Chapter XIII - Määränpää: Tuntematon

Astuttuaan Punaisen Velhon ansaan Immilmarin kaupungissa, urhomme kokivat jälleen äkillisen teleportaation. Kipunoiden haihtuessa sankariemme silmistä, he havaitsivat olevansa suuressa teltassa, seuranaan kolme murisevaa gnollia. Koirankuonolaiset tottelivat terästä, mutta niistä suurin osoitti olevansa Yeenoghu-jumalansa suosiossa. Tämän kolmihaarainen demonivarsta lopetti viuhumisen vasta gnolli-soturin komentajan käskystä. Astuessaan syvemmälle telttaan, sankarimme  tapasivat gnolleja komentavan Punaisen velhon, Assoros Rhymin. Kalju ja tatuoitu velho oli silminnähden sukua Szarokselle, joka valmistautui puolustamaan tarkoitusperiään isäänsä vastaan.

Mestari Rhym vaati poikaansa tulemaan tuomiolle Eltabbariin, Thayn pääkaupunkiin. Tyyni ja ilmeisen tietämätön sankarien asemasta Algarondin ulkopolitiikassa, Assoros Rhym lupasi myös säästää Szaroksen seuralaiset, mikäli nämä toisivat hänelle Ilk-Xuss’en rituaaliveitsen ja luoda teleportaatio-käärön jonka avulla kolme muuta voisivat palata Aglarondiin. Rhym kertoi urhojen olevan keskellä aavikkoa, Thayn velhojen Dabur 73 nimisellä kaivauksella, tarkoituksenaan kyseisen rituaaliveitsen löytäminen muinaisen kuninkaan hautakammiosta. Alakynnessä ja vailla pakoreittejä, sankarimme suostuivat laskeutumaan muinaiseen hautakammioon, jonka uumenissa heillä olisi aikaa punoa pakosuunnitelmaansa.

Aamuauringon valaisema kaivaus / työleiri todellakin oli hiekan saartama. Astuessaan sisään muinaiseen hautaholviin, punainen velho Doorus Buvan pyysi sankareita etsimään kolme hautoihin kadonnutta toveriaan, elossa tahi ei. Taival Mulhorandilaisen haudan syvyyksin alkoi varovasti, Punaisten Velhojen ekspedition jälkiä seuraten. Jo ensimmäinen kammio, suuren leijonapatsaan vartioima eteissali, paljasti kavalan skorpionikuilun, jonka pohjalla lojui tukku purppuranmustaksi turvonneita ruumiita. Jatkettuaan läpi eläinuhreilla täytetyn kammion, urhomme laskeutuivat tarkasti kaikuluodatut portaat, härkäpatsain koristeltuun saliin. Yksi kivihäristä oli lumouksen voimasta hyökännyt punaisten velhojen retkueen kimppuun, surmaten useita orjia, gnollisotureita ja myös yhden punaisen velhon. Ohittaen verilöylyn, toverimme työntyivät syvemmälle, kahdeksalla ovella reunustettuun käytävään.

Kussakin ovessa oli kaiverruksena Mulhorandilaisen mytologian mukaisia eläin/ihmis hahmoja ja väärää painaessa saivat sankarimme vastaansa matoja kihiseviä vainajia. Vasta painettuaan ”krokotiiliovea”, käytävä eteenpäin avautui ja urhomme ryhtyivät laskeutumaan jälleen uusia portaita. Ohitettuaan porrasturpiin johtavan ansan, he laskeutuivat kolkkoon kuninkaan jalkavaimoille tarkoitettuun hautakammioon. Rippeet punaisten velhojen retkikunnasta makasivat kammion lattialla, kuolleina ja kuivina. Samassa joukko tuonpuolisia varjoja, haamuja ja aaveita syöksyi sankareitamme kohden, riistäen elinvoimaa joka iskullaan. Olentojen henkinen vakaumus koko kuitenkin kolauksen kun kävi ilmi että miekka oli jälleen ektoplasmaa voimakkaampi.

 Uupuneina urhomme murtautuivat edemmäs, pieneen huoneeseen, jossa oli kolme ovea sekä pronssinen tulipesä. Sytytettyään hiilipannun punertavat hiilet, sankarimme perääntyivät köhien, sillä kyseessä oli helppo ansa. Tästä suivaantuneina, he murtautuivat sattumanvaraisesti yhden sinetöidyn kivioven läpi, joka avasi portaikon syvyyksiin. Mutta katso, portaat sankareidemme alla muuttivat muotonsa luiskaksi, ja avuttomat seikkailijat syöksyivät hirvittävää vauhtia kohti tuntematonta.

Syöksy päättyi yllättäen, mutta käytävän päähän oli viritetty useita veitsenteräviä rautalankoja, joiden tehtävänä oli viipaloida haudanryöstäjät ikään ja sukupuoleen katsomatta. Avelen ja Belgarwynin onnistui sujahtaa lankojen välistä puoliksi haltiamaisella ketteryydellä, kun taas nuori Szaros menetti vasemman jalkansa varpaat liki kokonaan. Levy- ja rengaspanssarit kirskuen syöksyvä Gerard katkoi loput langat silkalla elopainollaan.

Patsasreliefit

Selvittyään säikähdyksestä, urhomme ottivat uuden huoneen haltuunsa. Hieroglyfein koristellun eskikokoisen salin vastaseinää koristi kolme naispapitarta esittävää patsasreliefiä. Koska kukaan ei uskonut hautakammion päättyvän tähänkään huoneeseen, sankarimme aloittivat ovi & ansamekaniikkojen hapuilun patsasreliefien luota. Samalla hieroglyfit tulkittiin kuuluvaksi muinaisen Mulhorandilaisen jumalkuninkaan Sek-Anhurin saagaan.

Sattuma oli satumainen, sillä juuri Sek-Anhurin hautaan, Azulduth suolajärven rannalla heidän oli määrä matkata ennen joutumistaan teleportaatiokaappauksen uhreiksi. Näin ollen hauta kätki sisäänsä sekä Ilk-Xussin rituaalitikarin ja Asarkanin salaisuuden. Lopulta joku tunki sormensa yhteen patsasreliefien silmärei’istä, laukaisten ansan. Lattia portaikon edessä alkoi nousta, ja partaiden silmistä tursui mustaa öljymäistä mönjää, joka kävi hyökkäykseen sankareitamme vastaan, huoneen kutistuessa hitaasti kuin jätepuristin. Taistelu mustia vanukkaita vastaan oli voittoisa, kuten arvata saattaa, mutta Gerard menetti kalliilla teettämänsä hopeavarstan, joka syöpyi piloille mustassa marinadissa. Sankarimme eivät kuitenkaan murskautuneet kuoliaiksi, vaan patsaiden alle aukesi lyhyt portaikko, jota pitkin he pääsivät synkkätunnelmaiseen käytävään.

Jumalkuninkaan haudan vartija, Zahuur.

Avattuaan käytävän giljotiinimaisen teräs-skarabi-oven, arkeologimme astuivat itsensä jumalkuninkaan kahdeksantahoiseen hautaan.  Mutta ennen Sek-Anhurin sarkofagin avaamista, he kohtasivat neljä haudan vartijaa, jotka hyökkäsivät khopeshit valmiina suorittaakseen pyhän tehtävänsä. Pölyiset kalmot hakattiin maahan armotta, mutta tuhonsa hetkellä yksi muumioista kutsui Szarosta haudantakaisella äänellä:

 ” Szaros Rhym… Rasia, vartioholvissani.
Pidä siitä huolta, älä hukkaa, älä riko. 
Kress the Apostate, hallitsee.. Jumalvasara.  
Jos löytävät sinut, joudut rituaaliin.. Apokalypsi. 
..Uhraa itseäsi sille, Riko rasia. Tuhoa ne. Szaros.”

Näin puhui (ja luultavasti vihoviimeisen kerran) Assurmaath Asarkan Sekhmekheion. Yhdestä vartioholveista todella löytyi pieni mustanvihreä, sinetöity rasia, jonka kanteen oli kullattu kirjaimet S ja R. Sankarimme piilottivat sen visusti, etteivät punaiset velhot pääsisi siihen käsiksi. Itsensä jumalkuninkaan sarkofagin ryöstö sujui mallikkaasti, ja toismaailmallisen oloinen rituaalitikari kalasteltiin pyhitetyn vainajan rintaontelosta pientä inhoa tuntien.

Asarkin rasi (vas.), Ilk-Xuss'n rituaalitikari (oik.)

 Saavutettuaan tavoitteensa, urhomme aloittivat varovaisen paluumatkan pinnalle, pohtien kiihkeästi parasta tapaa livahtaa Assoros Rhymin hyppysistä. Lopulta he olivat nousseet takaisin haudan ensimmäiseen saliin, jossa punaiset velhot orjineen jo odottelivat seuruetta. Mestari Rhym piti kourassaan teleportaatioloitsun kääröä, jonka hän lupasi luovuttaa kolmelle Aglarondilaiselle mikäli Szaros ja Ilk-Xussin tikari tulisivat hänen mukaansa. Sankarien juoniessa epätoivoisesti keskenään säästääkseen nuoren maanpetturin hengen, paikalle saapui punainen velho Tsizergha Darnak , jonka ansiosta he olivat joutuneet tänne. Raivoissaan Assoros Rhymin diplomatiapainotteisesta linjasta, transmutaattori Darnak karjui punaisia velhoja surmaamaan koko seurueen välittömasti. Hetken mielijohteesta, Szaros astui eteenpäin, mutta velhon viekkaudella hän loihti telekineettisen pulssin, jolla riisti loitsukäärön isänsä käsistä. Suojautuen noidutun kiviseinän taakse, sankarimme lausuivat käärön taikasanat ja salamaniskuja vältellen pääsivät pakoon.

Rhym vanhemman loitsu oli tosi, sillä silmänräpäyksessä hiekkaiset kalkkikivipaadet vaihtuivat kumpuileviin nummiin Velprintalarista etelään.  Kylmä pohjoinen merituuli tervehti tuttavallisesti säikähdyksellä selvinneitä sankareitamme, mutta heidän edessään siintävä Aglarondin pääkaupunki valmistautui sotaan.

Chapter XI - Mustaruusu

Sankarimme matkasivat Velprintalariin Khuda Dadin junailemalla Varjoportaalilla. Portaalin jäädessä Telflammin Varjomestareiden haltuun, urhomme palasivat takaisin kiltatalolleen. Talon restaurointi oli vihdoin valmistunut ja oven yllä riippuva tyhjä vaakunakyltti odotti itselleen nimeä. Seuraavana aamuna, pureskeltuaan kuivamuonaa aamiaiseksi, urhomme läksivät raportoimaan Theskin tehtävän onnistumisesta. He tavoittivat High Steward Nerrol Hamastylin nauttimassa aamiaista Palatsin puutarhassa, yhdessä paikallisten poliitikkojen kanssa. Hamastyl kertoi odottavansa Simbulin paluuta lännestä, jossa tämä oli tapaamassa voimakkaita liittolaisia. Hän odotteli myös jo päiviä myöhässä olevan diplomaatti Simcockin paluuta Rashemenista, tuosta kylmästä joutomaasta, jolla on vähintään Aglarondin veroinen sotahistoria Thayta vastaan.

Jääden odottelemaan tapahtumien kehittymistä, sankarimme suuntasivat kauan odotetun henkilökohtaisen huollon pariin. Nuori mystikko Szaros Rhym oli päättänyt tutkia varjojen mailla kuulemaansa ääntä hieman tarkemmin, kun taas kokenut velhonmetsästäjä Gerard Greyfort läksi etsimään kiltatalolle hovimestaria. Vanhentunut Avele Aimion jäi kiltatalolle kirjoittamaan kirjettä kotopuoleen, kuten jäi myös puoli-haltia prinssi Belgarwyn, jonka sulkakynä kuvaili vivahteikkaasti hämähäkkieläinten erinomaisuutta hänen siskolleen osoitetussa kirjeessä.

Szaros löysi vastauksia Neljän Kuun Temppelistä, Selune-jumalattaren pyhäköstä. Kaunis ylipapitar Lenore lupasi tavoittavansa hengen, joka Szarosta oli lähestynyt, 500kultarahan rituaalimaksua vastaan. Thayn toivo uskoi hokkuspokkuksen, ja lupasi palaavansa puolen yön aikaan rituaalia varten. Tällä välin Avele oli käynyt tarkastamansa sijoituskohteensa, Guillevic Tynnyrintekijän työpajan ja Stragan Kaivosyhtiön. Molemmilla pyyhki hyvin. Avele lupautui seuraamaan Szarosta Selunen temppeliin, kun kiltatalon ovi rysähti auki ja Gerard saapui yhdessä uuden hovimestarin kanssa. Masvar Lohenjuoksu sammui oitis keittiöön, mutta Gerard vaati päästä mukaan temppelin rientoihin. Szaros ja Avele livahtivat temppelille, mutta päihtynyt sotaveteraani seurasi heitä. Kiitos ylipapitar Lenoren neuvokkuuden, vanha hurtta saatiin rauhoittumaan nuoren papittaren hoiviin, muiden valmistellessa rituaalia.

Valmistelut olivat turhia, sillä mikään määrä timanttipölyä ei olisi tuottanut tulosta. Ylipapitar ei saanut kontaktia Szarosta piinanneeseen henkeen, ja nuori punainen velho oli ymmällään. Outo tilanne vaati outoja ratkaisuja, ja sankarimme löysivät itsensä pian Gor-Marrakin Esoteerisen Veljeskunnan seitsemältä ovelta. Mukaan oli eksynyt myös metsäpoliisi Belgarwyn, joka nähtiin kutittelemassa lukkeja Loitsukallion kaupunginosassa.

Taikurimestari Uxofeus tiesi miten voi tavoittaa tavoittamattoman, ja ohjeisti urhojamme etsimään Zindarakin Kompassin. Hän neuvoi heitä matkaamaan velho Rhydian Mustaruusun tornille, Yuirwoodin rajalle. Rauhallinen maaseutumatkailu olikin otollinen porkkana politiikan koneistossa ryvettyneille sankareillemme, ja he läksivät matkaan.

Ratsastettuaan uusilla ratsuillaan (joskin Belgarwyn onnistui keplottelemaan vanhan sotaorinsa takaisin itselleen) Halendoksen kylän läpi, urhomme poikkesivat pusikkoisille kukkuloille, jotka reunustivat Yuirwoodin pohjoista rajaa. Kolmantena matkapäivänä he vihdoin saapuivat Mustaruusun tornille, ja pääsivät pähkäilemään vahvaan ulko-oveen kaiverrettua arvoitusta. Belgarwyn ratkaisi pähkinän oitis, ja sankarimme ryntäsivät sisään tornin aulaan, joka kuhisi pieniä kiukkuisia hiisiä. Käyttäen raskasta väkivaltaa linnunluisia vihernahkoja vastaan, sotapäällikkömme putsasivat aulan ja sen alaiset kellarit saastasta. Hyvä niin, sillä he viettivät seuraavan vuorokauden pähkäillen neljästä pilarista ja viidestä muinaisesta alkuaineesta koostuvaa arvoitusta.

Päästyään vihdoin eteenpäin, he kulkivat läpi hylättyjen makuusijojen ja työhuoneiden. Lopulta viidennessä kerroksessa he löysivät rituaalihuoneen, jonka katto oli romahtanut ja seinät kuivuneen veren peitossa. Huoneessa oli myös pieni, inhottavan näköinen olento, joka lyllersi heidän luokseen haisten pahalle. Tuo siansilmäinen ryökäle sai miekasta, mutta kuolema oli sille vain portti uuteen elämään, ja olento kasvoi lihaa ja luita säästelemättä hirmuiseksi demoniksi. Tuo, myöhemmin Glabrezuksi tunnistettu, otus osoitti kuitenkin ylimielisyyttä neljää kuolevaista sankariamme kohtaan, jotka osoittivat teoillaan jälleen olevansa askeleen lähempänä kuolemattomuutta.

Puhaltaen verta keuhkoistaan, soturimme ryhtyivät etsimään Zindarak Kompassia. He eivät olleet ainoita, jotka löysivät jotain sinä päivänä, sillä Yuirwoodin kauhu ja terrorisoija, lohikäärme-äiti Viarmantriul Kamala paikallisti sankarimme Mustaruusun torniin. Myrkkyä syösten tuo suuri käärmes ryhtyi repimään tornia alas kerros kerrallaan, ja rohkeat urhomme pakenivat kellariin. Myrkkykaasujen kirveltäen silmiä, sankarimme sytyttivät taikavalonsa ja lähtivät ryömien hiisitunneleihin. Sokkeloisista käytävistä he pelastivat Letard Vanuvarpaan, maahismiehen jota hiidet olivat käyttäneet käymälänään. Nöyryytyksestään välittämättä Letard opasti sankarimme ylös Yuirwoodiin ja sieltä Sinisen Sammakon majataloon.

Hyvästeltyään päähän potkitun maahisen, sankarimme liftasivat vankkurikyydin takaisin Velprintalariin, jossa he marssivat oitis mestaritaikuri Uxofeuksen puheille. Taikuri kellutti Zindarakin kompassia elohopeavadissa ja kutsui ajan ja avaruuden herroja. Ohuen ohut säie elohopeaa nousi astiasta, ja värisi kaukaisella äänellä:

”Valtakunnassa Sek-Anhurin, Vahdissa Assuranin Temppelin portilla, seisoo  Assurmaath Sekhmekheion.”

Riemu repesi rituaalin vihdoin onnistuessa, mutta vastaus herätti uusia kysymyksiä. Oliko kyseessä todella Asarkan,  jonka kokonimen värisevä ääni lausui. Urhomme tiesivät toki tuon edesmenneen pronssinahan toimineen nuoruudessaan temppelivartijana  mutta veljeskunnan kirjaston mukaan Sek-Anhurin valtakunta sijaitsi Suur-Mulhorandissa yli vuosituhat sitten.

Uxofeus neuvoi, että mikäli Szarosta todella oli lähestytty menneisyydestä, tarvittaisiin voimakasta noituutta äänen luokse pääsemiseksi. Sellaista jota taitavat vain Rashemenin Wychalaran noidat. Ehkä noidat myös tietävät minne on jäänyt suurlähettiläs Simcock?