet Kounsiilin jäsenistä olivat osakkaina Zarthulin malmikaivoksessa, joka oli nyt tuntemattomasta syystä tyrehtynyt. Asiasta sovittiin ja urhomme poistuivat nauttimaan kaupungin keskustorin antimista. Idästä Kultaista Tietä pitkin tuodut erikoisuudet pistävätkin torilla silmään, mutta silmäshoppailu sai pian uhkaavan käänteen kun Szaros kohtasi huonoksi onnekseen vanhoja tuttuja. Miehillä oli ajellut päät,  punaiset viitat ja tatuoidut kasvot. Toinen miehistä oli Szaroksen vanha evokaattori opettaja, Sorander Haut,  Thaylainen akateemikko, joka oli oletettavasti suorassa yhteydessä Szaroksen vanhaan mestariin, Tizergha Darnakiin. Evokaattorivelho uhosi ottavansa välittömästi yhteyttä itään, sillä hän ei uskonut Szaroksen hätävaleita laisinkaan paikkaansa pitäviksi. Tästä kauhistuneina urhomme ryntäsivät takaisin majataloon kerätäkseen tavaransa. He ohjasivat ratsunsa Kultaiselle tielle kohti Phsanttia, jättäen pahoitteluviestin Kauppaprinsille, jonka he toivoivat tapaavansa jälleen kymmenpäivän kuluttua Phsantissa.

Kultainen tie vei urhomme ensin Grefin Ylityksen majataloon, jossa he todistivat tuiganin horden perintöä, kurkkulaulantaa. Phentin sotilaslinnoitus puhui synkkää kuvakieltä Thayn valloitusretkistä myös Theskin valtakuntaan. Lopulta Ruskean Ratsumiehen majatalosta urhomme kääntyivät kaakkoon kohti Theskin vuoria ja Zarthulin kaivoskylää. Lopulta möykkyinen vankkuripolku päättyi rumien tönöjen rykelmään, jota vain kaivostoiminnan aloittaneet pasifistiörkit kutsuisivat kodikseen. Huomaamattomasti mukana kulkenut Kurbag the Abuser osoittautui oivaksi tulkiksi asioidessa kylän vanhimman Ragulgin kanssa. Vanha vihernahka valitteli Pikijuuren kaivoksen olevan poissa toiminnasta sillä kaivosmiehet olivat kaivaneet liian syvälle. Balrogit silmissään urhomme kuitenkin lupasivat tutkia hylätyt kaivokset. Örkkimainarit opastivat tunnelitarkastajat sortuman luo, josta huhuttiin Dagul Gajarbanin eli demonikäärmeen iskeneen. Puoliksi sulaneet kaivajan jäänteet tukivat tätä olettamusta, ja seinässä olevan aukon sisältä paljastunut, viisi tasoinen muinaisten saurusrotujen temppeli vahvisti sen. Demonikäärme osoittautui Spirit Nagaksi, jonka tasolta toiselle ylettyvät metkut koituivat liki urhojemme kohtaloksi. Lopulta käärmes oli kuitenkin päätön, mutta tämä maksoi Belgarwynnin molemmat lemmikit. Maailmanloppua hehkuttavat kaiverrukset temppelin metalliseinissä eivät painaneet sankariemme mieliä synkkyyteen, vaan he palasivat takaisin örkkikylään juhlittuina sankareina.

Krapulaisina ja satulanalukset täynnä raakaa piisaminlihaa, urhomme läksivät ratsain kohti Phsantin lähihistoriallisesti merkittävää kaupunkia.

Chapter VIII - Aglarondin Noita-Kuningatar

Urhomme onnistuivat täpärästi pelastamaan Gerardin velhonmetsästäjä toverin, Hylbrand Warspiken pahamaineisen rikollislordin Rusmar ”Snowman” Whitesnow kynsistä. Velhonmetsästäjä Warspike oli kiitollinen, mutta pelkäsi yhä Snowmanin katalaa kostoa. Warspike majoitettiinkin takaisin Wizards Pyreen eli Velhoroihuun, jossa Magefinder General Kolmbarc toivotti Gerardin tervetulleeksi takaisin velhonmetsästäjien riveihin.

Vietettyään hiljaisen aamun Paladin’s Innissä, Avelen haltiaystävä Aeson Soora toi mukanaan kauan odotetun kutsun Vihreään Palatsiin, jossa urhojamme odotti tapaaminen High-Steward Nerrol Hamastylin kanssa. Palatsi itsessään oli huikaiseva ilmestys, mutta kunnioitusta herätti myös obsidian study, muusta maailmasta eristetty mystinen huone, jossa Aglarondin tärkeimmät saattoivat puhua suurimpia salaisuuksiaan. High-Steward Nerrol Hamastyl oli luonnollisesti järkyttynyt urhojen tuomista uutisista ja uskoi rauhanajan olevan ohitse. Tämän vahvisti itse Noita-ruhtinatar Alassra Silverhand, tutummin Simbul, joka kaikkien yllätykseksi ilmestyi myös paikalle. Hän kertoi Punaisten Velhojen saaneen Jumalvasaran jo haltuunsa ja että lännen ja Aglarondin ainoa varteenotettava mahdollisuus on ennaltaehkäisevä isku ja Thayn kukistaminen, tarkoitti se sitten surua, verta ja totaalista sotaa.

Epäiltyään ensin Szaroksen tarkoitusperiä, Simbul päätyi lopulta käyttämään sankareitamme apunaan. Yuirwoodin prinssinä, Belgarwyn sai kunniakseen toimia Aglarondin lähettiläänä, jonka tehtäviin kuuluu valtakunnan liittolaisten haaliminen yhdeksi yhtenäiseksi rintamaksi tuota itäistä pahuuden akselia vastaan, jota Szaros kutsuu kotimaakseen.

Myöhemmin illan suussa tarkastellessaan aikaisemmin hankkimaansa omistusasuntoa, urhomme saivat kutsumattoman vieraan lihaisasta golemista. Kiinteistövälittä Bogdan Lundmarkin yhtiökumppani Dragotin Janda jäi tämän hirviöluomuksen ainoaksi uhriksi, mutta veri ja eritteet tahrivat vastamaalatun eteishallin jälleen remonttikuntoon. Vimmoissaan ja Punaisia Velhoja peläten, sankarimme hakivat Esoteric Order of Gor-Marrakin taikuritornista velho Semazifin tutkimaan golemin raatoa, ja Semazifin onnistuikin onkia olennon mustasta sydänlihasta vihreää nuolenkärkeä muistuttava amuletti. Tämä herätti sankareidemme salapoliisivaistot, oliko vihreä nuolenpää puolihaltioiden vapautusliikeen, Society of Verdant Arrowin symboli? Vai oliko se hämäystä? Punaiset Velhot? Rikollislordi Snowman? Hämmennyksissään he antoivat asian olla, mutta päättivät yksissä tuumin tarkkailla tilanteen kehittymistä.

Sumu joka mahdollisti golemin avoimen hiippailun kaupungin kaduilla jatkui yhä seuraavana päivänä. High Steward Hamastyl täydensi Noitakuningatar Simbulin määräystä ehdottamalla sankareillemme laivamatkaa Theskin valtakuntaan, Teflamin vapaakaupunkiin ja Theskin pääkaupunki Phsantiin. Aloittamalla allianssitunnustelut lähinaapureista Simbulille jäisi hieman enemmän aikaa järjestää rivejä Velprintalarissa kaukaisempien liittolaisten haalimista varten. Hamastylin ehdotuksesta, urhomme jatkoivat The Maroon Regiment palkkasoturikomppaniaan, josta he palkkasivat avukseen Shyvarin Solan verilöylyn veteraanin,  kirvestä käyttävän viiksekkään kaljupään Abramonin sekä sympaattisen morningstar puoliörkin Kurbag the Abuserin. Sen sijaan satamamestari Lennerd Westera tarjosi vain huonoja uutisia, yksikään laiva ei poistuisi satamasta ennen hernerokkasumun hellittämistä. Storm Nomad laivan kapteeni Zuzu Shagish sentään lupasi laivapaikan jahka lähtö olisi mahdollinen.

Käytyään The Torchissa, koko Velprintalarin satamaa valvovassa majakassa, urhomme saivat Velho Vuraz Mustekalalta tiedon, ettei sumu ole luonnollinen. Eipä aikaakaan kun he jo läksivät kohti Raatoluotoa urhean kalamies Osipin soutuveneessä. Jo Raatoluodon rantavesillä heidän kimppuunsa kävivät hain nahkaiset aaltopirut Sahuaginit. Lyötyään nuo aggressiiviset sahahampaat, sankarit rantautuivat luodolle ja löysivät ajopuista ja merilevästä rakennetusta majasta ruumiin ja onkalon luodon sisäiseen luolaan. Tuossa luolassa he tavoittavat ruman eukon majoineen. Tuo merihaahka siskoineen sai maistaa miekan terää. Kävi ilmi että noitasiskokset olivat osa katalan vetten valtiaan, sahuagin Lordi Scyllonin juonta. Vuosikymmeniä valmisteltu juoni valui kuitenkin hukkaan yhdessä Scyllonin sydänveren kanssa.

Osipin iskiessä aironsa veteen, sankarimme näkivät sumun haihtuvan silmissä ja lähdön kohti Telflamia koittavan.