Löydettyään velho Rhydian Mustaruusun
tornista potenttia divinaatiomagiaa huokuvan Zindarakin Kompassin, nelipäinen
sankarijuokomme, Avele ”Suu joka puhuu” Aemion, Szaros ”Punainen Sauva” Rhym,
Belgarwyn ”kitiinikuiskaaja” Olóssyne ja Gerard ”Shyvarin solan teurastaja”
Greyfort, pääsivät vihdoin palaaman Taikuri Uxofeuksen luo. Zindarakin kompassi
johdatti taikurin loitsut Assurmaath Asarkan Sekhmekheionia kohden, mutta oppiakseen
lisää, sankarimme ohjattiin kohti Rashemenia ja Wychalaran noitia.
Retkeilyn
uuvuttamina he palasivat Gor-Marrakin Esoteeristen Velhojen tornilta vielä
nimeämättömälle kiltatalolleen. Nautittuaan lyhyet yöunet ja herättyään
vastentahtoisesti kodinpäämies Masvar Lohenjuoksun kello seitsemän pekoneille,
kiltatalon ovea paukutettiin. Kalastaja Osip toi mukanaan kiireellistä sanaa
satamamestari Lennerd Westeralta, jonka luo urhomme marssivat oitis, joskin
ärtyneinä. Sembialaisen kuunari Harkonnen laiturilla kävi pian ilmi, ettei
sankareita odottanut Lennerd Westera toiminut omasta tahdostaan, vaan jonkin
mielenhallintaloitsun lumoamana. Sankareitamme Scyllon Valloittajan tuhosta
syyttänyt Westera sai ikäväkseen surmansa ennen mysteerin ratkeamista sillä
laiturille nalkkiin jääneet sankarimme saivat kimppuunsa vedenalaisen mahdin. C’tholduiniksi
itseään kutsuva aboleth luotaili ja tutki sankariemme voimatasoja mutta
vetäytyi lopulta tuhanneksi vuodeksi punomaan juoniaan urhojemme mahdollisten
jälkeläisten päiden menoksi.
Abolethin ilkeät telepatialoukkaukset saivat
Avelen itkemään vielä useiksi vuoroiksi taistelun jälkeen mutta Gerardin
olotila huononi nopeasti. Heittäydyttyään mereen kohtaamaan abolethin
molemmille suotuisassa ympäristössä, Gerard oli noussut pintaan haukatakseen
happea, jolloin hänen kasvoilleen lensi vesikauhuinen lepakko. Myöhemmin hän
spekuloi että kontakti vaahtoavan nahkasiiven kanssa sai hänen ihonsa kuulaaksi
ja vuotamaan ruumiinnesteitä pian taistelun jälkeen. Onneksi Valkur jumalalle
pyhitetty Suolatuulten kirkko oli lähellä, ja pastori Wilgerin parantavat
loitsut säästivät vanhan velhonmetsästäjän tuskaiselta lepakkorabies
tartunnalta.
Kuivattuaan kalsarinsa, sankarimme
suuntasivat kohti Velprintalarin neuvoston salia tapaamaan high-steward Nerrol
Hamastyliä sillä he muistelivat myös Hamastylin murehtineen Rashemenia. Neuvoston
Salin pihalla parveili jos jonkinmoista diplomaattia sillä oli kuun viimeisen
kymmenyksen viimeinen päivä ja jokaisen Aglarondilaisen kaupungin tahi yhteisön
edustajat kokoontuivat Velprintalariin Suurta Neuvostoa varten. Paikalla oli
myös Relkathin Jalan ihastuttava puolihaltiaprinsessa Blindesyn Olóssyne.
Belgarwynin ja tämän sisaren kohtaaminen oli lämminhenkinen, joskin yksikätinen
kapteeni Tarkaf Bluetusk viilensi tunnelmaa. Pian paikalle eksyi myös Nerrol
Hamastyl, joka oli silminnähden hermostunut, sillä Simbulin oli määrä esittää
Thayn-vastaisen offensiivin perusprinsiipit, eikä noitakuningatarta näkynyt
missään. Sankarien kerrottua Rashemen intresseistään Hamastylille, pyytää hän
heitä siirtymään tuohon kesyttömään pohjoiseen valtakuntaan välittömästi.
High-Steward on nimittäin huolissaan kadonneesta suurlähettilästä, Simcockista,
jonka vastuulla on pyytää Rashemeniä mukaan allianssiin. Hamastyl ohjeisti
urhot pikimmiten Noituuden Torneille velhotar Marina Bundaranin luo, jonka
voimilla matka Rashemeniin kävisi silmänräpäyksessä.
Poistuessaan Neuvoston salilta,
väkijoukosta putoaa kirje suoraan Belgarwynin eteen. Siihen oli laadittu:
”Veljesi. Metsäinkävijäin Sali, kysy Hwindiriä” ja allekirjoituksessa vihreän
nuolen symboli. Kirje kuumotteli puolihaltian sormia, sillä vihjeet hänen
kadonneesta isoveljestään Prinssi Branelwyristä olivat harvassa. Sankarimme
poikkesivat kuitenkin ensin Noituuden Torneille, kolmelle taikuuden pilarille,
jotka kohosivat kuin kohtalon oikusta aivan Velhoroihun velhonmetsästäjien
kartanon vieressä. Ihailtuaan velhottarien taianomaista viidakkoa, toverimme pääsivät
velhotar Marinan juttusille. Neiti Bundaran tiesi kollegansa Andika Jasarin
vieneen Simcockin teleportaation keinoin Rahskemeniin, jonne hän lupaa viedä
myös sankarimme. Velhotar puhui lämpimästi myös edesmenneestä Lenia
Taivastulesta, johon hän yhdisti Gerardin.
Velhottaren jäädessä preparoimaan
loitsujaan, sankarimme läksivät keräämään kamppeensa. Mutta tätä ennen he
suuntasivat Metsäinkävijäin Salille. Kirjeessä mainittu puolihaltia Hwindir
Jäälampi otti Belgarwynin ja Avelen avosylin vastaan, ihmiskaksikon jäädessä
yksille baaritiskin luo. Jäälampi kertoi uskovansa Prinssi Branelwynin olevan
elossa mutta vangittuna täällä Velprintalarissa. Puolihaltiamme ottivat uutisen
vastaan epäillen, mutta toiveikkaana. Hwindir vannoi saavansa asialle
vahvistuksen aivan näinä päivinä mutta hänen puheensa kääntyi nationalistiseen
puolihaltiapopulismiin, jossa maalattiin vihreämpää tulevaisuutta vailla
ihmisvallan iestä. Kauempaa tilannetta seurannut Gerard oli juuri nostamassa
tuoppia huulilleen, kun demagogin tiivistämää tunnelmaa leikattiin veitsen
terällä. Koristen verta, vanha velhonmetsästäjä kaatui polvilleen pidelleen
kurkkuaan, viitallisen salamurhaajan sännätessä ulos Salista. Aina yhtä valpas
Szaros ryntäsi puukottajan perään. Kiivas kujajuoksu päättyi lopulta vanhaan
satamaan, herättäen oitis epäilykset rikollislordi Rusmar Whitesnow, eli Snowmanin
suuntaan. Kiitos nopeiden hoitoloitsujen, Gerard selviytyi ja Hwindirin vakuutellessa
tietämättömyyttään, sankarimme poistuivat kiltatalolle pakkaamaan, jättäen
kansakunnan jakavan rotusodan vielä hetkeksi kytemään.
Palattuaan Noituuden Torneille, velhotar
Marina Bundaran lennätti urhomme teleportaatioringin luo. Korkean tornin
huipussa hän lausui loitsun, joka sinkosi toverimme kauas Rashemeniin,
ethran-parantaja Vela Peikonlemmen mökille. Matka suurlähettiläs Simcockin
löytämiseksi alkoi murheellisesti, sillä Marina onnistui taikomaan itsensä
kiviseinään. Loihdittu kiviseinä oli toiminut Simcockin ja velhotar Andikan
puolustuksena, mutta sankarimme löysivät kummankin pahoin kärsineet ruumiit
palaneen mökin luota. Samassa he joutuivat puolustamaan myös omia
henkiriepujaan. Sotatorven soidessa Mustan Luun örkkisoturit vyöryivät
sankareitamme kohden. Mutta edes raskaasti panssaroidut karhuilla ratsastavat
raakalaiset eivät pystyneet urhojamme lannistamaan, vaan pian vaappui itse
Mardulk Seipäänkärki käsi ojossa kohti viljavan kultaisia peltoja.
Kuolleen örkkikomentajan varusteista
löytyi juuri tähän sijaintiin osoittava kartta, jonka alkuperä oli
pääteltävissä thayhin. Lisäksi örkillä oli hallussaan Simcockin verinen
pergamentti, jonka tämän piti toimittaa Rashemenin Rautaherralle Volas
Dyervolkille. Kiitos avuliaan metsästäjän Radovan Kantorovin, matkamiehemme
pääsivät pian keskellä Rashemenia sijaitsevaan Mulptanin kaupunkiin.
Vietettyään yönsä Iloisen Naalin majatalossa, seurueemme vuokrasi ponit Termôn
Tinakengän talleilta, tarkoituksenaan ratsastaa Immilmariin, Rashemenin
pääkaupunkiin. Päivän ratsastus viiltävässä alkutalven viimassa sai osan
tovereistamme kokeilemaan Jhuild-tuliviiniä Kadonneen Tokan
tienvarsitavernassa. Matkan jatkuessa pilvisessä mutta yhä hyytävässä kelissä,
seurueemme saapui suuren telttaringin luo. Kävi ilmi että kerrankin tuuli oli
myötäinen, sillä leiri oli itsensä Rautaherran seurueen. Kookas soturipäällikkö
otti Aglarondin diplomaatit vastaan, ja kertoi olevansa matkalla Urlingiin,
keskustelemaan henkien ja wychalaran-noitien kanssa. Kuultuaan sankariemme
asian, hän kehotti näitä ratsastamaan Äyrämille, Urlingmetsän läheisille
vaikeakulkuisille nummille. Siellä heidän tulisi surmata Balakaha-peto, ja
täten ansaita henkien ja noitien suosio.
Yövyttyään Rautaherran teltoilla,
urhomme suuntasivat pohjoiseen. Äyrämät heittivät haasteen myös kokeneelle
Belgarwynille, jonka jäljitystaidot johtivat heidät jääpeikkojen railoon. Tällä
kertaa miekat jäivät tuppeen, sillä seurueen verbaalikot syöttivät peikoille
pajunköyttä. He saivat niistettyä näiltä vajakeilta myös vihjeen Balakahan
olinpaikasta, ja jatkoivat matkaansa kiireesti. Seuraavana päivänä pedon pesä
oli löydetty. Vaarallinen laskeutuminen luolaan ja kuiluihin ahdisti kiipeilijämme
tukalaan tilanteeseen itsensä Balakahan näyttäytyessä. Osan vielä roikkuessa
köysissä, behir-hirviöksi paljastunut peto iski kuin syöksemänsä salamat. Mutta
jos oli sen isku viekas ja nopea, niin oli myös itse taistelu. Voipuneina mutta
yhä hengissä, sankarimme riistivät olennolta sen lohkaremaisen pään ja
aloittivat monimutkaisen siirto-operaation sen kuljettamiseksi Urlingin kylään.
Palkkiokseen he löysivät myös lumotun laukun, jonka sisällä oli toistasataa
paunaa sipuleita.
Pyytäjämme suuntasivat kohti Urlingin
pientä kylää. Siellä Rautaherra Volas Dyervolk oli silminnähden hämmästynyt
sankarien uroteosta, ja lupasi puhua suopeasti kun oli aika puhuttaa noitia.
Tähtien loistaessa kirkkaina yö taivaalla, Rautaherra seurueineen opasti
urhomme Urlingmetsän rajalle. Noitavalojen hohteessa he kohtasivat seitsemän
alastonta naishahmoa, jotka puhuivat kuin yhdellä suulla. Rashemenilaiset
lauloivat ikivanhoja loitsujaan noidille, jotka vastasivat myös näiden
kysymyksiin. Wychalaran hyväksyi Rashemenin liiton Aglarondin kanssa ja
vannotti sodan Thayta vastaan tuovan siltikin suurta surua. Muodollisuuksien
päätyttyä, vain yksi naishahmoista jäi paikalleen ja lähestyi sankareita. Lady
Yhelbruna oli voimakas noita ja hän lupasi auttaa sankareita ottamaan vielä
kerran yhteyttä etsimäänsä henkeen. Hänen lausumansa loitsun voima oli
suunnaton, ja pian kaikkialla oli vain pilkkopimeää. Mutta tuon pimeyden
keskeltä astui esiin hahmo, kaljun soturin, jonka jokainen tunnisti
Asarkaniksi.
Hän kuuli Szaroksen kutsuvan ja
kertoi kohdanneensa Sildë-Yuirissa olennon nimeltä Xutan Tarkkailija. Tämä
muinaisen saurialaisen ylipapin henki tahtoi tuhota Asarkanin, sillä Kress the
Apostaten, luopion, paluuta ei ollut ennalta nähty. Kuolemansa hetkellä Asarkan
oli kutsunut Szarosta, mutta heräsi uudelleen. Hän oli jälleen jumalkuningas
Sek-Anhurin palveluksessa, Assuranin temppelivartijana. Asarkan kertoi
jumalkuninkaan ajan olevan lopussa ja hänen itsensä olevan yksi zahuur’eista,
pyhitetyistä sotureista, jotka vartioisivat tämän matkaa tuonpuoleiseen. Hän
pyysi Zharosta etsimään Sek-Anhurin hautatemppelin Azulduth suolajärven
rannalta. Asarkanin hahmon alkaessa hiipumaan hän vannotti Szarosta pitämään
itsensä turvassa, mutta kiirehtimään ennen kuin punaiset velhot saavat
Jumalvasaran mahdin haltuunsa.
Sulatellen vanhan pronssinahan
sanoja, urhot kiittivät Rautaherraa ja Wychalaran noitia. Heille neuvottiin
Immilmarissa sijaitseva Aglarondin lähetystö, jossa Simcock oli työskennellyt
ennen kuolemaansa. Kahden päivän hyisen matkustamisen jälkeen sankarimme
saavuttivat Ashane-järven rannalla kukoistavan Rashemenin helmen, kaupungin
jota dominoi valtaisa rautainen linnake. Aglarondin lähetystössä suurlähettilään
kuolemasta harmistunut virkailija Kamrt Palokaivo neuvoi urhomme velho Flurim
Taikakauran puheille. Muutaman tunnin valmistelun jälkeen tämä olikin valmis
loihtimaan diplomaattimme takaisin Velprintalariin. Mutta kesken loitsun velhon
ulkomuoto koki myös morfoosin, ja ystävälliset parrakkaat kasvot väistyivät
kylmän, tatuoidun kaljun hahmon tieltä. Silmänräpäyksessä Szaros tunnisti
vanhan mestarinsa Thaysta, Tsizergha Darnakin. Myös Gerard tunnisti miehen, sillä
hän on kohdannut tämän Shyvarin Sodan verilöylyssä. Tämän loitsu surmasi hänen
rakkaansa Lenia Taivastulen.
Samassa he olivat poissa.
