Chapter XI - Mustaruusu

Sankarimme matkasivat Velprintalariin Khuda Dadin junailemalla Varjoportaalilla. Portaalin jäädessä Telflammin Varjomestareiden haltuun, urhomme palasivat takaisin kiltatalolleen. Talon restaurointi oli vihdoin valmistunut ja oven yllä riippuva tyhjä vaakunakyltti odotti itselleen nimeä. Seuraavana aamuna, pureskeltuaan kuivamuonaa aamiaiseksi, urhomme läksivät raportoimaan Theskin tehtävän onnistumisesta. He tavoittivat High Steward Nerrol Hamastylin nauttimassa aamiaista Palatsin puutarhassa, yhdessä paikallisten poliitikkojen kanssa. Hamastyl kertoi odottavansa Simbulin paluuta lännestä, jossa tämä oli tapaamassa voimakkaita liittolaisia. Hän odotteli myös jo päiviä myöhässä olevan diplomaatti Simcockin paluuta Rashemenista, tuosta kylmästä joutomaasta, jolla on vähintään Aglarondin veroinen sotahistoria Thayta vastaan.

Jääden odottelemaan tapahtumien kehittymistä, sankarimme suuntasivat kauan odotetun henkilökohtaisen huollon pariin. Nuori mystikko Szaros Rhym oli päättänyt tutkia varjojen mailla kuulemaansa ääntä hieman tarkemmin, kun taas kokenut velhonmetsästäjä Gerard Greyfort läksi etsimään kiltatalolle hovimestaria. Vanhentunut Avele Aimion jäi kiltatalolle kirjoittamaan kirjettä kotopuoleen, kuten jäi myös puoli-haltia prinssi Belgarwyn, jonka sulkakynä kuvaili vivahteikkaasti hämähäkkieläinten erinomaisuutta hänen siskolleen osoitetussa kirjeessä.

Szaros löysi vastauksia Neljän Kuun Temppelistä, Selune-jumalattaren pyhäköstä. Kaunis ylipapitar Lenore lupasi tavoittavansa hengen, joka Szarosta oli lähestynyt, 500kultarahan rituaalimaksua vastaan. Thayn toivo uskoi hokkuspokkuksen, ja lupasi palaavansa puolen yön aikaan rituaalia varten. Tällä välin Avele oli käynyt tarkastamansa sijoituskohteensa, Guillevic Tynnyrintekijän työpajan ja Stragan Kaivosyhtiön. Molemmilla pyyhki hyvin. Avele lupautui seuraamaan Szarosta Selunen temppeliin, kun kiltatalon ovi rysähti auki ja Gerard saapui yhdessä uuden hovimestarin kanssa. Masvar Lohenjuoksu sammui oitis keittiöön, mutta Gerard vaati päästä mukaan temppelin rientoihin. Szaros ja Avele livahtivat temppelille, mutta päihtynyt sotaveteraani seurasi heitä. Kiitos ylipapitar Lenoren neuvokkuuden, vanha hurtta saatiin rauhoittumaan nuoren papittaren hoiviin, muiden valmistellessa rituaalia.

Valmistelut olivat turhia, sillä mikään määrä timanttipölyä ei olisi tuottanut tulosta. Ylipapitar ei saanut kontaktia Szarosta piinanneeseen henkeen, ja nuori punainen velho oli ymmällään. Outo tilanne vaati outoja ratkaisuja, ja sankarimme löysivät itsensä pian Gor-Marrakin Esoteerisen Veljeskunnan seitsemältä ovelta. Mukaan oli eksynyt myös metsäpoliisi Belgarwyn, joka nähtiin kutittelemassa lukkeja Loitsukallion kaupunginosassa.

Taikurimestari Uxofeus tiesi miten voi tavoittaa tavoittamattoman, ja ohjeisti urhojamme etsimään Zindarakin Kompassin. Hän neuvoi heitä matkaamaan velho Rhydian Mustaruusun tornille, Yuirwoodin rajalle. Rauhallinen maaseutumatkailu olikin otollinen porkkana politiikan koneistossa ryvettyneille sankareillemme, ja he läksivät matkaan.

Ratsastettuaan uusilla ratsuillaan (joskin Belgarwyn onnistui keplottelemaan vanhan sotaorinsa takaisin itselleen) Halendoksen kylän läpi, urhomme poikkesivat pusikkoisille kukkuloille, jotka reunustivat Yuirwoodin pohjoista rajaa. Kolmantena matkapäivänä he vihdoin saapuivat Mustaruusun tornille, ja pääsivät pähkäilemään vahvaan ulko-oveen kaiverrettua arvoitusta. Belgarwyn ratkaisi pähkinän oitis, ja sankarimme ryntäsivät sisään tornin aulaan, joka kuhisi pieniä kiukkuisia hiisiä. Käyttäen raskasta väkivaltaa linnunluisia vihernahkoja vastaan, sotapäällikkömme putsasivat aulan ja sen alaiset kellarit saastasta. Hyvä niin, sillä he viettivät seuraavan vuorokauden pähkäillen neljästä pilarista ja viidestä muinaisesta alkuaineesta koostuvaa arvoitusta.

Päästyään vihdoin eteenpäin, he kulkivat läpi hylättyjen makuusijojen ja työhuoneiden. Lopulta viidennessä kerroksessa he löysivät rituaalihuoneen, jonka katto oli romahtanut ja seinät kuivuneen veren peitossa. Huoneessa oli myös pieni, inhottavan näköinen olento, joka lyllersi heidän luokseen haisten pahalle. Tuo siansilmäinen ryökäle sai miekasta, mutta kuolema oli sille vain portti uuteen elämään, ja olento kasvoi lihaa ja luita säästelemättä hirmuiseksi demoniksi. Tuo, myöhemmin Glabrezuksi tunnistettu, otus osoitti kuitenkin ylimielisyyttä neljää kuolevaista sankariamme kohtaan, jotka osoittivat teoillaan jälleen olevansa askeleen lähempänä kuolemattomuutta.

Puhaltaen verta keuhkoistaan, soturimme ryhtyivät etsimään Zindarak Kompassia. He eivät olleet ainoita, jotka löysivät jotain sinä päivänä, sillä Yuirwoodin kauhu ja terrorisoija, lohikäärme-äiti Viarmantriul Kamala paikallisti sankarimme Mustaruusun torniin. Myrkkyä syösten tuo suuri käärmes ryhtyi repimään tornia alas kerros kerrallaan, ja rohkeat urhomme pakenivat kellariin. Myrkkykaasujen kirveltäen silmiä, sankarimme sytyttivät taikavalonsa ja lähtivät ryömien hiisitunneleihin. Sokkeloisista käytävistä he pelastivat Letard Vanuvarpaan, maahismiehen jota hiidet olivat käyttäneet käymälänään. Nöyryytyksestään välittämättä Letard opasti sankarimme ylös Yuirwoodiin ja sieltä Sinisen Sammakon majataloon.

Hyvästeltyään päähän potkitun maahisen, sankarimme liftasivat vankkurikyydin takaisin Velprintalariin, jossa he marssivat oitis mestaritaikuri Uxofeuksen puheille. Taikuri kellutti Zindarakin kompassia elohopeavadissa ja kutsui ajan ja avaruuden herroja. Ohuen ohut säie elohopeaa nousi astiasta, ja värisi kaukaisella äänellä:

”Valtakunnassa Sek-Anhurin, Vahdissa Assuranin Temppelin portilla, seisoo  Assurmaath Sekhmekheion.”

Riemu repesi rituaalin vihdoin onnistuessa, mutta vastaus herätti uusia kysymyksiä. Oliko kyseessä todella Asarkan,  jonka kokonimen värisevä ääni lausui. Urhomme tiesivät toki tuon edesmenneen pronssinahan toimineen nuoruudessaan temppelivartijana  mutta veljeskunnan kirjaston mukaan Sek-Anhurin valtakunta sijaitsi Suur-Mulhorandissa yli vuosituhat sitten.

Uxofeus neuvoi, että mikäli Szarosta todella oli lähestytty menneisyydestä, tarvittaisiin voimakasta noituutta äänen luokse pääsemiseksi. Sellaista jota taitavat vain Rashemenin Wychalaran noidat. Ehkä noidat myös tietävät minne on jäänyt suurlähettiläs Simcock?

Kertomuksia Varjoista, osa 3. - Prinsessan Kirje

Seuraava ote on kopioitu varoen hiilellä jäljentäen pergamenttipinkasta, jonka päällä Prinsessa Blindesyn kirjoitti kirjeensä 24.8.1372DR 

”Teidän korkeutenne Kuningatar Silverhand. 

Tämä kirje on mitä kiireellisin. Toimin salassa Yuirwoodin efooreilta, jotka päättivät salata tietomme, siksi veljeni Prinssi Belgarwyn Olóssyne on yksi kirjeen kantajista. Hän kumppaneineen ovat todistajinani, ja voitte luottaa heihin. 

 Aglarondin valtakuntaa uhataan jälleen idästä. Thayn zulkiirit ovat käyneet sotaa meidän tietämättämme, sotaa, jonka he ovat voittaneet. Nyt Sildëyuirin-transdimensio on valloitettu ja esi-vanhempiemme suorat perilliset, tähtihaltiat, hävitetty. Tämä tragedia ei käy ilman rangaistusta, mutta Punaisten velhojen uhkaan on reagoitava ensin. Heidän hallussaan on nyt lukemattomia portaaleja suoraan Yuirwoodin suojattuun sydämeen, josta käsin he voivat ohittaa valtakunnan puolustukset. Vihreä Velho Hamafil on aloittanut työn metsän lukuisten Menhir-portaalien turvaamiseksi.  On myös syytä uskoa, että zulkiirien tavoitteena on myös saada haltuunsa aertefakti Jumalvasara, mutta en valitettavasti voi vahvistaa tätä. Veljeni Belgarwyn valaiskoon tietomme tästä artifaktista. 

Pelkään että mikäli tähtihaltiain kohtalo ja vallatut portaalit Yuirwoodin tuodaan yleiseen tietoon, valtakuntamme saattaa haljeta kahtia jo ennen zulkiirien iskua. Tämä lienee osa heidän suunnitelmaansa. 

Kunnioittaen, Prinsessa Blindesyn Olóssyne

Kertomuksia Varjoista, osa 2. - Glarondarin linnake

Seuraava ote on kopioitu lautasliinasta, johon Szaros Rhym hahmotteli edellisenä yönä kokemansa unen, laatien sen vuoropuhelun muotoon. 13.8.1372DR.

Unessaan hän oli yhä Glarondarin linnoituksessa kuulusteluhuoneessa. Taustalla kädet puuskassa seisoi Gerard, tuijottaen heitä tuimasti. Iäkäs eversti Maldorn haroi lyhyttä partaansa ja kumartui heidän puoleensa: 

Ihmeeksi minun on todettava että uskon teitä. Mikään ei viittaa että kertomanne olisi Valetta ja herra Sekhmekheion, teidän täytyisi olla hirvittävä flagelantti jos tekisitte kehollenne moiset arvet vain tarinan tähden! Mutta tapa jolla saavuitte on herättänyt epäluuloja ja kummastusta, joten en voi taata turvallisuuttanne täällä linnoituksessa. Mutta luottamusta ja arvostusta voi ansaita vai mitä herra Sekhmekheion, siksi haluan teidät palvelukseeni. Mukaanne saatte vanhan toverini Luutnantti Greyfortin joka on vastuussa suoraan minulle. Laadin teille kulkuluvan ja todistuksen jonka allekirjoitan ja sinetöin, se olkoon turvananne. Mutta tietäkää nuori herra Rhym, samalla pergamentilla valtuutan myös herra Greyfortin toteuttamaan nopeaa oikeutta mikäli sananne osoittautuvat valheellisiksi..

Kääntyen Gerardin puoleen: Luutnantti, ottakaa mukaanne myös vieraamme Velprintalarin hovista, Neiti Amion, en kestä häntä enää..”

Kertomuksia Varjoista, osa 1. - Punainen Velho

Seuraava ote on kopioitu kaarnan palasta, johon Szaros Rhym kirjoitti mietteitään kolmannessa persoonassa, 11.8.1372DR

Rehvastelu ja suuri suu. Ne olivat olleet hänen taakkanaan pienestä pitäen. Oli asia mikä tahansa, aina hänen nopea kielensä syöksi sanoja joita hän pian katuisi. Jo pienenä hän puhui itsensä tilanteeseen, josta maksoi nyt kalliisti. Nyt, jälkiviisaana, hän ei enää vannoisi tulevansa Arkki-Transmutaattoriksi aivan yhtä vikkelään mitä puolitoistavuosikymmentä sitten, ja tätä valkoista valetta hän joutui paikkailemaan ja paisuttamaan näihin päiviin asti. Vain yhtä kuun kiertoa sitten hänen puheillensa tuli vihdoin loppu, kun hänen oppilastoverinsa Segoris paljasti hänen valheensa molempien Mestarille. Jos hän ei olisi rehvastellut olevansa Segorista parempi käytännössä katsoen kaikessa, ei tuo lurjus olisi ehkä laverrellut. 

Hädissään hän kääntyi vartijaorjansa Asarkanin puoleen, mutta tämä yllätti hänet tietämällä hänen ahdingostaan. Asarkanin avulla he saivat käsiinsä Öljy-Jhangharan ja tämän tutkimat konjurantti-välineet, ja lopulta uhkailun ja kevyen kidutuksen jälkeen Öljy suostui paljastamaan transdimensionaalisen siirtymäamuletin salat.

 Jos vain hän olisi jälleen pysynyt hiljaa eikä Öljy olisi kuullut hirveitä uhkailuja ja solvauksia joita hän suustaan jälleen kerran pääsi, ei tuo kirottu konjurantti-oppilas olisi varmaankaan livauttanut ohjeistukseensa vääriä koordinaatteja.  

Teleportaatio-loitsu on jotain mitä hän ei kyllä halua kokea hetkeen uudestaan. Hänen vatsaansa väänsi, päätä jyskytti, mahtoiko hän jopa antaa hieman ylen, kunnes sumu heidän ympäriltään lopulta hälveni. Lukukammion kiillotettu marmorilattia ja tunkkainen synkkyys olivat vaihtuneet hiekkakenttään, korkeisiin, rujosti työstettyihin kivivarustuksiin ja siniseen taivaaseen jota vasten viuhuivat tuulen piekseminä lukuisat vaakunat ja liput. Näitä vihreäkeltaisia lippuja koristivat hurjat aarnikotkat, jotka hän oli oppinut tuntemaan pienestä pitäen vihollisen, Aglarondin valtakunnan, symbolina. Huomattuaan ympärillään kymmenet miekkoja huotristaan vetävät soturit ja ritarit, hän oli nostanut kätensä pystyyn, Asarkanin seuratessa hänen esimerkkiään.  

Ja jälleen hänen suunsa oli hänen järkeään edellä: ”Minä olen Szaros Rhym!  En ole Punainen Velho! Minä antaudun!”

Chapter X - Alabasterin Miekat

Turvattuaan Thesk-vuorien örkkien kaivostoiminnan jatkuvuuden tuleville vuosille, urhomme jatkoivat matkaansa kohti Phsantin kauppakaupunkia. Ratsujen hidas jolkutus palautti seurueemme takaisin Kultaiselle Tielle ja Ruskean Ratsun majataloon. Tuolle yölle ei unta kuitenkaan suotu, sillä vihollinen oli jälleen läsnä. Luinen epäkuollut soturi apureineen ryntäsi sankariemme yösijoille, pakottaen heidät jälleen taistelemaan henkensä puolesta. Luurankojen pirstoutuessa seinille, kävi ilmi että myös osa majatalonpitäjä Moskalin muista vieraista oli pahan lumon alla. Näitä raahustavia zombeja oli siis myös tappaminen. Ennen kiivasta iskuaan majatalon sisäpihalle, urhot pelastivat rujon bardin Khuda Dadin vaimoineen ja näiden jäädessä elvyttämään majatalon isäntää. Ulkona urhojamme odotti häijyn nekromantian syy ja seuraus, Punainen Velho Thazal Tabar. Mutta kaikki elävä kuolee, ja punakaapu syöksyi sikolättiin taikasalaman lyömänä. Taistelu pihalla rymyäviä kätyreitä vastaan olisi ollut nopea, ellei punaisia velhoja olisi ollut kaksi. Kaikenlisäksi niillä oli mukanaan zombifikaation onnistuneesti läpikäynyt beholder, jonka epätarkat mutta vaaralliset silmäsäteet nostivat taistelun vaikeusastetta.

Lopulta mätäpaise oli maassa, toinen punainen velho pelotettu tiehensä ja zombiet lyöty. Mutta Szaros sai tuntea voiton piston kyljessään haavoittuessaan vakavasti joukkonsa viimeisen luurankosotilaan mustasta nuolesta. Majatalon roihutessa kohti tähtitaivasta, urhot, isäntä Moskal, Khuda Dad ja Nasreen poistuivat tuolta surulliselta paikalta, ratsastaen vauhdilla kohti Phsanttia uuden hyökkäyksen pelossa.

Päivän valjettua väsynyttä retkuetta vastaan ratsasti Phsantista lähtenyt sotilasryhmä. Joukon komentaja määräsi urhoillemme saattueen ja heidän matkansa Phsanttiin sujui rauhaisasti. Khuda Dadin pyynnöstä, urhomme eivät majoittuneet paikalliseen majataloon, vaan kätkivät tavaransa bardin vanhan ystävän, Borthenin isoäidin yläkertaan. He uskoivat tämän lymypaikan mahdollistavan turvallisen liikkumisen kaupungissa, ilman että Thayn velhot saisivat heistä vihiä.

Seuraavaksi he marssivat Alabasteri Bastioniin, Theskin Kounsiilin vahvaan majapaikkaan. Kauppaprinssi Wendrel Balindre otti odotetun seurueen innolla vastaan, ja esitteli heidät lopulle kounsiilille, jonka jäsenet olivat kukin Theskin kaupunkien mahtihenkilöitä. Kounsiilin vastaus sankarien esittämään pyyntöön oli kaksijakoinen, mutta kiitos Avelen oraalisten lahjojen, enemmistä saatiin kannattamaan Thayn vastaisia sotatoimia.

Suoritettuaan alkuperäisen tehtävänsä, paluu Velprintalariin alkoi painamaan urhojemme mielissä. Khuda Dadin toveri, Valeria Havong, esitteli heille tarinan taikuri Malath Tanthulin luomasta portaalista, jonka avulla paluu Velprintalariin olisi välitön. Heidän tarvitsisi vain saada portaalin avain takaisin haltuunsa shou-kaupungista. Tuo itäisten ihmisten asuttama eksoottinen miljöö toimi myös paikallisten rikollisten temmellyskenttänä, ja yksi heistä oli mies nimeltä Tuan Geming. Valerian tiedustelutietojen mukaan juuri hän piti hallussaan portaalin avainta, ja pienellä suostuttelulla sankarimme olivat jälleen valmiita tappamaan.

Isku Shou-kaupunkiin oli nopea ja tehokas. Pesulan alakerrassa sijainnut oopiumiluola oli täynnä vinosilmiä, joista sankarimme surmasivat pahantahtoiset. Murtautuessaan syvemmälle oopiumluolan syövereihin, kävi ilmi että Tuan Geming miehineen vangitsi huumeiden käyttäjiä häkkeihin ja käytti heitä osanaan synkkiä rituaaleja. Myrskytessään viimeiseen rituaalihuoneeseen ja kohdatessaan Tuan Gemingin silmästä silmään, urhomme todistavat hirvittävää morfoosia, joka vääristi ihmisvartaloita suomujen ja piikkien peittämiksi, käärmepartaisiksi pitkiä vesureita heiluttaviksi hirviöiksi. Mutta yksikään hirviö tai samurai ei kestänyt todellisen sankaruuden mahtia, ja kuppi kallistui urhoillemme jälleen kerran. Rituaalipedestaalilla muutosprosessin avaimena toiminut portaaliavain takavarikoitiin ja iskuryhmä palasi takaisin läntiseen kaupunkiin. Akateemikkona tunnettu tietäjä Dagobert opasti koko seurueen kellariinsa, jossa hänellä sattui olemaan toimimaton ulottuvuusportaali. Khuda Dad avusti urhoja aktivoimaan hopearenkaan, joka häivytti kellarit,  Akateemikot ja Valeriat kaukaisuuteen. Matkatessaan varjoisen meren yli kohti eteläistä Velprintalaria, kaukainen ääni kutsui Szarosta, hämmentäen nuoren noidan. Mutta muutkin olivat hämmentyneitä, sillä he havahtuivat vanhaan temppeliin, jossa vieras mies onnitteli Khuda Dadia tämän avattua jälleen portaalin Velprintalarin ja Phsantin välille.

 Belgarwynnin aavistaessa Khudan toimet Telfammin varjomestarien kolttosiksi, Szaros pohti yhä varjoissa kuulemaansa ääntä, joka käski häntä etsimään sen. 

Chapter IX - Kohti Telflammia!

Kiitos sankariemme ponnisteluiden, Velprintalarin satama oli jälleen sumuton. Tämä tiesi uuden luvun alkua myös uroillemme sillä he pystyivät vihdoin purjehtimaan Theskin valtakuntaan, ja täten jatkamaan tehtäväänsä. Kannettuaan kapsäkkinsä Storm Nomad karavelin ruumaan kapteeni Suzu Shagish käänsi keulapuomin kohti Telflammia. Meren käynti oli raakaa, ja muuan suuri aalto keinutti alusta puolelta toiselle. Aallon mukana kannelle nousi kolme suomuista shahuagin kostajaa, johtajanaan Songol Sevengill, jo päihitetyn Scyllon Valloittajan veli. Songol puhui, Songol haastoi ja Songol halkesi kuin valaanruho aurinkoisella rannalla. Osa laivan miehistöstä piti tapahtumaa ja urhojen toimia epäonnisina, varsinkin tulevan yön tapahtumien johdosta. Yövahti hälytti miehistön kannelle sillä isomaston juuresta oli löytynyt ruumis. Rankka-Reuhen oli kuiva ja kauhistunut vainaja, ja syy hänen kohtaloonsa oli mysteeri. Silminnäkijöitä ei ollut, mutta monella oli tarinansa kerrottavana. Sankarimme suorittivatkin mittavat kuulustelut, epäillen kaikkia paitsi itseään. Heidän lisäkseen myös Telflammiin matkalla oleva seikkailija-noviisi Malory Dugas, suoritti omat tutkimuksensa, epäillen sankareita.

Seuraavana päivänä epäilykset olivat kohdistuneet palkkasoturi Abramoniin, joka yhdessä Kurbag the Abuserin kanssa olivat mukana turvaamassa urhojemme diplomaattista koskemattomuutta. Abramon vaikutti kuumeiselta ja mies oli paniikin partaalla. Myös Thayn tulevalla nekromantikolla, Szaros Rhymillä oli oma epäiltynsä, nuori kauppiaantytär, LIda Lemontev. Telflammin häämöttäessä jo horisontissa, Abramov lopultakin murtui ja vaahtosi deliriumin kynnyksellä. Tällöin Szaroksen kuolleisiin suuntautuva kiinnostus vihdoin palkittiin, sillä hänen tapaamansa neiti Lemontev osoittautui menneiden murheiden aaveeksi. Onneksi sankarimme olivat kannella, sillä aave otti haltuunsa Suur-Bruunon, väkevän eunukin, jonka iskut olisivat vaatineet muuten useita uhreja. Elinvoimaa imevä kummitus sai lopulta miekasta ja pyyhittyään ektoplasmat sapeleistaan, sankarimme ottivat Abramovin kuulusteluun. Nujerrettu miespolo tunnusti murhanneensa nuoren tytön samalla merireitillä 15vuotta aikaisemmin, eikä Kapteeni Shagish nähnyt muuta vaihtoehtoa kuin viiltää murhaajan henkitorvi.

Lopulta Telflammin valot vihdoin näkyivät , ja purjehtiessaan Castle Balindren ohi kaupungin satamaan, merineitsyemme saivat jälleen maata jalkojensa alle. Puhelias bardi Khuda Dad oli myöskin avulias, ja neuvoi diplomaattimme Shadowsun nimiseen majataloon, josta he voisivat aloittaa operaationsa. Tulevana päivänä he matkasivat Kauppiaiden Linnakkeeseen, jossa he tapasivat Telflammin Kauppiaiden Kounsiilin puheenjohtajan Kauppaprinssi Wendren Balindren. Kauppaprinssi ei vaatinut suurta taivuttelua luvatakseen kaupungin tuen Aglarondille, mikäli sotaan Thayn tyrannia vastaan ryhdyttäisiin. Kounsiilin jäsenet Pren Salgirk ja Aon Ponlok sen sijaan olivat epäileväisempia. Kauppaprinssi Balindre lupasi aloittaa myötämieliset puheet myös Theskin Suurkounsiilissa, Phsantin kaupungissa, jonne hän olisi matkalla seuraavaksi. Kahdenkesken hän myös lisäsi, että neuvotteluja edesauttaisi mikäli urhot poikkeaisivat matkallaan Zarthulin kaivoskylään, sillä monet Kounsiilin jäsenistä olivat osakkaina Zarthulin malmikaivoksessa, joka oli nyt tuntemattomasta syystä tyrehtynyt. Asiasta sovittiin ja urhomme poistuivat nauttimaan kaupungin keskustorin antimista. Idästä Kultaista Tietä pitkin tuodut erikoisuudet pistävätkin torilla silmään, mutta silmäshoppailu sai pian uhkaavan käänteen kun Szaros kohtasi huonoksi onnekseen vanhoja tuttuja. Miehillä oli ajellut päät,  punaiset viitat ja tatuoidut kasvot. Toinen miehistä oli Szaroksen vanha evokaattori opettaja, Sorander Haut,  Thaylainen akateemikko, joka oli oletettavasti suorassa yhteydessä Szaroksen vanhaan mestariin, Tizergha Darnakiin. Evokaattorivelho uhosi ottavansa välittömästi yhteyttä itään, sillä hän ei uskonut Szaroksen hätävaleita laisinkaan paikkaansa pitäviksi. Tästä kauhistuneina urhomme ryntäsivät takaisin majataloon kerätäkseen tavaransa. He ohjasivat ratsunsa Kultaiselle tielle kohti Phsanttia, jättäen pahoitteluviestin Kauppaprinsille, jonka he toivoivat tapaavansa jälleen kymmenpäivän kuluttua Phsantissa.

Kultainen tie vei urhomme ensin Grefin Ylityksen majataloon, jossa he todistivat tuiganin horden perintöä, kurkkulaulantaa. Phentin sotilaslinnoitus puhui synkkää kuvakieltä Thayn valloitusretkistä myös Theskin valtakuntaan. Lopulta Ruskean Ratsumiehen majatalosta urhomme kääntyivät kaakkoon kohti Theskin vuoria ja Zarthulin kaivoskylää. Lopulta möykkyinen vankkuripolku päättyi rumien tönöjen rykelmään, jota vain kaivostoiminnan aloittaneet pasifistiörkit kutsuisivat kodikseen. Huomaamattomasti mukana kulkenut Kurbag the Abuser osoittautui oivaksi tulkiksi asioidessa kylän vanhimman Ragulgin kanssa. Vanha vihernahka valitteli Pikijuuren kaivoksen olevan poissa toiminnasta sillä kaivosmiehet olivat kaivaneet liian syvälle. Balrogit silmissään urhomme kuitenkin lupasivat tutkia hylätyt kaivokset. Örkkimainarit opastivat tunnelitarkastajat sortuman luo, josta huhuttiin Dagul Gajarbanin eli demonikäärmeen iskeneen. Puoliksi sulaneet kaivajan jäänteet tukivat tätä olettamusta, ja seinässä olevan aukon sisältä paljastunut, viisi tasoinen muinaisten saurusrotujen temppeli vahvisti sen. Demonikäärme osoittautui Spirit Nagaksi, jonka tasolta toiselle ylettyvät metkut koituivat liki urhojemme kohtaloksi. Lopulta käärmes oli kuitenkin päätön, mutta tämä maksoi Belgarwynnin molemmat lemmikit. Maailmanloppua hehkuttavat kaiverrukset temppelin metalliseinissä eivät painaneet sankariemme mieliä synkkyyteen, vaan he palasivat takaisin örkkikylään juhlittuina sankareina.

Krapulaisina ja satulanalukset täynnä raakaa piisaminlihaa, urhomme läksivät ratsain kohti Phsantin lähihistoriallisesti merkittävää kaupunkia.

Chapter VIII - Aglarondin Noita-Kuningatar

Urhomme onnistuivat täpärästi pelastamaan Gerardin velhonmetsästäjä toverin, Hylbrand Warspiken pahamaineisen rikollislordin Rusmar ”Snowman” Whitesnow kynsistä. Velhonmetsästäjä Warspike oli kiitollinen, mutta pelkäsi yhä Snowmanin katalaa kostoa. Warspike majoitettiinkin takaisin Wizards Pyreen eli Velhoroihuun, jossa Magefinder General Kolmbarc toivotti Gerardin tervetulleeksi takaisin velhonmetsästäjien riveihin.

Vietettyään hiljaisen aamun Paladin’s Innissä, Avelen haltiaystävä Aeson Soora toi mukanaan kauan odotetun kutsun Vihreään Palatsiin, jossa urhojamme odotti tapaaminen High-Steward Nerrol Hamastylin kanssa. Palatsi itsessään oli huikaiseva ilmestys, mutta kunnioitusta herätti myös obsidian study, muusta maailmasta eristetty mystinen huone, jossa Aglarondin tärkeimmät saattoivat puhua suurimpia salaisuuksiaan. High-Steward Nerrol Hamastyl oli luonnollisesti järkyttynyt urhojen tuomista uutisista ja uskoi rauhanajan olevan ohitse. Tämän vahvisti itse Noita-ruhtinatar Alassra Silverhand, tutummin Simbul, joka kaikkien yllätykseksi ilmestyi myös paikalle. Hän kertoi Punaisten Velhojen saaneen Jumalvasaran jo haltuunsa ja että lännen ja Aglarondin ainoa varteenotettava mahdollisuus on ennaltaehkäisevä isku ja Thayn kukistaminen, tarkoitti se sitten surua, verta ja totaalista sotaa.

Epäiltyään ensin Szaroksen tarkoitusperiä, Simbul päätyi lopulta käyttämään sankareitamme apunaan. Yuirwoodin prinssinä, Belgarwyn sai kunniakseen toimia Aglarondin lähettiläänä, jonka tehtäviin kuuluu valtakunnan liittolaisten haaliminen yhdeksi yhtenäiseksi rintamaksi tuota itäistä pahuuden akselia vastaan, jota Szaros kutsuu kotimaakseen.

Myöhemmin illan suussa tarkastellessaan aikaisemmin hankkimaansa omistusasuntoa, urhomme saivat kutsumattoman vieraan lihaisasta golemista. Kiinteistövälittä Bogdan Lundmarkin yhtiökumppani Dragotin Janda jäi tämän hirviöluomuksen ainoaksi uhriksi, mutta veri ja eritteet tahrivat vastamaalatun eteishallin jälleen remonttikuntoon. Vimmoissaan ja Punaisia Velhoja peläten, sankarimme hakivat Esoteric Order of Gor-Marrakin taikuritornista velho Semazifin tutkimaan golemin raatoa, ja Semazifin onnistuikin onkia olennon mustasta sydänlihasta vihreää nuolenkärkeä muistuttava amuletti. Tämä herätti sankareidemme salapoliisivaistot, oliko vihreä nuolenpää puolihaltioiden vapautusliikeen, Society of Verdant Arrowin symboli? Vai oliko se hämäystä? Punaiset Velhot? Rikollislordi Snowman? Hämmennyksissään he antoivat asian olla, mutta päättivät yksissä tuumin tarkkailla tilanteen kehittymistä.

Sumu joka mahdollisti golemin avoimen hiippailun kaupungin kaduilla jatkui yhä seuraavana päivänä. High Steward Hamastyl täydensi Noitakuningatar Simbulin määräystä ehdottamalla sankareillemme laivamatkaa Theskin valtakuntaan, Teflamin vapaakaupunkiin ja Theskin pääkaupunki Phsantiin. Aloittamalla allianssitunnustelut lähinaapureista Simbulille jäisi hieman enemmän aikaa järjestää rivejä Velprintalarissa kaukaisempien liittolaisten haalimista varten. Hamastylin ehdotuksesta, urhomme jatkoivat The Maroon Regiment palkkasoturikomppaniaan, josta he palkkasivat avukseen Shyvarin Solan verilöylyn veteraanin,  kirvestä käyttävän viiksekkään kaljupään Abramonin sekä sympaattisen morningstar puoliörkin Kurbag the Abuserin. Sen sijaan satamamestari Lennerd Westera tarjosi vain huonoja uutisia, yksikään laiva ei poistuisi satamasta ennen hernerokkasumun hellittämistä. Storm Nomad laivan kapteeni Zuzu Shagish sentään lupasi laivapaikan jahka lähtö olisi mahdollinen.

Käytyään The Torchissa, koko Velprintalarin satamaa valvovassa majakassa, urhomme saivat Velho Vuraz Mustekalalta tiedon, ettei sumu ole luonnollinen. Eipä aikaakaan kun he jo läksivät kohti Raatoluotoa urhean kalamies Osipin soutuveneessä. Jo Raatoluodon rantavesillä heidän kimppuunsa kävivät hain nahkaiset aaltopirut Sahuaginit. Lyötyään nuo aggressiiviset sahahampaat, sankarit rantautuivat luodolle ja löysivät ajopuista ja merilevästä rakennetusta majasta ruumiin ja onkalon luodon sisäiseen luolaan. Tuossa luolassa he tavoittavat ruman eukon majoineen. Tuo merihaahka siskoineen sai maistaa miekan terää. Kävi ilmi että noitasiskokset olivat osa katalan vetten valtiaan, sahuagin Lordi Scyllonin juonta. Vuosikymmeniä valmisteltu juoni valui kuitenkin hukkaan yhdessä Scyllonin sydänveren kanssa.

Osipin iskiessä aironsa veteen, sankarimme näkivät sumun haihtuvan silmissä ja lähdön kohti Telflamia koittavan.

Chapter VII - Välikysymyksiä ja käytäväkävelyjä Velprintalarissa

Kotiuduttuaan Aglarondin pääkaupunkiin, Velprintalariin, sankarimme pääsivät vihdoin eteenpäin tehtävässään. Suur-Aglarondin Muinaisesinein Etsijäin Killan Suur-Etsijä Lordi Varran Gloskil kutsui heidät tapaamiselle ja urhomme läksivät kohti Amberhillin kaupunginosaa. Matka päättyi leimahdukseen jo ennen kaupungin keskustoria, sillä kolmikerroksinen asuinrakennus oli ilmiliekeissä. Pätsin sydämestä Gerard ja Belgarwyn löysivät ihka-aidon tulielementaalin, jonka korventavat iskut pistivät sankarikaksikon taidot koetukselle. Heidän onnistui myös pelastamaan Isoisä Dotsk hiilenä hehkuvasta talosta, mutta tämän tyttärenpoika Darvin heittäityi epätoivoissaan omaan turmioonsa. Pakattuaan palkkionsa ja vaihdettuaan Belgarwynin hiiltyneet vaatteet, sankarimme tapasivat vihdoin Lordi Gloskilin. Lordi lupasi käyttää mahtiaan kounsiilin jäsenenä ja järjestää urhoillemme tapaamisen High Steward Nerrol Hamastylin tai itsensä Simbulin kanssa, mutta haltia-tiaran lisäksi hän tahtoi vastapalveluksen.

Ennen kuin sankarimme ehtivät tylsistyä, he olivat jo saattamassa kirjuri Rilker Helmitaulua maustekauppa Muhaddaniin. Maustekaupan omistavat kothialaiset serkukset Artan ja Hormoz eivät olleet suopeita herra Helmitaulun vaatimuksille ja tilanne kärjistyi verilöylyyn, jossa väkivaltaisen lopun koki 5 miestä ja yksi vammautui elinikäisesti. Sankarien osuutta tapahtumien kulkuun tutkitaan yhä.

Gerard Greyfort löysi kuolleen kothialaisen sormesta uniikin sormuksen, jonka hän tunnisti kuuluvan magefinder numero 158:lle, Hylbrand Warspikelle. Tämän johdosta he menivät käymään Wizards Pyreen eli Velhoroihuun, Hagalt Arkkisurman 300vuotta sitten perustamaan velhon metsästäjiä kouluttavaan linnakkeeseen. Kenraali Kolmbarcin ja majuri Torendilin ollessa koulutusreissulla, kapteeni Mason Balogh ojensi sankareillemme auttavan kätensä. He sopivat urhojen yrittävän vielä kerran etsiä tuuliajolle joutuneen Warspiken. Ja Warspiken he löysivät, vanhasta satamasta läheltä Lahokölin merimieskapakkaa. Varasto 26:n alla sijaitsi Pain Pit eli Kärsimysten Kuoppa, jossa rikollisnero Rusmar Whitesnow, tuttavallisemmin Snowman pyöritti laitonta taistelurinkiä. Tämän viereltä he näkivät Hylbrand Warspiken kärsineen hahmon ja pelastaakseen vanhan toverinsa, Gerard lupautui kohtamaan Kuopan pelätyimmän soturin kaksintaistelussa.

 Mesurg the Deep Demon oli kokenut kehätaistelija ja hallitsi näytöstä Gerardia vastaan, joten Avele, Szaros ja Belgarwyn punoivat tulisen lohikäärmeilluusion, jonka avulla Gerard ja Hylbrand pakenivat Snowmanin otteesta. Muiden paetessa takaisin vanhaan satamaan, velhonmetsästäjä-kaksikko löysi itsensä rikollisten maanalaisesta valtakunnasta.

Chapter VI - Kaupunki joka ei ole nähnyt sotaa

Matkustettuaan ulottuvuuksien ja haltiametsien läpi, urhomme saapuivat vihdoin Aglarondin pääkaupunkiin Velprintalariin. Tuon muurittoman suurkaupungin sadat rakennukset aaltoilivat suojaisaa satamapoukamaa ympäröivillä kukkuloilla, ja tuon vanhan kaupungin vivahteikas elämä kävi sankareillemme pian tutuksi. Puolihaltiatar Avele illasti Silverymoonin lähetystössä suur-lähettiläs Oluveara Kultasäihkeen kanssa ja tuli viimein vakuuttuneeksi ettei rouva suurlähettiläästä ole hänelle apua Relkathin Jalan hallitsijan, prinsessa Blindesynen antamassa tehtävässä. Myös prinssi Belgarwyn koki suurlähettilään tungettelevaksi. 

Seuraamalla Suur-Aglarondin Muinaisesinein Etsijäin Killan haltia-aarre ilmoitusta, sankarimme tapasivat Makt taidemeklarin, joka lupasi järjestää heille tapaamisen Killan puheenjohtajan, lordi Varran Gloskilin kanssa. Tätä tapaamista odotellessa he päättivät ratkoa kaupunkilaisten ongelmia, ja ryhtyivätkin Gerardin hankkimilla väliaikaisilla aseenkantoluvilla tekemään alkemistien killalle palvelusta. Hakiessaan alkemisti Ogus Umailin unohtunutta Halruaalaista upokasta killan vanhasta päämajasta, sankareitamme puri alkemistikärpänen nimeltä Baxter. Tästä selvittyään he rauhoittivat hermojaan talokaupoilla sillä arvokiinteistö on aina kannattava sijoitus. Lopulta urhoillemme välitettiin viesti ja jos sanansaattajaa on uskominen, lordi Gloskil on vihdoin valmis tapaamiselle.

Chapter V - Prinsessan Kirje

Palattuaan monen sattuman ja lukuisten mutkien jälkeen takaisin Relkathin Jalkaan, sankarimme huomasivat että elo siellä jatkui muuttumattomana. Huoli oli kuitenkin herännyt sillä lohikäärmeen huhuttiin mellastavan Yuirwoodin siimeksessä. Urhomme onnistuivat järjestämään itselleen audienssin Prinsessa Blindesynen ja tämän efoorien kanssa, jossa he kertoivat huolestuttavista havainnoistaan sekä Uail-Silden raunioissa että toisessa ulottuvuudessa jonne he tempautuivat vahingossa. Neuvosto oli kauhuissaan kuullessaan hypoteesin että Thayn zulkiirit valmistelevat mahdollista iskua ulottuvuusportaalien avulla Sildëyuirista käsin. He eivät kuitenkaan päässet yksimielisyyten miten asian kanssa olisi edettävä. 

Myöhemmin yöllä Prinsessa tapasi urhomme Silvanuksen temppelin puutarhassa. Hän esitti urhoille pyynnön toimittaa tieto Thayn suunnitelmista Velprintalariin Simbulin tai tämän liittolaisten kuultavaksi. Lahjomalla keräilystä innostuneen Royal Councilin jäsenen, Suur-Aglarondin Muinaisesinein Etsijäin Killan puheenjohtajan, Lordi Varran Gloskilin, sankarimme voisivat saada audienssin Simbulin tai High-Steward Nerrol Hamastylin kanssa. Samalla urhomme voisivat tutkia miksi Lordi Gloskil rohkaisee ja rahoittaa haltiaraunioiden ryöstelyä. Sankareilla ei ole neuvoston mandaattia, vaan tulee toimittaa Prinsessa sinetöimä kirje salassa.

Retkue lähti liikkeelle jo seuraavana päivänä. Matka pohjoiseen suurkaupunkiin sujui liki kommelluksitta, maahaita surmaten ja kääpiömylläreitä lynkkaukselta pelastaen. Oli 28. Elokuuta ja talonpojat kantoivat kaikkialla runsaita antimiaan toreille myyntiin.

Chapters I-IV - Uhka Idästä

Puolihaltia nainen Avele Amion saapui itäiseen Glarondarin linnakkeeseen keskikesällä 1372. Silverymoonilaisena diplomaattina hän oli siellä tutustumassa Aglarondin puolustukseen Velprintalarin hovin kutsusta. Vierailu sai yllätyskäänteen kun kaksi miestä ilmestyi linnakkeen keskuspihalle teleportaatio taian avulla. He olivat nuori velho-oppilas Szaros Rhym ja hänen tumma henkivartijaorjansa Asarkan Sekhmekheion, jotka pakenivat Eltabbarista, Thayn pääkaupungista. Linnakkeen komentajan, eversti Maldornin johtamissa kuulusteluissa he hakivat Aglarondista turvapaikkaa mutta kenraali lupasi luottaa heidän sanaansa vain jos he toteuttaisivat palveluksia Aglarondin hyväksi ja todistaisivat hyvät aikeensa. Heitä kaitsimaan eversti valitsi luottomiehensä, veteraani Gerard Greyfortin. Mukaansa he saivat myös neiti Amionin joka koki kahden muukalaisen näyttelevän merkittävää osaa tulevissa tapahtumissa.

Nelikko suuntasi pian kohti Lendorin kylää josta oli raportoitu levottomuuksia. Matkan aikana Avele ja Gerard kuulostelivat thaylaisia, mutta Greyfortille oli annettu lupa käyttää asettaan mikäli muukalaisten fasadi olisi valetta. Vapautettuaan kylän rosvojen kynsistä, ja pelastettuaan kirjaviisaan Galfram Deepwoodin näiden satimesta he saivat kuulla Galframin toimineen tietopankkina Punaisille Velhoille. Tietäjä oli laverrellut ummet ja lammet voimakkaasta aertifaktista, Jumalvasarasta, jonka voimia punaiset velhot siis saattoivat havitella. Hän paljasti myös itse suunnitelleensa pyrkivänsä seuraavaksi Yuirwoodin metsään jossa sijaitsevista muinaisista haltiaraunioista hänen oli määrä löytää Aistinkivi, näkemisen väline joka vihjaisi Jumalvasaran olinpaikasta.

Neuvoteltuaan asiasta kapteeni Erhornin kanssa, nelikko lähti itse kohti Yuirwoodia saadakseen lisätietoa ja löytääkseen aistinkiven. He suuntasivat kohti Relkathin Jalkaa, suurta puol-haltia asutusta keskellä Yuirwoodia. Kymmenpäivää myöhemmin he saapuivat perille kukistettuaan ensin Vanhan Huuhkajan pennun. Majatalo Sydänjuuressa he tapasivat Tarkaf Bluetuskin, Gerardin vanhan armeijatoverin joka toimi Relkathissa Aglarondin sotilasneuvonantajana. Kapteeni Tarkaf lupasi järjestää tapaamisen kaupungin päättäjien kanssa jossa nelikko voisi ilmaista asiansa.
Surmattuaan tukun gnolleja ja osallistuttuaan majatalojen väliseen keskikesän kevytmieliseen kilvoitteluun, Tarkaf sai sankarit tapaamaan Relkathin Jalan valtaapitäviä, prinsessa Blindelsyn Olóssyneä ja tämän efooreja joita olivat Lady Melordianix, vihreä velho Hamafil Sylerin, Yuirwoodin Metsämestarien Suur-Scoutti Ríven Edwenor ja populisti-kuvanveistäjä Yesveld Reshagar. Sankarit ilmoittivat halustaan löytää Aistinkivi ja neuvosto oli heille myötämielinen.
Metsämestari Riven Edwenor liitti nelikon matkaan samoaja Belgarwyn Olósynen jonka tehtävänä oli opastaa heidät Yuireshanyaarin tähtihaltijavaltakunnan muinaisen kaupungin Uail-Silden raunioille jossa Aistinkivi sijaitsi.

Selvittyään ukkosmyrskystä ja taivallettuaan raunioille, viisikko vangitsi aarteenryöstäjä Kreivi Cosmos Findarilaisen ja tämän apurit Cliamling Kauhean, Simion Sassaran ja Arthurin. Kun heidät oli jätetty vangeiksi samoajille, urhot penetroituivat muinaisiin raunioihin paatoksella. Taisteltuaan lohikäärmeitä, aaveita ja mekaanisia kauhuja vastaan, he lopulta löysivät Aistinkiven. Mutta puolustautuessaan kiven vartioita vastaan jokin meni pieleen, ja sankarit sinkoutuivat toiseen olemassaolon ulottuvuuteen.

He olivat saapuneet mystisen metsäiseen Sildëyurin transdimensionaaliseen tasoon jossa he tapasivat Feloinlia Taivassilmän, tähtihaltijattaren. Hän kertoi Raeranthur Moth’uran eli Hämäräherran yhdessä Lähettiläiden kanssa masinoimasta sisällissodasta jonka seurauksena tähtihaltiain pääkaupunki Tir’in’tiral oli liekeissä ja koko kansaa uhkasi hävitys. Feloinlia paljasti myös muinaisista kääröistä tietoja Jumalvasarasta ja kuinka se oli oli Iquar’Tel’Quassirin eli Luojakansojen luomus, usein kreditoitu kansalle jota kutsutaan nimeltä Sarrukh. Jumalvasara eli Erun’en’Namda luotiin muinaisessa Isstosseffifilin imperiumissa kauan sitten. Tarinat kertovat sarrukh velhojen cabalin, Ba’Etith’in keränneen laajalti muinaisten kansojen tietoja magiasta ja loitsuista ja koonnen ne ikivanhoihin kääröihin nimeltä The Golden Skins of the World Serpent, jotka jo tähtihaltioiden pahasti vanhentuneissa teksteissä tunnetaan the Nether Scrolleina. Kaikista voimakkaimmat loitsut koottiin olennon nimeltä Terraseer/Maailmannäkijä toimesta Oremen kaupungissa muotoon joka nykyään tunnetaan juuri nimellä Erun’en’Namda. Terraseer määräsi kuusikymmentä voimakasta sarrukh-lichiä vartioimaan Jumalvasaraa 100 vuoden vuoroissa. Sitä eivät Nethereneläiset koskaan saaneet haltuunsa eikä se ole näin osallinen nether scrolleja. ja tähtihaltiain kirjoissa sen olemassaolo on vahvasti kyseenalainen, sillä ennen Sarrukh rotujen lopullista tuhoa/kuihtumista, sitä käytettiin kymmenien/satojen alempien jumalien kuoliaaksi lyömiseen. Teksteissä sanotaan että tämä toimi saattoikin surmata Sarrukhien oman jumalan, World Serpentin.

Keskustelut kuitenkin taukosivat, sillä Hämäräherran elävätkuolleet kätyrit uhkasivat seurueen henkeä. Omituisesti Szarosta kohtaan käyttäytyneet vainajat kukistettiin ja Feloinlia lähti opastamaan seuruetta kohti Uirquissarin portaali-observatoriota jota hallitsi Mestari Nae’nithil Nyntynel. Observatorion kimppuun oli kuitenkin jo hyökätty mutta Nyntynel kykeni silti auttamaan sankareita. Samalla hän kertoi pelostaan että Hämäräherra oli luvannut Lähettiläille pääsyn Sildëyuirin portaaleihin joista oli suora tie Toriliin, Yuirwoodin metsään. Kesken portaalin preparoinnin, hyökkääjät palasivat, mukanaan velhoja. Feloinlia ja Mestari Nyntynel saivat taistelussa surmansa, kuten sai myös soturi Asarkan. joka uhrautui turvatakseen muiden paluun portaalin läpi. Neljä selviytynyttä havahtuivat aurinkoiselta menhir-aukiolta, Aglarondin pääkaupunki Velprintalar häämöittäen pohjoisessa, ja Relkathin Jalka idässä metsän siimeksessä.